Vaihdevuositesti Viola apteekista

Hei! Onko kukaan ostanut Viola vaihdevuositestiä apteekista? 2 kpl:n pakkaus on noin 18-20 € riippuen apteekista. Mittaa kehon FSH-pitoisuuden virtsasta.

http://www.testitalo.fi/product/7/viola-vaihdevuositesti

Vaikka käytän estrogeeliä, niin välillä tulee vaihtarioireita ja välillä tulee sellaisia oireita, kuin olisin saanut hormonia liikaakin, eli rinnat kipeytyy ym.. Gynekologi sanoi, että vaihdevuosilääkityksen aikana, samoin kuin nuorempanakin voi tulla hormonaalista vaihtelua, eli välillä sitä tarvitsee geeliäkin laittaa vähemmän ja välillä enemmän.

Monet kerrat on pääkipu poistunut, kun olen lisännyt estrogeeliä, eli ensin olen turhaan ottanut kipulääkettä, kun olikin kyse vain estrogeenin vähäisyydestä, minkä huomasin, kun alkoi kuumaa aaltoa tulla. Minulle tulee ensimmäisenä puutosoireena aina pääkipu, mutta joskus voi tulla pääkipu, jos on laittanut liikaa estrogeeliä.

Joskus on vain vaikea tietää, onko hormonia kehossa liian vähän vai liikaa. Moni muukin on tästä "tietämättömyydestä" kirjoittanut.

Onko kukaan kokeillut Viola testiä siihen, että mittaisi, onko hormonikorvaushoito kohdillaan, eli sopiva määrä, liikaa tai liian vähän?
53069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei,

Kiitos ajatuksesta. Vastaan tähän keskusteluun testin myyjänä. Vaihdevuositesti on suosituimpia testejämme ja se toimii luotettavasti.

Nostit kiinnostavan aiheen esille. Tätä on varmasti moni muukin miettinyt. Olen tarkistanut Viola Vaihdevuositestin valmistajalta ja maahantuojalta onko testiä ”testattu” mainitsemaasi käyttötarkoitukseen. Tätä ei ole tehty ja sen vuoksi käyttöohjeeseenkin on laitettu muutama maininta asiasta.

Vaihdevuositesti n ohjeessa kerrotaan seuraavasti:

” Tämä testi mittaa FSH-hormonin tasoa. Ennen menopaussia kyseisen hormonin pitoisuus virtsassa on noin 10-20 IU/l. Postmenopaussin aikana hormonipitoisuus nousee arvoon yli 25 IU/l ja jää pysyvästi koholle. Tällä viola-menopaussitestillä voit varmistaa ,onko FSH-tasosi yli 25 IU/l. Sinun on toistettava testi viikon kuluttua ensimmäisestä voidaksesi olla varma testituloksesta”

sekä lisäksi ”… Älä tee terveydenhoitoon liittyviä päätöksiä pelkästään tämän testin perusteella (esim. tiettyjen lääkkeiden käytön suhteen) vaan ota yhteys lääkäriin. Käyttämäsi FSH-hormonia sisältävä lääkitys voi vääristää testituloksen…""

Lisätietoja vaihdevuositestistä löytyy myös täältä http://www.vaihdevuositesti.fi

Toivottavasti saat asiaasi paremman vastauksen lääkäreiltä.


Talvisin terveisin, :)

Eva Testitalosta
http://www.testitalo.fi

Äänestä

Kiitokset Testitalon Evalle hyvästä vastauksesta. :)

Äänestä

Ai näitä testejä saa ihan apteekista. Hyvä tietää, jos vaikka ostais itelle. Huslab näköjään määrittää menopaussin jälkeisen fsh arvon melkein samaksi kuin Viola.

Ennen menopaussia arvo kuitenkin vaihtelee kuukautisten vaiheen mukaan. Huslabin sivuilta löytyy tällaisia lukuja, ja testi otetaan verikokeella.

Viitearvot (23.05.2015 alkaen):

Naiset:
- Follikulaarivaihe 3,0 - 8,1 IU/l
- Ovulaatiohuippu 2,6 - 16,7 IU/l
- Luteaalivaihe 1,4 - 5,5 IU/l
- Menopaussi 26,7 - 133,4 IU/l

Miten luotettava Viola -testi on?
(Onks tässä sama kuin raskaustestissä, jokin prosenttiluku?)

Äänestä

Miten tietää, onko vaihdevuodet vielä meneillään, ku oireita on ja ikää 73 v, jo 21 v oireita, vai onko jokin muu syy.

Äänestä

Kannattaa nostaa painoa vähintään 5-10 kiloa.
Rasvakudos tuottaa estrogeenia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FSH-testausta kirjoitti:

Hei! Onko kukaan ostanut Viola vaihdevuositestiä apteekista? 2 kpl:n pakkaus on noin 18-20 € riippuen apteekista. Mittaa kehon FSH-pitoisuuden virtsasta.

http://www.testitalo.fi/product/7/viola-vaihdevuositesti

Vaikka käytän estrogeeliä, niin välillä tulee vaihtarioireita ja välillä tulee sellaisia oireita, kuin olisin saanut hormonia liikaakin, eli rinnat kipeytyy ym.. Gynekologi sanoi, että vaihdevuosilääkityksen aikana, samoin kuin nuorempanakin voi tulla hormonaalista vaihtelua, eli välillä sitä tarvitsee geeliäkin laittaa vähemmän ja välillä enemmän.

Monet kerrat on pääkipu poistunut, kun olen lisännyt estrogeeliä, eli ensin olen turhaan ottanut kipulääkettä, kun olikin kyse vain estrogeenin vähäisyydestä, minkä huomasin, kun alkoi kuumaa aaltoa tulla. Minulle tulee ensimmäisenä puutosoireena aina pääkipu, mutta joskus voi tulla pääkipu, jos on laittanut liikaa estrogeeliä.

Joskus on vain vaikea tietää, onko hormonia kehossa liian vähän vai liikaa. Moni muukin on tästä "tietämättömyydestä" kirjoittanut.

Onko kukaan kokeillut Viola testiä siihen, että mittaisi, onko hormonikorvaushoito kohdillaan, eli sopiva määrä, liikaa tai liian vähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu