Työpaikkojen kahvittelussa huutavat hysteerikot uutisia iltapäivälehtien nettisivuilta kännyköistään, jotta Putinin antikristus on kohta suomea syömässä.
Viekää jo nämä hullut hoitoon. Hyökkäys Venäjälle tulee ja tullut aina lännestä.
UM: n neuvo russofobian uhreille :
Uutiset
Politiikka
Politiikka 2.1.2015 klo 17:23 | päivitetty 2.1.2015 klo 17:23
Tuomioja arvostelee Venäjä-pelkojen lietsontaa
Ulkoministeri Erkki Tuomioja moittii, että Suomessa on käytetty paljon harhaanjohtavia puheenvuoroja ja luotu määrätietoisesti uhkakuvaa Venäjästä.
Erkki Tuomioja radion vieraana 2. tammikuuta. Erkki Tuomioja radion vieraana 2. tammikuuta. Kuva: Yle
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo, ettei yllättynyt Yle Uutisten perjantaina julkaisemasta kyselystä, jonka mukaan mukaan valtaosa suomalaisista pitää Venäjää epätodennäköisenä turvallisuusuhkana.
– Minusta tämä kuvastaa sitä, että suomalaisilla on aika terve käsitys asioista huolimatta siitä, että paljon käytetään tällaisia hälyttäviä ja harhaanjohtaviakin puheenvuoroja, mutta niiden läpi kyllä nähdään, eikä niiden perässä juosta, Tuomioja sanoi.
– Kun katsoo vaikka iltapäivälehdenkin otsikoita, niin kyllähän siitä voi joku olla sitä mieltä, että pelottelukampanjaahan tässä tehdään, hän tarkens

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.