Hoito kissa

Meille tuli 3vuotias hoitokissa 3-viikoksi kotiamme, mutta kissa on ymmärrettävästä hämillään ja jotenkin masentuneen oloinen. Aikaisemmin iloinen ja sosiaalinen katti on nyt luonamme tosi pelokkaan ja epävarman oloinen! Kuinka voisimme vaikuttaa kissan viihtyvyyteen, sillä kissalla on vielä viikkoja edessä luonamme. Olemme yrittäneet antaa kissan totuttautua pikkuhiljaa kotiimme ja hajuihin yms. Kotonaan kissa on kuin sylivauva, jatkuvasti huomiota ja hellyyttä vailla. Leikkii ja juoksentelee ympäri taloa. Meillä kissa vain nukkuu ja pesee itseään jatkuvasti. Jonkunlainen stressihän hoitokissaamme nyt vaivaa, mutta mitä voisimme tehdä?
4351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koita houkutella kissaa leikkiin varovaisesti mutta älä painosta liikaa. Anna kissan tulla luoksesi, silitettäväksi, älä ota pakolla syliin. Jos kissa on omissa oloissaan, anna sen olla rauhassa. Kissa ikävöi omistajaansa ja pelkää uutta paikkaa ja uusia ääniä. Ehkä sopeutuu hoidon ajaksi, ehkä ei. Kyseessä kuitenkin niin lyhyt aika ettei ole vaarallista vaikka kissa hiukan osoittaa mieltään ja on hiukka apaattinen.

Äänestä
  • "meidän kissojen kesken" on tervehtiä sulkemalla silmät rauhallisesti. Jos kissa hyväksyy tarjouksen, se yleensä vastaa samalla tavalla. Kannattaa yrittää!

    Äänestä

Rauhassa olemme antaneetkin kissan olla, että saa rauhassa totutella, mutta tuntuu että kissa vaan "masentuu" entisestään.

Ja toinen asia mistä haluaisin tiedustella on, että voiko kissa pestä liikaa itseään. Meidän hoitsukkimme pesee nimittäin aivan jatkuvasti. Jos se innostuu leikkimään se pesee itseään samaanaikaan. Kesken unien, kesken syönnin, aivan jatkuvasti. Eikä meillä kyllä likaistakaan ole. En ole ikinä yhtä "siistiä" kissaa tavannut. Vai voisiko tämä johtua stressistä, jota kissa kokee?

Kiitos jo etukäteen :D

Äänestä
  • Eihän se kissa ymmärrä mihin sen rakkaat omistajat on kadonneet yhtäkkiä ja mahtavatko tulla takaisin.. Kyllä kai sellainen stressaa ketä vaan. Kyllä jotkut kissat pesevät kesken leikin (sitä kohtaa mistä ihminen on koskettamalla sotkenut turkin :oD ) tai kesken muun tekemisen. Älä huoli vaan katsele rauhassa sopeutuuko kissa, sehän voi käyttäytyä noin koko sen kolme viikkoa, minkä on teillä hoidossa.
    Tuskin kissa masentunut on, se vain vierastaa kun on ympärillä vieraat ihmiset ja vieras ympäristö. Kyllähän kissat jotka vaihtavat omistajaa kokonaankin tottuvat ennen pitkää uusiin oloihin, eivät tosin kaikki...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miumau kirjoitti:

Meille tuli 3vuotias hoitokissa 3-viikoksi kotiamme, mutta kissa on ymmärrettävästä hämillään ja jotenkin masentuneen oloinen. Aikaisemmin iloinen ja sosiaalinen katti on nyt luonamme tosi pelokkaan ja epävarman oloinen! Kuinka voisimme vaikuttaa kissan viihtyvyyteen, sillä kissalla on vielä viikkoja edessä luonamme. Olemme yrittäneet antaa kissan totuttautua pikkuhiljaa kotiimme ja hajuihin yms. Kotonaan kissa on kuin sylivauva, jatkuvasti huomiota ja hellyyttä vailla. Leikkii ja juoksentelee ympäri taloa. Meillä kissa vain nukkuu ja pesee itseään jatkuvasti. Jonkunlainen stressihän hoitokissaamme nyt vaivaa, mutta mitä voisimme tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu