Lajakkaita rikollisia

Ruuneperi

Suuret tietomurrot pankkeihin

6

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lahjakkaista rikollisista oli tarkoitus kirjoittaa. Merkillistä on, että suurelta tuntuva lahjakkuus voi suuntautua rikollisuuteenkin. Hyötykäyttöä tuon alueen tiedoilla luulisi olevan.

      • VASTAATKO HUUTOSI=?


    • Ei älyllisen lahjakkuutensa suuntaminen rikolliseen toimintaan ole uutta maailmassa, uutta on verkkomaailman hyväksikäyttö etujen saavuttamiseen.

      Kun koneita "kaapataan" satoja omiin tarkoituksiin, tartuttamalla ne haittaohjelmilla, jotka hyödyntävät kaappaajansa laittomia aikeita hyötyä taloudellisesti.
      Mainosalalla "lypsää" rikollinen toiminta tänä päivänä jatkuvasti mainostajien tuottoa, luin tuolta.

      Kun kaikki alan suojausasiantuntijat työskentelevät pankkihyökkäykseno lähteen selvittämisessä, ei tavallinen tietotekniikan käyttäjä voi kuin seurata kehitystä.
      Windovsjärjestelmän on todettu olevan haavoittuvainen kaappauksille.

      Vähänkös niitä pankkimurtoja on suunnitellusti tehty aiemminkin, pienimpiä yksityiskohtia myöten, keinot vain on muuttuneet dynamiittiajasta verkkoaikaan.

      • Tuo, että nimitin lahjakkaiksi noita hakkereita, on oma väärinkäsitykseni.

        Hakkerit aiheuttavat tietokonetoimintoihin vain hirvittävän ruuhkan, jossa "tiedon liikkuvuus" on yhtä mahdotonta kuin autolla ajo ruuhkassa.

        Arvattavasti nuo nuoret hakkerit, joiden oletetaan olevan nuoria suomalaisia koulupoikia, kokevat saavansa jotain suurta aikaan, mutta katuvat kiinni jäätyään tekojaan.

        On vielä pidettävä mielessä tuo tieto: Rahat ovat asiantuntijoiden mukaan turvassa, ja vain niiden tarpeellinen liikkuvuus on estetty.


    • Niinpä niin. Lahjakkuuttaan voi käyttää monenmoisilla tavoilla. En oikein osaa asennoitua sillä lailla, että lähimmäisiä kohtaan haitalliseksi koituvaa lahjakkuuden "hyödyntämistä" pitäisi ihailla, vaikka mm. noitten hakkerinörttien porukoissa sitä sammoista keskinäistä mainetta saattaa tihulaistoiminnasta kertyäkin. Jos hakkeroimisosaamista arvioidaan viisauden tarkasteluvinkkelistä, niin entisaikaan olisi tuumailtu, jotta eipä siinä ole paljon äly päätä pakottanut. Niinhän se on tekniikassa ja osaamisessa yleensäkin. Tietämyksen, taitamuksen ja osaamisen käytön mittana lienee edelleen mahdollista pitää myös moraalia vai mahtaneeko semmoinen jyvitys olla jo vanhanaikaista...

    • kopsanteri

      RUNOHAN SE
      Tuolla 69 palstalla on ketju, jossa tulee esiin runoilija, joka joskus kirjoitti Ruuneperin jälkeen yhtyen hänen lausumiinsa ilmaisten arkkivihollisensa oikean nimen keskusteluissa. Näihin yhtyi silloinen sheriffi Bilman.
      Mihin katosi Ruuneperin bessie*5.1.2015 13:430 SULJE
      Aloitusko runo, älä nyt viitsi

      Eiköhän tuo naurettava sanojen pyörittely jota nyt runona yrität markkinoida ole kosto siitä, että Korppis tarttui aloittajan mielestä väärään (ja räikeästi silmiin pistävään) kahvaan aloittajan toisessa aloituksessa. ?
      Pyysin Ruuneperia vastaamaan jälleen ja kertopmaan omat versionsa ja toistaman väitteensä häiriköinnist'ni. Sama koskee tätä "korppista", josta myös sanaillaan. Laitan otteena erään puheenvuoron esimerkkinä:
      - - -

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe