Olen ollut 20 v.naimisissa ja nyt on alkanut ahdistaa.Olen yksinäisempi kuin koskaan.Mies käyttää henkistä väkivaltaa,ei puhu,eikä pussaa.
Unelmoin kiihkeästä ikäisestäni miehestä,joka hoitaisi ja hellisi minua.Olen valmis lähtemään tästä helvetistä,jos sellasen miehen jostain bongaisin.
Unelmoin kiihkeästä ikäisestäni miehestä,joka hoitaisi ja hellisi minua.Olen valmis lähtemään tästä helvetistä,jos sellasen miehen jostain bongaisin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olin itse samantapaisessa tilanteessa, tosin naimisissa vain 3v, suhteessa yht. 8v. Mietin kauan lähtemistä, ja viimein sen tein. Nyt olen onnellisesti naimisissa puhuvan,pussaavan, hellivän miehen kanssa, joten kyllä sellaisiakin löytyy! Tee rohkeasti päätöksesi, turha roikkua huonossa suhteessa!
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti elämäsi kääntyy parempaan suuntaan!
se tässä ny huvittaa kun ystävät luulee että olen yksinäinen eroni jälkeen.Mutta koskaan en ole ollut niin YKSIN kun avioliitossa jossa ei ollut mitään yhteistä enää!!
aivan niin..olen yksin kaksin...minua vaan jotenkin pelottaa lähteä 3:n alaikäisen kanssa...ilmeisesti mies on telonut minun itsetuntoni nollille,enkä luota itseeni...voi helvetti tätä paskaa ja suota,missä kompuroin..
Sinä ET OLE tyhmä, ruma ja lihava tai mitä ikinä miehesi on saanut sinut luulemaan. Pärjäät varmasti paremmin ilman häntä! Minulla oli aivan samanlaisia ajatuksia vaikkei lapsia ollutkaan. Elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa, tartu tilaisuuteen!
niin se oli mullakin mies sano millon paviaaniksi ,idiootiksi,haisevaksi,rumaksi,ei kukaan pidä tullasesta se huusi-mutta kun pääsin jaloille lähdin!tsemppiä!ps.kun viimeks näin ex-miestä hän oli huolissaan korkeasaren paviaaneista-mutta ei minusta!
Juuri samassa tilanteessa, lapset pikkuisen jo vanhempia. Vuoden olen jo lykännyt ahdistustani sieluni syvyyteen ja onnistunutkin siinä välillä.
Se kuitenkin palaa takaisin, ja on entistä suurempi ja pitkäkestoisempi. Mietin, tälläistäkö elämä jatkossa onkin. Eikö minulle ole lämmintä syliä missään..enkö ansaitse sitä??
Tukahdutan haluni lähteä, puristan itseltäni hymyn huulilleni ja hiljaa...kuolen sisältä. On niin paha olla, että uni karkaa öisin silmistäni, ja epätoivo puristaa rintaa. Uneksin ja toivon ihmettä. Ja vain odotan...
Erilleen lähteminen ei oo tuskatonta, varsinkin
kun on lapsia. Mutta se kannattaa. Elämässä selviää aina kun on halu. Ensin mennään pohjia
myöten, mutta aurinko paistaa joku päivä,
kun vaan jaksaa uskoa itseensä. Ja tarvittaessa
hakea tukea ystäviltä, terveyshuollosta, tai
mistä sitä tarviikin. Omaa elämäänsä ei kannata
pilata miehen alistamisen vuoksi. Lapsetkin
vaistoo sen ja kärsii siitä. Kannustan sua
tekemään hyvä ratkaisun itsesi ja myös lastesi
vuoksi.
Kun jostain syystä yhteiselo enää luonnistu, niin pitäisi jostain löytää voimaa erota kokonaan siitä menneestä suhteesta.
Sillä uutta suhdetta on melkein mahdottomuus aloitaa, jos se entinen on aina mielessä.
Omalta kannaltani ainakin ajattelen, että en missään tapauksessa haluaisi kenenkään välejä rikkoa. Vaikka toinen kuinka vakuuttelisi, että se entinen on ollutta ja mennyttä. Jos se ei ole ihan totaalisesti loppu.
Siispä toiveenani olisikin, että erotkaa ensin ennenkuin rupeatte bongailemaan sitä uutta. Vaikka se on nähtävästi hyvin vaikeaa.
Aivan niin,oikeassa olet.Uutta suhdetta ei kannata edes harkita,ennenkuin on selvinnyt entisen suhteen tuomista traumoista.
On vaan niin helkutinmoinen kainalon kaipuu ja hellyyden kaipuu...siis HIRVEÄ.
Musta tuntuu,että olen pystyyn kuivunut kelohonka ja kuivan lisää..sisältä täysin tyhjä.
Oletko kon..vedeltä...
ole konnevedeltä,vaan ihan keskeltä suomea,kuis niin?
Ei sellaisia miehiä olekaan, jotka hoitavat ja hellivät naista. Usko vaan, olen jo monta vuotta bongannut, tuloksetta. Aluksi leperrellään ja vähän ajan kuluttua jo alkavat etsimään uutta, ovat sitten vapaita tai varattuja. Olen oppinut niiden metkut enkä usko enää pätkääkään kenenkään kaksilahkeisen juttuihin. Vilpitöntä, rehellistä, hellää ja luotettavaa miestä ei ole olemassakaan. Mutta jos kahdesta pahasta pitää valita pienempi, niin sinkkuelämään sinun kannattaisi vaihtaa. Suosittelen lämpimästi. Sitten voit alkaa bongailemaan.
Se, että sinä et sellaisia ole löytänyt, ei tarkoita, ettei niitä ole olemassa. Vai oletko jo käynyt läpi kaikki maailman miehet? Aika typerää käydä neuvojaksi, jos ohjeiden takana on vain oma katkeruus.
Olet oikeassa. Joten taidampa palata entiseen elämääni ja lopettaa seurustelun muiden ihmisten kanssa. Silloin en ole kenellekään katkera eikä kukaan pahoita mieltäni eikä tule pettymyksiä.
Hu, hu... karseeta, jos naisella on tollane
katkeruus. Ite kokenut kovia, mutta jostain
aina tulee se toivo, että rakkautta on olemassa.
Hei!
Minä olin naimisissa miehen kanssa joka käytti henkistä väkivaltaa.Uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu.Itsetuntosi on muserrettu olet alistunut ja ainut tapasi käsitellä asiaa on unelmoida miehestä joka hellisi ,hoivaisi sinua.Kukaan ei voi sinua auttaa, vain sinä itse.Et voi turvautua "uuteen mieheen". Sinun on otettava oma elämäsi mietittävä mitä haluat "loppuelämäsi".Sinun on tehtävä päätös.Minun päätökseni kesti 5v kasvoi pikkuhiljaa.
Tuossahan se oli oikein sanottu...
Usein vaan, kun tuska iskee, oli se sitten
miehistä tai jostain muusta, on tosi tuskallista
tajuta, että asioiden käsittely voi viedä vuosia. Ja se on tosi rankkaa. Mutta, ei onneen tosiaankaan ole oikotietä.
Vakivalta on aina hyvaksyttava eroamisen syy. Oli se sitten fyysillista tai psyykkista. Kuinka sina voit olla hyva aiti lapsillesi jos koko ajan taytyy kamppailla henkista hirviota vastaan.
Kuitenkin jos paatat erota ja saat lapset itsellesi, tee aivan kristllin kirkkaasti selvaksi itsellesi etta jokaikinen hetki kuuluu taysn lapsillesi. Eroamisesi syy EI saa olla tilaisuus hakea toista elamasi sulostuttajaa. Elamasi on sidottu lapsiisi niin kauan kunnes he ovat 18vuotiaita. He karsivat erostanne kaikista eniten olemalla siihen 100% syyttomia.
Keskittamalla kaikki voimavarasi lapsiisi ei ole ainoastaan velvollisuutesi vaan myos tulet saamaan sen takaisin mahtavalla korolla nahdessasi lastesi saavan kunnon perusturvallisuuden aidiltaan. HE tulevat olemaan tukesi ja apusi myohemmin.
Joten ero vakivaltaisesta yhdyselosta on aina suositeltavaa, mutta ole tietoinen mika on siihen oikea motivaatio!
... 100-prosenttisella antautumisella lapsille,
etteikö saisi olla uusia suhteita. Tarviihan lapsille antaa esimerkki realistisesta elämästä.
Realistinen elama on juuri sita etta hyvaksytaan rikkoutunut perhe. Tehdaan paras mahdollinen pesa aidin ja lasten kanssa.
Avioerossa lapset "menettavat" toisen vanhemman. (ei ole ollenkaan sama ryysata vikonloppuisin paikasta toiseen kuin etta koko perhe on jatkuvasti yhdessa).
Tuon lisaksi jos aidin huomio ja keskittaytyminen taytyy jakaa vieraan kanssa, kuten uusi miesystava joka todennakoisimmin vaihtuu aika ajoittain, onko tuo realistista ja oikeaa elaman tavan opettamista lapsille?
Lisaksi, jos aiti on kodin ulkopuolella toissa, hoitaa kodin ja osallistuu lastensa harrastuksiin (menee kilpailuihin yleisoksi, auttaa hankkimaan tarvittavat valineet jne.jne) plus kouluun liittyviin osallistumisiin,ei hanella tule olemaan aikaa miesystaville lasten karsimatta. Siina saa huomata etta kun silmaa rapaytta, on paiva mennyt.
Aika menee aivan liian nopeasti lasten kanssa ja jo ennen pitkaa he ovat omillaan, eika aitia enaa tarvita jatkuvasti.
Sitten on aika hakea pitkaaikaista elinkumppania, onhan enemman aikaa kehitella ystavyys-suhdetta.
Se on niin paljon reilumpaa myoskin ystavaa kohtaan.
Minulla onneton avioliitto ratkesi seuraavasti. Tapasin naisen, joka oli samassa tilanteessa kuin minä. Aloimme seurustelemaan sopien, että pysymme tahoillamme naimisissa mutta pidämme toisemme onnellisina. Sen jälkeen jopa avioliitto on alkanut toimimaan paremmin kun itse tulin onnelliseksi. Tapaamme edelleen tämän naisen kanssa ja meidän suhteessa seksillä ei oikeastaan ole mitään roolia vaan ystävyys on tärkein.
kokeilla samanlaista systeemiä...jos joku toisi onnen elämääni.olen 2 vuotta nyt oikeasti kypsytellyt tätä lähtöä,ehkä en ole vielä aivan KYPSÄ.Oletkos aikonut tehdä kohtapuoliin ratkaisuja,vai ovatko lapsenne vielä pieniä?
Jos omistautuu täysin lapsilleen ja siitä puuttuu aikuiset ystävät,niin luulen että loppuu böönit täysin.
Hei,mistä löysit tän ihanan ystävän itsellesi?
Nyt avioliittokin toimii riittävän hyvin niin, ettei oikeastaan tarvita muita ratkaisuja. Ystävyys piristi ja pelasti elämäni ja ehkäpä avioliittonikin - toistaiseksi. Tapasimme toisemme työmatkalla kun päädyimme istumaan vierekkäin lentokoneeseen.