Lufthansa palkkaa lisää työntekijöitä

Lufthansa_porskuttaa

3

213

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AY_A350

      Finnair on asettanut toiveensa vuoden päästä tuleviin Airbus A350-koneisiin. Sitä ennen ovat myyneet lähes kaikki koneensa pois ja vuokranneet takaisin, mikä viittaa hieman rahoitusongelmiin uusien koneiden maksamiseksi. Samaan aikaan kilpaillu kiristyy ulkomailla eivätkä ulkomaalaiset matkustajat enää valitse Finnairia samassa määrin kuin aikaisemmin. Mieluummin hyppäävät Emiratesin kyytiin yhdellä vaihdolla Aasiaan.

    • Kuka?

      Antaa Finnairin johdon kuopata lentoyhtiö ihan suosiolla. Saavatpahan ainakin toteuttaa itsejään. Johtamistyöstä saa hyvän korvauksen vaikka työ ei mitään tuottaisikaan. Olin aikaisemmin Finnairin kanta-asiakas jo ihan työnkin puolesta. Yksi ainoa pahoin epäonnistunut ja hoitamatta jätetty palvelutapahtuma suututti sen verran perusteellisesti että siitä lähtien olen välttänyt lentämästä Finnairilla aina kun vain voin. Ensi vuonna boikotin aloittamisesta tulee täyteen 10 vuotta. Hähä, siitä saitte. Älkää välittäkö asiakkaistanne ja kohta olette työttöminä.

      • 00940

        hahahaaa, kontulan työtön lentää työkseen minne? ostarille.

        hajoa luuseri


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      707
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe