onko sinulla koskaan ollut sellaista ystävää, joka "imee"sinusta kaiken voiman?
siis, kun olet hänen kanssaan,juteltuasi tai vietettyäsi aikaa hänen kanssaan, tunnet olosi väsyneeksi?hän vie sinulta energiaa ja voimaa. minulla oli kerran sellainen, jätin hänet ja oloni on ollut senjälkeen paljon parempi. en ole väsynyt ja jaksan elää paremmin.
siis, kun olet hänen kanssaan,juteltuasi tai vietettyäsi aikaa hänen kanssaan, tunnet olosi väsyneeksi?hän vie sinulta energiaa ja voimaa. minulla oli kerran sellainen, jätin hänet ja oloni on ollut senjälkeen paljon parempi. en ole väsynyt ja jaksan elää paremmin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
On niitä energiasyöppöjä. Tunsin sellaisen läheisesti. Kun hän oli huoneessa tuntui että vie ilmankin niin että henkeä alkoi ahdistaa.
Hän oli hyvin levoton koko ajan hosumassa ja vaatimassa huomiota. Kontaktia ei saanut kun tuli niin voimaton olo että ei olisi jaksanut edes puhua mikäli olisi saanut suunvuoron, hän sen sijaan puhui taukoamatta. Tämä on ihan totta, olen usein ajatellut että tuntuikohan muista samalta, ei tullut kysyttyä keltään.
Ystäviini kuuluu tällainen henkilö. Luulen että hänellä on jonkin asteen ADHD, koska lapsellaankin on ollut keskittymis- ja ylivilkkausongelmia koulussa.
Ihan sama kuunteleeko, vastaako ja miten kun hän puhua pulputtaa ja nauraa omille jutuilleen. Huushollikin on kuin pommin jäljiltä.
Nyt hän on jo niin sairas, ettei jaksa aina puhua ja touhuilla.
Käyn hänen luonaan oikeastaan lähimmäisyyden periaatteilla ja minulle antaa voimaa, kun hän seurastani jotain saa. Otan neuleen mukaan tai istun hänen netillään ja olen "kuuntelevinani". Ei sitä muuten kyllä jaksa kuunnella. Nainen on aika yksinäinen kun lapset asuvat kaukana ja on itsekin ollut kauan pois paikkakunnalta.
En väsy ja hukkaa energiaa, kun olen hänen ystävä näillä periaatteilla. Joskus teen hänelle pieniä kotitöitä: tiskaan, lakaisen, käyn postilaatikolla ja vien keittoa.
Ymmärrän että tällaisilla henkilöillä on vaikea saada ystäviä, koska kukaan ei jaksa heitä loputtomiin. Ovat niin haastavia ja rasittavia lähimmäisiä.
Reppuriika, aivan ihana periaate! Olen vähän epäsuosiossa siskojeni kesken kun yritän saada heitä olemaan enemmän yhteydessä äitiimme. Huokailuja ja vaikerruksia vaan tulee, että kun ei ehtis millään.. vaikka ei ole kyse kuin muutaman minuutin puhelusta viikossa. Eivät vaan halua.
Mun on vaikeaa hyväksyä se, mikä taas on mun pienuutta. Pitäisi vaan antaa heidän touhuta omiaan, ja ite tehdä niin kuin tuntuu oikealta. Ei miettiä heidän tekemisiä eikä suuttua, mutta hitsi kun se on vaikeata! Murr..
Ei ole tärkeää jakaa neuvoja vaan olla läsnä kun toinen haluaa purkaa sydäntään ja ajatuksiaan sanoiksi. Ei aina sen vierailun tarvitse olla pitkä ja se on merkityksellinen.
Tulin äsken eräästä tilaisuudesta. Päätin poiketa erään ystävän kautta, mutta hän ei avannut ovea. Ajattelin että ei taida olla kotona, kun ei ovi aukea. Sitten huomasin, että ulkona että valot on päällä.
Kun tulin kotiin niin soitin tunnin päästä. Kun asuu yksin ja on sairauskia, niin kaikkea voi sattua. No hän oli ollut pitkään puhelimessa, telkkari auki, niin ei ollut kuullut ovikellon ääntä.
Oli iloissaan, että kannoin huolta ja soitin.
Minulla on muistaakseni ollut.
Se oli omais-hoitaja, jolla oli oma mies ja kaksi poika-ystävää.
Jokainen heistä dementoitunut.
Raskasta oli kannatella ystävääni.
Itkunsa tuppasi sortamaan hänet lattian-rakoon.
Eikä hän todellakaan ollut laiha.
Hän on jonnekin kadonnut, minulla ovat ylä-vartaloni lihakset komeiksi kasvaneet.
H.
on tällä hetkelläkin kaksi sellaista
mutta en viitsi jättää koska olen ryhtynyt
odotan vaan just nyt että toinen jättäs mut
mutta vähän huonolta näyttää...
ja on mulla yks jolta mää imen... voimat
se on taas ihan toinen asia ;)
hyi mua olen tullut vähän tuhmaksi jutuissani
menneen vuoden aikana
yritän kaikin keinoin pidätellä
mutta joskus pääsee...
"tiinainen"
Kyllä mä voin, mutta et sitten...
Tuo taitaa olla yksi maailman yleisimmistä sanonnoista. :)
Varmaan on johtanut moneen hetero-avio-liittoonkin.
Sulle tietysti pitää vihjaista että...
Tai no olkoon.
Osaathan sinä itsekin vitsejä murjaista.
Anna siis palaa edelleenkin.
Äläkä valita, kun aina joudut soutu-naiseksi.
YH.
hatsansaa
annan palaa
ja tänä vuonna irroittelen entistä enemmän
elän hetkessä en tulevassa enkä menneessä
palaan aikaan en ennen kristusta
vaan ennen ahdistusta
ja saattaapi olla että joku ei
mua enää tunne
eikä haluakkaan tuntea sitä normaalia tiinaa
mutta suhun mää luotan
sää oot aina ymmärtäny
niin huoleni ja murheeni kun
iloni ja hervottomuutenikin.
yt
Narsistit ovat sellaisia, jotka imevät toiselta energiaa niin kauan, kuin toinen antaa imeä. Sellaisen kannattaa jättää Heti, kun huomaa mistä on kysymys.
Kyllä olen tuntenut yhden sellaisen imurin. Missään nimes, en härrikyyyd, tahdo olla sellaisen kanssa missään tekemisissä.
Aloitus ja pari muuta vastausta saivat kyllä miettimään, mahtaako kyseessä olla jokin diagnosoitu (tai diagnosoimaton) sairaus, vaikka kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siinähän juttua ja äksonia riittää....
.
Reppuriikan asenne on minustakin hyvä. Passiivinen kuuntelu, koska puhuja ei yleensä hae vastakaikua, yksinpuhelu riittää. Kai hän sillä tavoin yrittää lieventää omaa ahdistustaan.
Sen olen kyllä pannut merkille, että vanhetessa osa ihmisistä käpertyy aika tavalla oman itsensä ympärille ja alkaa vaatia muilta hyvitystä sille, että elämä ei mennyt ihan niin kuin hän olisi toivonut. Sellaiseen ei tietenkään osaa vastata.
Minusta eräs ikääntymisen haaste on yrittää tulla toimeen itsensä kanssa,
hyväksyä omat valintansa ja löytää ikävistäkin sattumuksista jokin mieli ja tarkoitus.
Arvasit oikein. Tällä tuntemallani energiasyöpöllä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Olen yrittänyt olla tukena, mutta rajansa kaikella. Hän käy enimmäkseen ylikierroksilla, hyvin harvoin on masennusta.
Otan osaa hilma-maria. Itse olen joutunut ottamaan kovastikin etäisyyttä bipo-ystävääni.
Sanotaan, että tuon sairauden kantajat ovat usein taiteellisia ja lahjakkaita. mutta harva heidän kanssaan jaksaa jatkuvasti olla tekemisissä. Joillekuille löytyy sopiva lääkitys, joka vähentää vauhtia, tasaa mielen aaltoitua, mutta elinikäinen sairaus on kuitenkin kyseessä...
ootko koskaan ajatellu että hän on sairas ?
mulla oli aika vaikeeta tukee kanssa yhtä ystävää
ja ymmärtää että hän on sairas
ja se tekee hänestä mahdottoman ymmärtää aika ajoin
moni hänet jätti kun hän sairastui
syynä se ettei hän itse myöntänyt olevansa sairas
mää ymmärsin koko ajan että kysymys on siitä
joten nielin nielin ja nielin
välillä lähdettiin ovet paukkuen puolin ja toisin
mutta aina palattiin yhteen
nyt kun hän on pystynyt myöntämään mulle
ettei ole terve niin ollaan hyvissä väleissä
vaikka välillä räjähtääkin pysyn rinnalla.
No mutta,
onhan täällä palstallakin energiasyöppöjä. Joskus jumahtaa niitä lukemaan ja sitten on raskas mieli vaikka kuinka pirteänä ja iloisena olisi aiemmin ollut.
Onkohan sitä sillä hetkellä jollainlailla masokismin vallassa kun ei pysty ohittamaan ja siirtymään toiseen ketjuun.
On minullakin sellainen ystävä; ollut koko elämäni. Mutta annan hänen touhuta ja puhua, minä pelaan wordfeudia samalla tai katselen tv:tä tai surffailen. Henkilökohtaisesti emme kauheesti enää käy toisissamme, kun on onneksi tuota välimatkaakin ;) Mutta tykkään kyllä hänestä kuin olis oma sisko; en vain jaksa aina kauheesti keskittyä kun hänellä on aina niin paljon asiaa. Kuuntelen toki sujuvasti ;)
On niin surullista joskus.
Miksi meitä narsisteja aina kiusataan, epäillään kaikesta eikä ikinä luoteta :)
Mikä voi olla ihananpaa, kuin katsella läheisintään, jonka tietää kukoistavan
vain siksi että hänellä on ihaileva ystävä?
Jos minulla olisi narsisti, kyllä minä tekisin parhaani näyttääkseni hyvältä
hänen rinnallaan.
Tuntisin kammotusta, jos käpertyisin itseeni, alkaisin vaatimaan itselleni.
Koska tietäisin ja ymmärtäisin merkitykseni.
Tarvittaessa imisin lisä-energiaa kaikkein surkeimmilta.
Kutistukoot kateimmat enemmän!
On mottoni tässä.
H.
Heh, hunksi, tuota näkökulmaa voisit tarjota "Narsistien uhrit"- järjestön jäsenille tai vaikka bipojen puolisoille ja läheisille. He näyttävät kaikkea muuta kuin kukoistavilta...
"demeter"
Mahdoton ajatus.
Vain iloiset sielut vastaan ottavat.
Surulliset vain vastustavat.
Kuten omais-hoitajat, he surevat itseään eniten.
Lisään iloa elämääsi:
"Elämän-ilo ei varjoa kanna"
H.
Tapasin minäkin kerran sellaisen joka tekeytyi ystäväkseni.
Osoittautui melkein pahimmaksi narsistiksi mitä maa päällään kantaa.
Omaishoitajat eivät turhasta valita. Heidän elämänsä on kovin raskasta ja sitä on 24/7. Laittakaa esim. vaikkapa jokin nauha pyörimään joka aamu herätessänne illalla nukkumaan menoon saakka ja toistakaa sitä samaa nauhaa joka päivä. Lisäksi muut omaisen vaatimat työt päälle, sillä siksihän he hoitajaa tarvitsevatkin.
"enpä kadehti"
Ei kukaan ala omaishoitajaksi, olosuhteet sen sanelevat, sairaus voi viedä vahvimmankin. Ihana elämä muuttuu painajaiseksi kun puoliso sairastuu. Aina ei hoitopaikkaa saa ainakaan heti, on pakko sinnitellä. Voihan omaisensa tietysti jättää ja lähteä, kai yhteiskunta sitten holehtisi, jos huolehtii.
Itse en ole enää omaishoitaja, olen ollut enkä suosittele, aloittaessani en tiennyt mitä kaikkea siihen sisältyy.
Ihan hyviäkin aikoja oli, mökillä puoliso makaili ulkona ja itse tein pihatöitä. Ajattelin viime kesänä mökillä ikävöidenkin niitä aikoja.
Osaan arvostaa elämääni kun olen terve eikä ole puutetta mistään, voin elää itselleni juuri niin kuin haluan.
Mitä Hunks tarkoitit "vaatia ihmistä itselleen"
- kukaan ei voi toista omistaa. Tai muokata kaltaisekseen.
Halaus on kuulemma hyvöö flunssan torjuntaa
mutta ihmisen rajoja rikkomatta .
Ihmisiä kuitenkin ovat myös sairaatkin tarvitsevuudessaan.
Kunnioitettavia muotisairauksia lienee kuitenkin ehkä helpompi potea
kuin korvien völiongelmia mitä monet pitää moraalivikoina- mistä tartunta liene?
Monet pitää itsekkäänä
jos ihminen elää itseään varten - vaiika olisi koko elämäsä ollut jakamiseen pakotettu.