Haluaisin rakennuttaa yhden huoneen kesähuoneen järvenrantaan. Moni-ikkunaisen huoneen ympäröisin isohkolla patiolla. Kaikki rakennettaisiin pilareiden päälle. Olen yrittänyt löytää netistä valmista ratkaisua, mutta en ole löytänyt. Kertokaa, mistä kesäkeittiöstä sen voisi kyhätä. Artic-kesäkeittiö oli lähinnä sitä, mitä toivoisin.
Kesähuone
kukkahuone
10268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onhan lupa-asiat kunnossa? Hoida ne ensin ennen kuin alat kyhäämään mitään, ettet joudu purkamaan jo ennen syksyä tai ennen pitkää.
Taas yksi kade, mitä vi ttua se sulle kuuluu onko lupa-asiat kunnossa vai ei. Aloittaja kyseli kesähuoneesta, ei luvista pöljä.
Toki kysyi kesähuoneesta mutta siihenkin kuuluu lupa-asiat.
Eihän se minulle kuulu yhtään enempää, paitsi ilkeyksissäni olen käräyttänyt...en jaksa laskea kuinka monia laittomien majojen ja muiden kyhääjiä. Se kuuluu perusrehellisyyteen.
Toissa kesänä sain nauraa kahdelle purku asialle jotka olivat käynnistyneet ilmiannoistani ja samalla ilmoitin rakennustarkastajalle, että tulen valvomaan että se hoitaa asian, tai käräytän rakennusvalvojan virkavirheistä.
Kyllä jokaisen mökkiläisen tulee kunnioittaa lakeja ja asetuksia. Eihän siitä mitään tule jos saa nikkaroida mitä vaan rumia hökkeleitä tai muuta ilman lupaa.
Kadeko? No en todellakaan. Itsellä on kaikki tarpeellinen mitä vapaa-ajan asumiseen tulee. Jopa omaa rantaviiva (ja kauniilla nuorella rouvallani herkkuviiva), että puutetta ei ole mistään.
Odotan kevättä että pääsen taas mökilleni josta käsin ajelen (ja jo matkalla) katselemassa, näkyykö laittomuuksia missään kesämökki alueilla.
Huomaatko muuten, valvon öisin. Se johtuu varallisuudestani. Menehän Jankko aamulla niihin hätäaputöihin, että pystyt ostamaan mökillesi sekunda lautaa.
Kade olet, voi raukkaa
Tällaisen rakentaminen meidän kunnan rakennusmestarin mukaan toimii ilmoitusperiaatteella. Tähän ei tule kivijalkaa, ei vesilähdettä eikä likavettä.
Muuten olen iloinen, että vastasit. Olen ensimmäistä kesrtaa ikinä näillä palstoilla ja yksikin vastaus tuntui upealta. KIITOS!
voi kekeä kun pitää käsin ajella. Auto olis kiva
Jos et kerran löydä sopivaa valmista niin miten olisi sellainen ratkaisu, että suunnittelet itse ja rakennat haluamistasi materiaaleista?
Tein itse ilmavan kesäkeittiön rantaan ja on kyllä kätevä. Kesälläkin on kiva tehdä kalaruokia helteillä, ei haittaa liika kuumuus eikä katkut. Melkein kaikki ruuat siellä tuli viimekesänäkin kokattua. Ja välillä uimaan.
En ole taitava tallaisissa asioissa. Anna vinkkejä.
Valmiita kukkahuoneita: http://www.k-rauta.fi/pihaklubi/kalusteetjakoristeet/pages/lahiruokaaomasta.aspx