Sosiaaali- ja terveyspalvelut ovat kunnassa hyvin keskeinen sektori. Siksi ei ole yhden tekevää miten niitä hoidetaan ja annetaanko niille voimavaroja. vai odotetaanko, että kuntalaiset hakevat apua yksityiseltä. Siihen ei todella ole varaa tässä yhteiskunnassa kaikille. Niin kireäksi on leipä ja toimeentulo mennyt. Työttömyys kasvanut, siksi ei rahaa yksityispalvelujen hakemiseen. Lahti ja kansanedustajaehdokas Ilkka Viljanen (kok) ovat tätä ajatusta toitottaneet. Tämä on epäreiluä tavalllisia veronmaksajia kohtaan. Mutta Uusi lahti toivottaa jo leikkikirjoituksessaan, jossa päätoimittaja nuolee Lahtea, hyvää mainostajaa ja rahan tuojaa, että Nastola liittyy Lahteen. Älköön vaan tehkö tätä. Eihän viisas Hollolakaan tähän ansaan astanut. Saavat pitää rahansa ja palvelunsa, jotka toimivat, toisin kuin Lahdessa.. Ei tarvi tulevan pormestarin Myllyvirran vielä käätyjä kaulaansa asetella ja palkkaa korottaa. Oottakoon.
Vastaukset 3
- Persu, Hollola
Pidetään Hollola itsenäisenä. Nyt kun ollaan päästy melkein samaan asemaan kuin Kauniainen niin eipä siitä asemasta kannata luopua. Lopetetaan vielä pari koulua lisää niin pärjäillään ihan hyvin, kyllähän bussit Lahteen kulkee.
- Dumbass
Hollolan pikku hiekkalaatikko ei lahdessa kiinnosta sen asukkaista ketään. Kuntaliitos on vain valtion ajamana pakollinen ja Lahti suurena kaupunkina siksi kiinnostunut. Lahti tarjoaa työpaikkoja ja monipuolisia palveluita moninkertaisesti väkilukuun suhteuttaen vrt Hollolaan. Teillä ei ole paskaakaan käytännössä, vai missä ne "palvelunne" on ja mitä??? Onnea valitsemallanne itsenäisyyden tiellä. Se tulee veronmaksajilenne kalliiksi ja muuttovirta kääntyy sieltä jo nyt pois, samoin kuin Heinolasta jo vuosia sitten.
- tulevaisuusnäyttää
tiedä tuota
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371353- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67858PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.53668- 64666
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 35546
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi196523- 39517
- 63503