Kertokaas tietämättömälle.
Asuttu avoliitossa 6 vuotta. Nyt on hankittu yhteinen laina ja kiinteistö. Kodin tavarat ovat suurimmaksi osaksi minun hankkimia. Hankin ne siis ennen kuin muutimme yhteen. Mies antoi tavaroitansa pois ja toi luokseni vain henkilökohtaisi tavaroita.
Mitä jos mieheni menehtyy? Asunto menee myyntiin, voitto miehen perikunnalle, samoin kuin velat. Entäs kaikki kodin tavarat? Meneekö nekin jakoon ??
Asuttu avoliitossa 6 vuotta. Nyt on hankittu yhteinen laina ja kiinteistö. Kodin tavarat ovat suurimmaksi osaksi minun hankkimia. Hankin ne siis ennen kuin muutimme yhteen. Mies antoi tavaroitansa pois ja toi luokseni vain henkilökohtaisi tavaroita.
Mitä jos mieheni menehtyy? Asunto menee myyntiin, voitto miehen perikunnalle, samoin kuin velat. Entäs kaikki kodin tavarat? Meneekö nekin jakoon ??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kodin tavarat on sinun, joten ne eivät mene jakoon. Se mikä on sinun, ei periydy miehesi sukulaisille. Ainoastaan teidän yhdessä omistamanne jaetaan puoliksi, ja miehen puolikas periytyy hänen suvulleen. Avoliitto on siitä yksinkertainen, että sinun on sinun eikä sitä tarvitse toisen kuollessa kellekään jakaa.
Asunnosta saatavasta voitosta saat sinä puolet. Puolet periytyy miehen sukulaisille. Samoin puolet lainasta jää sinulle (oletan että olette ottaneet lainan ja ostaneet talon 50%/50%).
...avioliittokin on siitä yksinkertainen, että mikä on minun, se on minun, eikä sitä tarvitse toisen kuollessa kenellekään jakaa...Ei ainakaan minun ole tarvinnut.
No eipä se avioliitto niin yksinkertainen ole. Toisen kuollessa omaisuus pannaan puoliksi avio-oikeuden nojalla (jos ei ole avioehtoa). Esimerkiksi jos leski omistaa 400 ja kuollut 100, yhteensä he omistavat 500. Tämä pannaan puoliksi, eli kuollut jättää perinnöksi silloin 250. Rikkaampi leski saattaa siis joutua maksamaan omistaan tasinkoa.
Rikkaamman lesken ei tarvitse maksaa tasinkoa köyhemmän perillisille.
Kyllä tavallaan tarvitsee. Kuolemakin on ero. Eli ensin ositetaan omaisuus kuten avioerossa. Kaikki puoliksi, kuten avioerossakin ilman avioehtoa. Sitten vasta perilliset perivät kuolleen omaisuuden. Eli rikkaampi leski maksaa tasinkoa avioeron yhteydessä köyhemmälle, vaikka tämä olisi kuollutkin.
toisen osapuolen kuollessa, kyseessä on eri asia kuin ero! Leski voi kieltäytyä maksamasta tasinkoa vainajan perikunnalle (halutessaan saa maksaa). Perinkunta puolestaan ei taida voida kieltäytyä maksamasta tasinkoa leskelle, jos leski sitä vaatii.
Rikkaamman eloonjääneen ei tarvitse jakaa tasinkoa perillisille, jos ei halua.
Perilliset pääsevät jaolle vasta sitten, kun tästä toisestakin aika jättää.
Avoliitossa ja avioliitossa kumpikin omistaa ne tavarat, jotka on ostanut. Avioliitossa toisella on kuitenkin ero ja kuolemantapauksessa avio-oikeus toisen omaisuuteen.
Jos miehesi menehtyy ilman testamenttia, niin todennäköisesti asunto on myytävä, koska sinulla ei ole yksin varaa maksaa lainan lyhennyksiä eikä mahdollisuutta ostaa avomiehesi jo maksamaa osuutta itsellesi.
Asunnosta saatavat rahat jakautuvat omistussuhteissa perikunnnan ja sinun kesken. Kun asunto myydään, velat maksetaan ensin pois.
Ne kodin tavarat, jotka sinä olet hankkinut, jäävät sinulle. Ne kodin tavarat, jotka avomiehesi on hankkinut, menee perillisille. Tavarat, jotka molemmat ovat maksaneet, jaetaan tasan jollain järkevällä tavalla.
Kiinteistö kuulu aina sille, joka on hakenut kiinteistölle lainhuudon ja perinnönjako toimitetaan rekisteriin merkityn omistajan perillisten kesken. Asunto-osake on taas eri juttu ja tässä on taas kerran sotkettu asioita.
Kuinka voi sitten todistaa miehen perikunnalle, että irtaimisto on ollu minun eikä mieheni?
Sinun sanasi riittää.
Perikunta voi sitten esittää, että kun miehelläkin on ollut tuloja, niin kai joku pesukone tai muu härveli on hänen hankkimansa.
Sitten asia ratkaistaan harkintaa käyttäen.
Jos jokin kuitti on tallessa tai jos jokin esine on selvästi hankittu aikoja sitten, niin nämä ovat kiistatta sinun. Ja voithan pyytää jotain tuttua todistajaksi, että sinun ne ovat aina olleet.