mun story

Joskus piti kiertää kortteli pari kertaa ympäri, että uskalsi mennä "alan paikkaan". Sen ravintolan sisäänkäynti sijaitsi onneksi sisäpihalla, mutta silti. Tavallisia ihmisiä siellä oli =) Meikäläisiä tosin.

Mää löysin seksuaalisen identiteettini (onpa ärsyttävän pitkä sanarykelmä) nyt kesällä. Ja oon kuitenki vasta 16 eli siirryin nyt lukioon siitä kauheasta suvaitsemattomasta yläasteesta, jossa kukaan ei saanut muuttua.

Oon aina ollu tosi avoin uusille asioille, ja lesbous ja homous on jostain syystä ollu ihan luonnollisia asioita mulle ihan pikkutytöstä asti. Niin kauan, ku näin ekan kerran suutelevan homoparin. Ei oo ikinä tuntunu oudolta, että tykkäisin tytöistäki, mutta oon silti ihastunu poikiin. En kuitenkaan ikinä oo ollu suosittu tai kovin hyvä kommunikoimaan poikien kanssa, joten en oo vielä seurustellu.

Kesällä tulin lukeneeksi vanhoja päiväkirjoja, joissa pohdin, että taidan olla lesbo/bi, koska naiset ovat mielestäni kauniimpia jne. enkä voisi IKINÄ kuvitella seurustelevani saati sitten harrastavani seksiä pojan kanssa. Ja jotenkin sitten vain "käännyin" lesboksi. Ei se kääntyminen ollut, ihan luonnollinen tajuaminen vain, että voin ihastua tyttöihinkin (ja nyt olen ihastunut). Enää pojat eivät tunnu kovin kiinnostavilta, en edelleenkään voisi kuvitella seurustelevani pojan kanssa.

Nyt joku tulee ja sanoo, että enhän siis ole "aito" lesbo, koska olen ihastunut poikiin joskus. Pyh teille.

Ongelmaksi on muodostunut kaapista ulos tuleminen. Uudet ystäväni tietävät, kaikki uudet. Mutta kenellekään vanhalle en jostain syystä voi kertoa ihastukseni olevan tyttö. En varmaan jaksaisi sitä keskustelua, että "miten olen voinut joskus pitää pojista ja nyt yhtäkkiä pidänkin tytöistä".

Onpa vaikeeta.

Onhan se niin että kaapista ulos on vaikea tie, ja turha siinä on kiirettä pitää. Oman aikansa ottaa kaikki ja niin sekin, sitten se käy kuin itsestään kun aika on kypsä. Helppoa se ei ole kaapissa olla mutta ehkä keskityt nyt vaan itseesi ja älä niistä ex tai tulevista kavereista välitä. sulla on joku jolle puhua ja se on jo paljon.
Rafloissa ei ole sen kummempaa menoa kuin hetskupaikassakaan ja mikse se sun kundi lähde sun mukaan. Ei siellä väkisin ketään suudella tai yms. Näkisit ettet oo yksin ja homoseksuaalisuus ei ole sen kummoisempaa kuin mikään muukaan. Ei sun sieltä tarvi etsiä seuraa mutta saattaa olla että jonkun fiksun yksilön saattaa bongata. Se että mistä sitten saat seuraa on vähän että missä asut. Netti on kyllä ihan kiva seuranhakuun mutta onhan se aika sokkotreffimeininkii.
Katso paikkakuntasi Seta toimintaa tai mikä lähelläsi isoin paikka onkin.
Ota asioista selvää, se tarvii paljon itseltä vaivaa ja aikaa mutta kyllä se kannattaa.

"nyt on pää ihan pyörällä ja täynnä kysymyksiä ja olisi kivaa jos joku ”kokeneempi” osaisi auttaa...Tai muuten vaan kertokaa teidän kokemuksista!"

Hengaile palstalla niin ehkä se siitä selkiytyy ajan mittaan.

"Niin, sitten toinen juttu. Missä mä muka ikinä voisin tavata ”Sen Oikean” kun jo heteroillakin se tuottaa vaikeuksia."

Tässä. Mä olen ehdottomasti oikea joka ainoalle, mutta eipä nuo muut ole saaneet vielä sitä selville ;)
Tietysti riippuu siitä että etsitkö kumppania järkiperustein vai tunneperustein. Järkiperustein minä olen se oikea, tunneperustein se voi olla tietysti kuka tahansa.

"Ei ole ketään kenen kanssa mennä johonkin homobaariin, enkä mä tosin baareista välitäkään"

En minäkään välitä.

"en mä yksin uskalla mennä kun en mä tiedä mitä siellä sitten tehdään."

Juodaan kaljaa, kirjoitellaan tekstareita ja murjotetaan omissa porukoissa. Tosin minulle on sanottu että hehkussa lääpitään mutta en mä viitsi kävellä yöllä montaa kilometriä vain sen nähdäkseni että tutut lääppii tuttujaan.

"Varmaan aluksi pitäisi asennetta muuttaa, mutta vähän näyttää tulevaisuuteni ankealta. Musta tulee yksinäinen ja onneton tavalla tai toisella (siis siltä tuntuu). Voisi sanoa ihan että v*tuttaa."

Mun tulevaisuuteni ei näytä ankealta (en ajattele tulevaisuuttani) mutta nykyisyys on vähän yksinäistä.

"Mitäs te muut? Haluaisiko joku olla tällaisen kyynikon kaveri? "

Ehkä. Kavereitahan minulla on joka sormelle mutta kun haluaisin hommata seuraa tonne sänkykammarin puolelle.

Kyllä mä oikeastaan siihen luotan, että kaikki järjestyy lopulta ns. omalla painollaan. Tosin riippuu vähän päivästä; eilen ei tuntunut aivan siltä, mutta tänään kaikki taas vaikuttaa aivan mainiolta!

Mutta en mä siltikään vielä noitten baarien päälle ymmärrä - lääpittiin siellä tai ei. Mielummin litkin kaljani kotona vaikka rennon saunaillan päätteeksi. Olisi vaan niin kiva jos olisi joku, jonka kanssa viettää koti-iltoja, tai onhan mulla niitä ja hyvä se on näinkin, mutta mutta...

Eiköhän se tästä! Vai mitä?

..ihan ekaks multa ei kannata kysyä mitä toi otsikko meinaa.

Tokaks sitten. En nyt tiiä ollaanko tässä yhtään kokeneempia, mutta..

Mylöskin minä kerroin joskus muinoin ensin ex-poikaystävälleni olevani lesbo. Häneltä sain paljon tukea ja hän oli siinä vaiheessa tärkein ihminen elämässäni. Nykyisin taas tuskin edes tervehdimme toisiamme, mutta se onkin ihan toinen juttu.
Omat tyttökaverini ottivat asian vastaan ihan luonnollisesti, eikä se vaikuttanut millään tavalla väleihimme. Vaikkakin vähän sellaista aavistelin.

jaa'a.. missä sitten tavata "se oikea".. Netissä, baarissa, tai sitten siihen vain törmätään jossain.. siihen nyt on hankala vastata.
Kyllähän sitä kannattaa baarissakin käydä. :) vaikkakin porukka tuntuu jakaantuvan niihin omiin pieniin kaveriryhmiinsä. kyllä siellä kuitenkin avoimena ihmisenä halutessaan pääsee hiomaan tuttavuutta mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Naiset vaan tuntuvat olevan ikäänkuin luonnostaan seinäruusuja.. Eli hakemaan vain, ellei sua haeta! :)

Ymmärräm sua niin hyvin, cube! Mulla on ihan sama tilanne. Tässä tilanteessa pahinta on just se yksinäisyyden tunne. Vaikka on paljon ystäviä, niin se ei auta, jos ne ei tiedä. Tavallaan tuntuu, että ne ei tunne mua ollenkaan, siis todellista minua. Uskon, että ne ottais sen ihan hyvin, ainakin suurin osa läheisistä ystävistä, mutta en ole vielä ollut valmis kertomaan. Vanhemmille haluaisin niin kovasti kertoa, mutta en ole saanut vielä sanaa suusta. Äidille kerron varmaan ennen isää. Käy vaan sydän hakkaamaan niin pirusti aina kun meinaan sanoa ja sit en pystykkään siihen. Olen myös ajatellut, että kertoisin vasta sitten, jos joskus löydän jonkun naisen. Kuinka vanha olet, Cube ja mistä päin? Itse olen vähän päälle parikymppinen ja olen kyllä iloinen siitä, etten ole tajunnut tätä asiaa murrosiässä. Nyt mä olen myös hyvin tyytyväinen siihen, että olen lesbo. En haluaisi sitä muuttaa mistään hinnasta. Noihin baareihin meneminen yksin kyllä hirvittää. En ole mikään kamalan rohkea ihminen. En kyllä näinkään halua elää loppuelämääni.

Muistan kun itse kerroin suuntautumisestani tyttökavereilleni, olimme silloin 13-14vuotiaita ja ne otti sen ihan hyvin, sanoivat
'asia on ok kunhan et ihastu minuun!'
ja ovat senkin jälkeen tukeneet minua aina.

ei tyttökaverit ala kuvitella että olet ihastunut heihin. en usko.

Tiedän miltä susta tuntuu. Olen tiennyt että olen lesbo jo monta vuotta mutta en ollut kertonut sitä kenellekkään. Miksi, vaikka tiesin että kaverini hyväksyy sen mutta jotenkin aina rohkeus petti kun yritin kertoa. Ja ajattelin että vaikka ne väittäisi hyväksyvänsä asian niin miten heidän käytös muuttuu, jos esim. halaan heitä.No pari kuukautta sitten otin härkää sarvista ja kerroin yhdelle kaverilleni. No hän otti asian hyvin vastaan, eikä itse asiassa ollut edes kovin yllättynyt... No nyt olen siitä rohkaistunut ja kertonut parille muullekkin. Eikä kukaan ole muuttanut käytöstään tai suhtautumistaan muhun. Ja se tunne että saan viimeinkin olla ns. oma itseni näiden kavereiden kanssa on parempaa kuin mikään muu. Usko.

Tuo toinen kysymys on myöskin pyörinny mielessäni, mistä löytää sen oman kullan...?
Sen jos tietäis niin eipä tuotakaan kysymystä olis...