Järjetön kaivelu

Lopen kyllästynyt

Miksi ihmeessä te ihmiset kaivelette ja sekoitatte kaupoissa, se on mennyt ihan järjettemyyksiin.
Valitatte, että tavara on huonoa.
Suurimmaksi osaksi se johtuu asiakkaitten käytöksestä, otetaan alimmasta laatikosta ja laitetaan ne päällimmäiset laatikot tuotteitten päälle niin, että ne kolhiintuvat.
Heitellään tuotteita niin, että ne kohiintuvat ja vaurioituvat.
Asiakas palveliat eivät muuta kerkiä tekemäänkään kun siivoamaan asiakkaitten jälkeisiä sotkuja.
Kunnioittakaa toisten omaisuutta.
Siksi myös tulee paljon hävikkiä ja tehän sen maksatte. LOPETTAKAA

14

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shsghs

      Voihan tuossa olla perää, mutta itse olen kiinnittänyt huomiota siihen miten kaupan työntekijät heittävät ja kolhivat hedelmiä kuljetuslaatikoista laverille. Ei sitten mikään ihme kotona, kun huomaa, että banaanit on täynnä mustelmia, omenat klommoisia ja alkavat äkkiä pilaantumaan siitä vaurioituneesta kohdasta. Eli sekundakamaa tarjolla normaalihinnalla.

      • Omenapää

        Yksi pointti on myös, että monissa (kaikissa?) kaupoissa säilytetään myyntiin tulossa olevia hedelmä- ja vihanneslaatikoita siellä myynnissä olevien alla, ihan lattiatasolla. Ohi kulkevien asiakkaiden kengistä sinne päätyy esimerkiksi pölyksi jauhautunutta koiranskeidaa kaduilta.

        Tämä juttuhan ei tietenkään ole kiinni yksiselitteisesti kaupan henkilökunnasta, vaan pääasiassa kauppiaasta ja tilojen suunnittelijasta.

    • Omenapää

      Jos minä haluan kypsiä omenoita eikä niitä ole päällimmäisessä laatikossa, etsin niitä seuraavasta. Kyseessä ei ole järjetön kaivelu, vaan erittäin tarkoituksenmukainen toiminta. Sinun pitäisi vähän miettiä asenteesi uudelleen, olet kaupassa asiakkaita varten, ei toisin päin!

    • outiostaja

      Joopa joo. No. Silminnäkijänä vanhan lämmeneen maidon pistäminen maitokaappiin pistääkin miettimään josko sitä ekaa purkkia ei otakkaan. Siis, koskaan en sitä ota.
      Joskus olen katsellut mitä kaikkea hylkyä löytyykään kun kassalle mennessä muutetaan mieltä, eikä tuotetta palauteta alkuperäiselle paikalleen.

      • addgdgghhdsaa

        Minä ainakin ihan surutta tungin lämpimään jätetyn maidon tai muun kylmätuotteen takaisin myyntiin, jos sellaisen satuin löytämään. Jos asiakkaalla on pokkaa jättää kylmästä otettu tuote lämpimään kun onkin sattunut muuttamaan mielensä, niin sitten sen voi aivan hyvin heittää takaisin myytäväksi.

      • outiostaja

        Mistäs tiedät kuinka kauan se on siellä lämpimässä könöttänyt? Se maitopurkki.
        En kertakaikkiaan halua jo lämmennyttä maitoa pöytääni.
        Ole ihan suruton vaan :D

    • Tuhtiakka

      No minä kaivelen siksi, että haluamaani tavaraa ei ole esillä ja uskon, että etsimällä voisin sen löytää.

      Et nyt vissiin oikein ymmärrä tätä juttua. En minä eikä kukaan muukaan kaivele huvikseen tai sinun kiusaksesi. Tarkoitus on löytää tietty tuote ja mahdollisesti jopa ostaa se. Ostotapahtumista kertyy sinunkin palkkasi. Minkä vuoksi tavarat eivät ole esillä niin, ettei tarvitsisi tuhlata aikaa ja energiaa etsimiseen?

    • asiakas-fobia

      sitten saatana ku on ostanut kalaa tai muuta lihaa ja sitten kun olette syöneet niin sitten vasta valitatte..vittu mä ainaskaa korvaa mitää jos ei ole saatana palauttaa tuotetta..just tollasia saatanan kusipää kukkahattuja on asiakkaina aina märmättämässä mitä missäkin..tarjoustuote loppunut..no voivoi jos joku on se sua ennen ottanut ja asiakkaita ollut 500 ennen sua..vain rajallinen määrä ja silti valitetaan saatana jatkuvasti perkele !! jos itse rikotte tuotteen niin sitten kaikki on vittu niin kaupan syy jälleen !! sitten jos joku tuote on loppunut kovan menekin takia ja pahoittelemme sitä niin valitatte silti ! arvakkaa saatana onko tollasia vitun kusipäitä mukava palvella ?? katsokaa itteänne peiliin perkele ennen kun rupeatte valittamaan !! vitun pellet painukaa kauppaan ja pitäkää ystävällisesti turpanne kiinni !!!!•

      • Peilikuvajainen

        Missähän on vika, jos kohdallesi osuu kuvaamasi kaltaisia ihmisiä asiakkaina? Olen itse kaupassa töissä ja minun asiakkaistani 99,99 % on kivoja, asiallisia ja ystävällisiä. Samanlaisia kohtaan silloin, kun itse olen asiakkaana erilaisissa kaupoissa ja liikkeissä. Miksi sinua kohtaan ollaan ikäviä? Minun käy sinua kovasti sääli, ihan totta! Ihan hakematta tulee mieleen, että tulkitset (virheellisesti!) jokaisen asiakkaiden sinulle sanoman sanan v!ttuiluksi ja valittamiseksi. Sinun pitäisi nopeasti hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin, eihän tuollainen ajattelutapa ole enää tervettä ja normaalia!

      • asiakas-fobia
        Peilikuvajainen kirjoitti:

        no on se nyt perkele kumma jos ei muuta tekemistä ole kuin valittaa !! jääköön kotia jokainen vitun pelle asiakas ja tilais netistä nii ei tarvi tulla saatana vikisemään ja nolaamaan itseään kauppaan..asiakas kerran valitti siitä että liha oli rakaa vaikka itse oli kotona sen valmistanut ja jotenkin väitti että meidän syy "huonoa lihaa" rupesin nauramaan kunnolla ja käskin hankkia apua sun muuta ja kehtasi VALITTAA MUN KÄYTÖKSESTÄ !!! kun näin hänet uudestaan menin kysymään ystävällisesti "mitenkäs asiat on tänään huonosti" ja hän suuttui siitä..aika lapsellista !

      • Peilikuvajainen
        asiakas-fobia kirjoitti:

        Miten niin EI OLE MUUTA TEKEMISTÄ?

        Sinulla on pakko olla joku keskivaikeaa pahempi ongelma. Loppuunpalaminen? Kotikasvatuksen totaalinen puute?

      • asiakas-fobia

        no eikö muka ole jos ensityökseen pelle asiakas tulee nillittämään jostakin..heitän pihalle heti jos tulee urputtamaan tai sitten SOITAN POLIISILLE !!! nyt saa riittää asiakkaiden tahallinen kiusaaminen työntekijää kohtaan!! pääsisivät vastuuseen teoistaan !!!!!

      • Peilikuvajainen
        asiakas-fobia kirjoitti:

        no eikö muka ole jos ensityökseen pelle asiakas tulee nillittämään jostakin..heitän pihalle heti jos tulee urputtamaan tai sitten SOITAN POLIISILLE !!! nyt saa riittää asiakkaiden tahallinen kiusaaminen työntekijää kohtaan!! pääsisivät vastuuseen teoistaan !!!!!

        Näkemykseni siitä, että sinulla on pakko olla pahoja ongelmia itsesi kanssa, sai kirjoituksestasi vahvistusta. Kyllä nauraisi niin valittava ja v!ttuileva asiakas kuin poliisikin, kun soittaisit...

      • asiakas-fobia

        olen itseni kanssa sujut..miksi he nauraisivat ?? en ymmärrä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe