Koiransa

Ota uusi koiranpentu, se täyttää nopeasti entisen paikan sydämessäsi.

On ikävää, että koirat joutuvat kärsimään kaikenlaisista sairauksista :(
Itse menetin chihuahua pentuni 4- kuukautisena, sillä todettiin vesipää ja erittäin suuret n.2cm halkaisijaltaan aukileet päälaella. Lähes joka päivä jouduttiin antamaan sille kipulääkettä, koska se ajottain oli tuskainen eikä eläinlääkäri paljoa antanut toiveita sen tulevaisuudesta. (ulisi ja jäkitti päätänsä ylös) kipulääkkään ansiosta oireet aina hävisi.

Itse kuitenkin toivoin koko ajan, että se pystyisi elämään kanssamme, koska koira oli ajoittain leikkisä ja pirteä. Eräänä päivänä tulimme kaupasta kotiin, koira oli oksentanut ja vapisi omalla pedillään (yleensä tuli ovelle vastaan). Annoin sille taas kipulääkkeen, koska se huusi suoraa huutoa. Odoteltiin, että lääke rupeisi vaikuttamaan, mutta ei, oireet vain paheni. Jäkitti taas päätänsä ja jalat alkoivat ontumaan. Se oli erittäin tuskallista kattoa. Yritin ottaa pienen koirani syliin, mutta se vaan huusi eikä antanut itseensä koskea. Silti urheana poikana heilutti häntäänsä. Sen silmistä näkyi sen tuskaisuus =( Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja kerroin koiran oireista ja eläinlääkärimme diagnoosista. Päädyimme yhdessä siihen, että päästämme koiramme tuskistaan kun kipulääke ei enää edes auttanut. Ja huonot ennusteet oli muutenkin annettu koiramme elämälle. Hyvästelin koirani.

Se oli surullisin päivä mitä olen kokenut. Chihuni oli minulle niin rakas. Parasta kuitenkin on, ettei koirani enää kärsi.

Minulla oli japaninpystykorva. Se jouduttiin lopettamaan kohta kolmisen vuotta sitten. Vaikka se oli vanha niin silti sillä olisi ollut vielä elämää jäljellä mutta pahuksen sydämen vajaatoiminta vei sen aikaisemmin :(

Se oli hirvittävän terve koko elämänsä ajan. Ei montaakaan lääkärikäyntiä jouduttu tekemään. Sitten vain yhtäkkiä alkoi tulla hengitysoireita... Tutkittiin (nestettä keuhkoissa), annettiin lääkettä, huononi, tiputukseen ja enemmän lääkettä. Olo koheni mutta vain kuukaudeksi. Sitten meidän oli tehtävä se erittäin helppo mutta hirvittävän tuskallinen päätös päästää ystävä pois kärsimästä. Aivan kuten edellinen kirjoittaja kertoi, tuska, hätä ja avunpyyntö näkyi ystäväni silmistä. Henki tuskin enää kulki ja silmät vetistivät kun se haukkoi happea ja katsoi minua pelko silmissä. Siksi päätös oli helppo.

Se oli aivan uskomattoman kova paikka. Mikään, ei MIKÄÄN ole koskaan elämässäni tuntunut yhtä vaikealta ja ylitsepääsemättömältä kuin se hetki kun lähtö koitti. Tunsin silloin konkreettisesti sen kuin kliseisesti sanotaan että "tuntuu niin tyhjältä". Sitä sisäistä ja fyysistä tuskaa ei osaa sanoin kuvailla. Jokainen tietysti kokee menetykset eri tavoin mutta minulla se todellakin SATTUI.

Jonkun aikaa olin vihainen kun näin ihmisiä koirineen. Olin katkera ja ilkuin mielessäni että "hahaa, sullapa se on vielä edessä". Mietin miksi kaikenmaailman eläinrääkkäjillä on koiria ja minulla ei, joka sen kuitenkin olen mielestäni ansainnut!?

Nyt on uusi pentu, 8kk, eri rotua ja aivan ihana tähtisilmä :) Mutta silti itku välillä tulee kun ajattelee meidän Wanhaa Herraa. Kuvia en voi vieläkään kokonaan poistaa pöydältä, vähentänyt niitä tosin jo olen...

Monesti mietittiin ottaa toinen koira mutta sen ajatuksen kypsymiseen meni yli 2 vuotta. Totta on että nyt kun on tämä uusi perheenjäsen niin ajatukset harvemmin harhailevat valkoiseen ystävääni. Nyt kun ajattelen olisi tämä uusi kaveri pitänyt ottaa jo aikaisemmin niin tuska ja muistot olisivat olleet myös aikaisemmin pois. Koira kun hoitaa kehon lisäksi myös mieltä :D Mutta nyt on siis haavat parantuneet, uskoakseni niin hyvin kuin voivat koskaan parantuakkaan. (sain jopa itkun pidäteltyä tätä kirjoittaessa, tosin kurkkuun sattuu moinen pidättely... :/ )

On se niin vaikeaa hyväksyä että koiraa ei ole luotu elämään yhtä kauan kuin meidän ihmisten. Siihen vain tulee tyytyä ja nauttia siitä ajasta joka meille on yhdessä annettu. Keskitytään siihen että annetaan ystävillemme hieno, arvokas ja hyvä elämä!!! On ne vaan NIIIIIIIIN ihania ;)

jouduin saattelemaan vanhimmaiseni viimeiselle matkalle ja ikävä on erittäin iso.