Sisäkissa vauvaelämäharjoituksena

Jos kärsii vauvakuumeesta, muttei ole niin tutustunut ylläpidon (niin taloudellisen kuin huolenpidollisen) vaatimuksiin, suosittelisin sisäkissaa lemmikiksi.
Sellaiseksi, jonka kanssa ollaan sosiaalisia eli paijataan ja höpötetään (kissa ymmärtää äänensävyn).

Sisäkissan vessa on kuin esinäytös vaippojen vaihtoa varten - se on hyvä putsata säännöllisesti ja toimii eräänlaisena alkeisopetuksena tosiasioille, esim. että joutuu työskentelemään välillä ulosteen parissa.
Ulkokissa ei ajaa samaa asiaa koska se hoitaa hommansa ulkona, eikä sen vessa haise asunnossa/WC-tilassa kuten sisäkissan, joka motivoi huomattavasti siivoamista.
Samalla kissan WC:n ylläpito voisi opettaa pitämään huolta myös omista WC- ja kylpyhuonetiloista: parhaassa tapauksessa kissa virtsaa muualle (esim. sänkyyn, vaatekasoihin) jos vessa ei ole tarpeeksi puhdas sen mielestä.

Kissan ruokakulut taas edustavat mammat jakavaa ruokakastia:
jos sillä on allergiaa, ymmärretään sen vakavuus koska kissa ei osaa sanoa "en syö mandariinia koska olen allerginen". Tämä opettaa ihmiselle sen, että allergiat ovat oikeasti vittumaisia t. kiitos teille jotka söitte mandariinia työpisteellä, vaikka asiasta oli ohjeistettu miljoona kertaa. Ja koska kissa ei osaa kertoa asiaa, täytyy tutkia/selvittää mille oikeasti ollaan allergisia.
Ja jos vauvalla on jokin allergia, voi se olla merkki perheelle että heidän ruokatottumuksensa/ravintonsa on paskaa - eli asia tulee selvittää.

Jotkut syöttävät eläimilleen markettiruokaa, toiset luomua ja jotkut eläinliikkeen muonia. Tämäkin edustaa tavallaan vauvaruokakulttuuria - jotkut tekevät soseet itse, jotkut ostavat kaupasta, jotkut syövät yliteollista ruokaa jne... Eli hyvää harjoittelua ja budjetti- ja vaivannäköopastusta jos kissalla on erikoisruokavalio. Ja jos halua tai aikaa kotikeittiöön ei ole, saa marketista kissanruokaa kuten vauvalle purkkisapuskaa.

Sisäkissa on sosiaalisempi kuin ulkokissa, ja se toimii erinomaisena toteemieläimenä jokaiselle mammaihmiselle. Se ei osaa kertoa mikä mättää, joten se voi kiljua vaikka koko yön nälkäänsä, kun ei suostu syömään. Ja miksei se suostu syömään? Ruokakuppi on liian likainen (meillä oli vahingossa kuivamuonaa ja liharuokaa samassa, ja liha saa kupin likaantumaan nopeemmin).
Parhaimmillaan tällainen veemäisyys opettaa sen, että jos lapsi ei suostu syömään/kiljuu vain, kannattaa ehkä putsata se vaippa tai tuttipullon se tuttiosuus. Minulla ei ole lapsia, enkä ymmärrä vauvoista käytännössä (ruokinta jne) mitään, joten en tiedä kuinka usein tuttipullon suu pestään mutta olen muovin väristä ajatellut että aika moni läheiseni tekee sen liian harvoin.

Jossain oli juttua että vauvan itku aiheuttaa uudessa äidissä paniikkitilan, kun äiti ei ymmärrä miksi lapsi huutaa. Sisäkissa opettaa jatkuvalla valituksellaan sen, että valitusta täytyy kuunnella (jossain oli tutkimus että huudatushoito aiheuttaa traumoja, allekirjoitan tämän omasta elämästäni täysin). Ja kun ei ymmärrä, tulee opittua kaikki loogiset asiaan vaikuttavat seikat (jano - vesikuppi liian likainen, WC - vaipanvaihto, ravintoasiat terveydelliset ongelmat aka RIPULI/atooppinen iho/pahoinvointi).

Kissa myös opettaa parisuhteesta paljon - jos puoliso ei osaa huolehtia kissasta tai hyväksy perheenjäsentä, joka ei ole omaa biologista jatkumoa, kannattaa miettiä miten parantaa parisuhdetta jotta puoliso uskaltaa sitoutua vanhemmuuteen tai kuinka tsempata puolisoa tulevaan vauva-aikasirkukseen ettei tarvitsisi huolehtia kahdesta lapsesta samaan aikaan.

Parhaimmillaan sisäkissa opettaa sitoutumista, sillä lemmikkiä ei tule hankkia, ellei ole oikeasti valmis huolehtimaan siitä vaikka elämäntilanteet muuttuisivatkin.
Toivottavasti vielä ei ole ihmisiä, jotka luopuisivat lapsestaan vain koska tämä ei sovi perheidylliin/sisustukseen/uuteen elämään/asuntoon jne.