Millaista rekkakuskin työ on käytännössä? Kuinka pitkiä päiviä jne.? Ala kiinnostais ja BC-kortti olis jo taskussa, että vielä CE:tä sinne taskun pohjalle :)
Rekkakuskin työ
80
24127
Vastaukset
- Oma mielipide
Satuin käväisemään näillä sivuilla ja voin näin "sivullisena" jotain kertoa, kun mies on ajohommissa.
Kannattaa mennä firmaan/yrittäjälle, jolla on taulukkopalkat kunnossa ja saat kunnon korvaukset myös viikonlopuilta ja ylitöistä yms. Halvalla ajattajia riittää.
Työn luonne on se lähes firmassa kuin firmassa, että koskaan et tunnilleen tiedä, koska pitää töihin lähteä, vähän sama kuin kotiintulon kanssa. Vaimona tuo on rasittavaa, koska on hankala suunnitella esim. viikonlopuiksi reissuja yms, ellei sitten ole ihan matkasta kyse, joka varataan ajat sitten. Silloin toki saa asiat ja vuorot järkättyä. Mieheni taas aina sanoo, että juuri epäsäännöllisyydessä on se viehätys; hänestä ei olisi "8-16"-aikatauluun.
Päivien pituus riippuu firmasta, johon menet. Viimeksi mieheni teki ilta-, aamu tai yövuoroja suht säännöllisesti, n. 8h/ vuoro. Tämänhetkisessä työssään taas ajaa nytkin yövuoroja (eri firma siis, opiskelee ja heittää keikkaa), viime yönä ajoi 12 tuntia, nukkui päivän ja illaksi taas ajoon. Yövuoron aikana ottaa toki tirsat, että jaksaa ajaa, mutta harvoin autossa saa kunnolla nukuttua (siis yhtä hyvin kuin kotona).
Joskus kysyin, mikä rekkahommassa on parasta, ja hän vastasi, että itsenäisyys ja ajaminen. Myös veljeni on samoissa töissä, ja näin "sivullisena" kyllä sanon, että siitä työstä täytyy todella pitää, että sitä tekee. Univelkaa tulee herkästi (sekin kannattaa ottaa huomioon firmaa valitessa, että työajat ovat suht inhimillisiä), mutta hulluksi varmaan oma mieskin tulisi, ellei saisi ajaa ;)
Samoin kunnostaan kannattaa pitää huolta, sillä selkä reistailee herkästi.
Yksi juttu, mikä mielestäni on fiksua, on mieheni suhtautuminen työnantajaan: aina hän lähtee tien päälle puhtaissa vaatteissa ja ulkoisesti siistinä, koska on elävä mainos firman puolesta. Minusta hienosti ajateltu! Samaa ei voi sanoa kaikista kuskeista.
Ihan lyhyesti loppuun: rekkamiehen työ on jotenkin "verissä" niillä, jotka sitä tekevät ja ainakin oma mieheni rakastaa sitä hommaa, kaikesta huolimatta. Ja itse olen sanonut(ennenkuin miestäni olin edes tavannut), että on kaksi ammattia, joista täytyy todella pitää, että niitä tekee: rekkahommat ja keikkalaulaja. Varmasti silti molemmat sellaisia, joissa tekijänsä viihtyvät todella hyvin!
Onnea sinulle työnhakuun!- O-P
Kiitos tuosta viestistä, kertoi paljon ja oli mukava lukea. :)
- Anonyymi
O-P kirjoitti:
Kiitos tuosta viestistä, kertoi paljon ja oli mukava lukea. :)
Nii oli
- Anonyymi
Kivasti kirjoitettu.
Tietäisitpä ex -ajoneuvonosturikuskin työpäivistä jotain. Kello soi viideltä ja koskaan et tiennyt milloin työpäivä päättyi. Noh, ne vuodet ovat takana... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivasti kirjoitettu.
Tietäisitpä ex -ajoneuvonosturikuskin työpäivistä jotain. Kello soi viideltä ja koskaan et tiennyt milloin työpäivä päättyi. Noh, ne vuodet ovat takana...viideltä soi torninosturinkuljettajankin kello ja puoli kuusi lähtö tampereelle jos tuli aamulla elementti kuorma niin lähtö kello viisi tunti purku aikaa puoli pimessä ne ajat kanssa takana
- Rahtimies
Rekkakuskin työ on uuvuttavaa puurtamista ja pitkää päivää saa tehdä sekä auton kopissa nukkua. Palkka on vastuuseen nähden huono ja ammatin arvostus selviää,kun luet alempaa viestiketjuja. Mene johonkin ammattikurssille,jossa voit suorittaa myös yhdistelmäkortin. Siitä se sitten homma lähtee käyntiin.
- jamotheman
Kuljetusala on todella monipuolinen... On "virastotyöaika" -töitä, sekä semmosia, joissa ei ole mitään aikatauluja tai säännöllisyyttä. Sitten on pitkiä runkolinjoja jne... Riippuu ihan mitä haluaa ja mihin tottuu... Töitä on NIIN PALJON erilaisia riippuen kuljetettavasta tavarasta.
Kuskilta vaaditaan asiakaspalvelutaitoa, JOUSTAVUUTTA/huumorintajua, kykyä tehdä yksin sitä työtä yms...- Pate
Tarviiko minkalaista kielitaitoa täällä koto suomessa....
- Anonyymi
😐😐😑
- Anonyymi
Pate kirjoitti:
Tarviiko minkalaista kielitaitoa täällä koto suomessa....
Vanha viesti, mutta nykyisin varastoissa tarvittavat kielet : venäjä, kiina ,arabia, puola, viro, englanti, ai niin ja vähemmistönä suomi.
- ahma
aina joku jaksaa kirjoittaa että "rekkakuskin hommissa ei tiedä koskaan milloin pitää lähteä töihin ja pitää ajaa ja valvoa hulluna" jne.
totuus: on paljon sellaisiakin rahtihommia jossa EI TARVITSE VALVOA EIKÄ AJAA HULLUNA JA PALKAN SAA NIINKUIN PITÄÄ. - O-P
Siis jos menee tuohon yhdistelmäajoneuvon kuljettajan koulutukseen, tarviiko olla
a.) II-vaihe suoritettuna lyhytaikainen ajokortti
vai
b.) II-vaihe suoritettuna pitkäaikainen ajokortti?
Tämmöistä vain mietin.- tytsi
Kyllä piti olla kakkosvaihe suoritettuna ainakin mulla, mutta sitten sitä jo pääsikin koulutukseen. kysele aikuiskoulutuskeskuksista lisää (jalasjärvi, iisalmi, kouvola?)
- Rekkamies vm 81
tytsi kirjoitti:
Kyllä piti olla kakkosvaihe suoritettuna ainakin mulla, mutta sitten sitä jo pääsikin koulutukseen. kysele aikuiskoulutuskeskuksista lisää (jalasjärvi, iisalmi, kouvola?)
Unohtamatta RAJAMÄKEÄ
Josta tulee parhaimmat kuljettajat. Monipuolinen kalusto ja paljon valinnanvaraa. - Anonyymi
🤔🤔🤔
- Rekkamies vm 81
Kyllä sitä helpommalla tavallakin saa tienattua leipänsä. Mutta jos alalle on kiinnostusta niin voin kertoa ainakin omasta näkökannastani et rekkamiehen työ on vaativaa ja raskasta. Sekä fyysisesti että henkisesti. Pitkiä ajokilometrejä ja paljon valvomista. Mahdollisesti jopa viikon pois kotoa yhtämittaa. Itekkin ajan rahtilinjaa pitkin Suomea ja välillä Käyn tuolla Itänaapurinkin puolella. Mutta itse olen ihan tyytyväinen valitsemaani ammattiin.
Mutta onnea yrityksellesi päästä rekkamieheksi. - Nimetön
Jos tunnet kutsumusta alalle,niin ainahan kannattaa kokeilla.
Aja kortti jossakin aikuikoulutuskeskuksessa ja etsi töitä jostakin isosta firmasta.
Aja vuoden verran tai kaksi ja tiedät mitä se on.
Toisille se sopii toisille ei,mutta se on vain vuosi pari elämästä ja antaa varmasti paljon vaikket alalle jäisikään.
Työpäivä on pitempi kuin monella muulla alalla,eikä ammatti ole kovin arvostettua.Palkkakaan ei ole hyvä työn vaarallisuuteen ja vaativuuteen nähden.
Ainahan voi lähteä ajamaan ulkomaille,Eurooppaan,USA:n,Kanadaan tai vaikka Australiaan,joissa kaikkialla suomalainen kuski on arvostettu.Samalla on mahdollisuus nähdä maailmaa ja saada jopa palkkaa siitä samasta,mistä turisti maksaa.
Itse teen vuorotyötä suomalaisessa kuljetusfirmassa,joka toinen viikko päivä- ja joka toinen yö-vuoroa.
Ei tarvitse nukkua autossa,kerran vuorokaudessa pääsee kotiin,palkka kohtuullinen,eikä se jää saamatta,lisäksi vapaat ja lomat pyörivät mukavasti.- nimetoön
Missä kuljetusfirmassa olet?
- ---!---
Tosiasia on se että harva kuljetusliike maksaa kuljettajalle KAIKKI korvaukset kuten tes edellyttää, olen nähnyt monta firmaa missä tilille tulee noin summa ja joitain päivärahoja yms. mutta kun alat kyselemään sinulle lain mukaan kuuluvia korvauksia tehdystä työstä niin sanotaan että ota tai jätä, kyllä virolaiset ajavat mielellään puolella palkalla!!! Itse palasin entiseen ammattiini koska riitti tuo orjatyö ja halusin kohtuu ansiot takaisin. On varmasti myös kunnon työnantajia olemassa, vaan ei sattunut kohdille.
- öllölä
vaihtoehtoja löytyy. Esim. jos menet jakeluajoon lähialueille niin työaika on säännöllinen ja vuoron jälkeen pääset aina kotiin, samoin maansiirtoajossa, ja runkoliikenteessä, kun taas esim. irtoperä tai merikonttiajossa asut käytännössä viikot autossa ja työtä on mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Mutta kyllä se tahtoo olla niin että joka hommassa on se työrupeaman pituus 10-12h, harvassa paikassa selviää sillä "normaalilla" 8lla tunnilla.
- rahtikeijo
olisko niin että kysyjä on jo paikkansa löytänyt,on ollut jo KUUSI VUOTTA aikaa.
mutta missä on sellainen kuljettajan paikka missä ei tarvi valvoa????? - Ei kai missään
rahtikeijo kirjoitti:
olisko niin että kysyjä on jo paikkansa löytänyt,on ollut jo KUUSI VUOTTA aikaa.
mutta missä on sellainen kuljettajan paikka missä ei tarvi valvoa?????Melkein joka työssä ainakin jossain vaiheessa vaaditaan hereillä oloa.
- Anonyymi
rahtikeijo kirjoitti:
olisko niin että kysyjä on jo paikkansa löytänyt,on ollut jo KUUSI VUOTTA aikaa.
mutta missä on sellainen kuljettajan paikka missä ei tarvi valvoa?????2-vuorotyö
- näinkin voi olla
Purkamista ja lastausta on työajasta suurin osa. 12 tunnin vuorossa voi olla vain 2 h ajamista ja muu pumppukärryn vetämistä ja trukilla ajamista.
- Erkkiprrkele
15 Vuotta rekkaa ajelin, kunnes kyllästyin ja vaihdoin alaa. Isoimmissa taloissa palkat tulivat, niin kuin piti. Tilit olivat aika pieniä. Pienimmissä firmoissa jätettiin jopa kokonaan palkat maksamatta, tai kusetettiin rankasti. Muutamassa pikkufirmassa palkkaa maksettiin erittäin hyvin, mutta aina piti päivystää puhelinta ja olla käytettävissä. Työvuorot 20 - 50h samoilla silmillä. Jos ajohommista haluaa jotakin tienata, niin saa suosiolla unohtaa muun elämän. Ennenvanhaan vanhemmat rekkamiehet olivat, reiluja äijjiä ja hyviä työkavereita. Nykyisten Dimex jätkien kanssa on vittumaista tehdä töitä, lapselliset jätkät nuolevat pomon hanuria ja polkevat palkat suohon. Työkavereille vieritetään paskaa niskaan minkä keretään, juoruillaan kun akat ja jauhetaan seläntakana paskaa tunnollisista ja hyvistä työmiehistä. Joskus on ollut kyllä mukavaakin ajella rekkaa, kesäisessä yössä tupakki suussa ja kuunnella Eppuja. Nykyään arvostan enemmän hyvää elämää enkä rekan rattiin kaipaa. Ennen kuolen soramonttuun, kuin vanhaan Scaniaan.
- rekkagay
Vedettiinkö sinua myös perseeseen?
- NerokastaKirjoittelua
rekkagay kirjoitti:
Vedettiinkö sinua myös perseeseen?
Oliko kirjoituksesi tarkoitus olla hauska vai peräti älykäs? Kirjoitteletko vastaavia kommentteja paljon muillakin foorumeilla. Saatko erektion tai jonkin muunlaisen tyydytyksen kun vastaavia kirjoitat?
- rekkagay
Sinä taidat saada erektion kun isäntä laittaa sua perseeseen,vitun rekka-apina.
- RuskeeReikä
Rekkakuskeissa on tosipaljon homoja, miksi?
- TrolliTaasHauskuuttaa
RuskeeReikä kirjoitti:
Rekkakuskeissa on tosipaljon homoja, miksi?
Trolli jatkaa tuttuun tyyliinsä "hauskuuttamalla" itseään. Homottelu on niin hauskaaa....*hihihhi*.....*hihihihi*.... Homo....Homoooo...*hihihi*....Tosihauska sana....Homooo....*kihikihihihi*.....
- Lopettanut
Samaa mieltä nää pikku paska isännät ja läpituntipalkka pellet ovat suurin syöpä koko kuljetusalalla ,niskalaukauksella pitäisi tommoset paskaläjät hoitaa.
- Kuljetuspatruuna
PAVIAANI!!! EIKÖ TYÖT MAISTU!? he heh heeee...:D!
Kyllä te renkiapinat jaksatte isäntiänne mollata. Mikä on "läpituntipalkka"? Minä ainakin maksan AJAMISESTA, siitä kun tavarat liikkuu. Tehdystä työstä maksan, en muusta. Eikä muusta minun kuulukaan maksaa. Yksi harvahammas oli niitä teidän keksimiänne pekkosia vai mitälie vaatinut. SE OLI FUDUT JA SITTE HETI! Isännän kiristäminen oli riittävä syy. Kannoin sen renkiruittin kamat sen datsuniin.
Kyllä te renki-duunarit näemmä vaaditte jatkuvaa valvontaa. Ei teitä voi jättää duunailemaan yksin mihinkään, vahinkoa vaan tulee ja lusmuilette. Onneksi on meitä pikkuisäntiä jotka tämän maan taloutta pystyssä pitävät!
Ei pojaat ei, ei rekalla ajosta nyt mitään HERRAINPALKKAA kuulu maksaa!
JA HAUSKAA KESÄÄ KAIKILLE! - rekkaukotovatapinoita
Kuljetuspatruuna kirjoitti:
PAVIAANI!!! EIKÖ TYÖT MAISTU!? he heh heeee...:D!
Kyllä te renkiapinat jaksatte isäntiänne mollata. Mikä on "läpituntipalkka"? Minä ainakin maksan AJAMISESTA, siitä kun tavarat liikkuu. Tehdystä työstä maksan, en muusta. Eikä muusta minun kuulukaan maksaa. Yksi harvahammas oli niitä teidän keksimiänne pekkosia vai mitälie vaatinut. SE OLI FUDUT JA SITTE HETI! Isännän kiristäminen oli riittävä syy. Kannoin sen renkiruittin kamat sen datsuniin.
Kyllä te renki-duunarit näemmä vaaditte jatkuvaa valvontaa. Ei teitä voi jättää duunailemaan yksin mihinkään, vahinkoa vaan tulee ja lusmuilette. Onneksi on meitä pikkuisäntiä jotka tämän maan taloutta pystyssä pitävät!
Ei pojaat ei, ei rekalla ajosta nyt mitään HERRAINPALKKAA kuulu maksaa!
JA HAUSKAA KESÄÄ KAIKILLE!Veditkö perseeseen?
- Erkkiprrkele
Pitääpä kiristää kuljetuspatruunan taksaa, kun kerran tekijämiestä ei arvosteta. Minä olen mieluummin hyväpalkkainen renki kuin persaukinen isäntä;) Ja meinaatko että kukaan lastaa ja purkaa kuorman ilmaiseksi. Ja palkkahan se pitää maksaa tehdystä työstä. Opetelkoot isännät laskemaan. No onneksi Kuljetuspatruunan viesti oli provo. Ja K-A pervo: Kyllä näitä muutkin lukee kuin ketjun aloittaja. Joku muuhan voi näistä keskusteluista saada jotain irti. Tai paskanko merkitystä sillä on... Voihan sitä huvikseen tuoda mietteitään julki. Ei kait näitä ole pakko lukea.
- renkitöihin
En tiennytkään, että rekkakuskeja nimitetään rengeiksi ja päälliköitä isänniksi. Pitääkin alkaa kutsumaan tyttöystävän isosiskon kihlattua rengiksi. :)
- alamainen1
Onhan se aika nöyryyttävää, mutta minkäs teet. Ihminen alennetaan rengiksi ja hänelle tulee isäntä.
- Rahtari2013
So shit puhetta,ettei ajoista makseta.
Meillä maksetaan palkka niinku paavin aamiainen tarjoillaan. Maksetaan just eikä melkein AKT TES-palkka..
Se on vaan tosi,että työajat on 5-15,5h. Yleensä tiedät moneenko menet,mutta koskaan et tiedä monelta pääset. Sitten on kappaletavarakuljetuksissa rungot niin niissä on suhteellisen säännöllinen työaika. Huom.suhteellisen...
Ekaa kertaa 60vuoteen firmassa meni polttoainekulut yli palkkojen..
Aika ihmeellistä. - nuppi
Tietääkö joku onko ammattitaitoiselle kuskille tarvetta Lounais-Suomessa, salo-turku alueella. Ihmettelen kovin että töitä ei löydy 20v ajoa tehneelle miehelle, tietty voipi olla että tarvittavia kortteja puuttuu digipiirturit jne. mitähän lisäkoulutus maksaa. Nyt tallissa seisoo kolme rekannuppia vailla työtä. Onko ala ajanut ohitse vai mikä ? Ennen sai tehdä töitä yötä-päivää, nyt kohta vuoden pyöritelly peukaloita.
- Lehman Brothers
Etkö muista että sellainen pannki kuin "liiman bratörs" meni konkkaan jokunen vuosi sitten, sen jälkeen ei ole suomessa(kaan) ollut töitä juuri lainkaan :)
- nuppi
tai sitten se on tuo kilpailutus. jos et pärjää -siis joku tekee halvemmalla, se on mononkuva takamukseen. Ja eipä siitä etukäteen varoitella.Ihme juttu.20v ja vissiin suotta ? Onko tietoa missä olisi kuljetusalalla töitä tai siis millaisista kuskeista olisi pulaa. Kokemusta kuitenkin on tullut 20v . Hukkaanko?
- Seweri5
Olen lukiossa ja olen miettinyt rekkakuskin ammattia. Tiedän että logistiikka-ala olisi ollut parempi vaihtoehto peruskoulun jälkeen, mutta päädyin kuitenkin lukioon sillä kiinnostus alaa kohtaan lähti vasta lukiossa. Kysyisin vaan, että mihin suuntaisin lukion jälkeen jos haluaisin tälle alalle?
- Keijo11
Seweri. Valitse kun ajohommiin alat työnantaja joka maksaa sinulle kunnon palkan ja tukee muutenkin urasi alkua. Onnea tulevaisuuteen.
- rahtari112
Itse olen rekkakuski ja oma työpäivä on jotenkin tämän näköinen ( työpäivän pituutta en ala erittelemään): Päivä alkaa yleensä klo 2-3 aamuyöstä ja kun pääsen työpaikalle laitan rekan käyntiin ja tarkistan että kaikki on rekassa ok. Sen jälkeen haen toimistosta tarvittavat paperit ja lähden liikkeelle. Tavaran haettuani käyn aamukaffella huoltoasemalla ja juttelen muiden rahtareiden kanssa. Kun tavara on toimitettu perille haen tarvittaessa uuden rahdin kyytiin ja vien sen takaisin varikolle mistä toinen kuski vie sen asiakkaalle.
- EX-Kuski
Rekkakuskin työ on älykääpiön työ.
- ÄlyHoi
Rekkakuskin työ ei älyä vaadi.
- PenanTyö
Rekkakuskin työ on koiranelämää, asutaan kopissa, haukutaan ohikulkiat ja kustaan renkaaseen.
- Anonyymi
En suositele rekkamiehen alaa.
Työajat on mitä on... Autot pitenee mutta teiden talvikunnossapito huononee = huono yhtälö. Lisäksi harva talo maksaa oikean palkan (tes). 13-vuotta tein ja vaihdoin alaa. - Anonyymi
Ajat niin pitkään kun silmäluukut pysyy auki ja sitten peltikopissa makuulle ja kossua naameriin.
- Anonyymi
Ja palstan vakitrolli taas pyörittämässä samaa väsynyttä levyä. Vaihda se kossu-ja viinakommentit välillä joksikin muuksi, niin trollauksesi ei vaikuta aina niin helvetin tylsiltä. Mihin olet unohtanut kaikki kolitsi-ja höyrymakkarakommentit??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja palstan vakitrolli taas pyörittämässä samaa väsynyttä levyä. Vaihda se kossu-ja viinakommentit välillä joksikin muuksi, niin trollauksesi ei vaikuta aina niin helvetin tylsiltä. Mihin olet unohtanut kaikki kolitsi-ja höyrymakkarakommentit??
Miksi rekkapenat juovat niin paljon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi rekkapenat juovat niin paljon?
Höyrymakkaraa
https://www.youtube.com/watch?v=OPpBBrYCznE - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höyrymakkaraa
https://www.youtube.com/watch?v=OPpBBrYCznETää trolli on varmasti omasta omasta mielestään kovasti hauska. Hohhoijaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää trolli on varmasti omasta omasta mielestään kovasti hauska. Hohhoijaa.
Kyllä höyrymakkara \ letkupihvi on eritäin hyvää ja ravitsevaa.
- Anonyymi
MULLA TYÖPÄIVÄ ON JOTENKIN TÄMÄN NÄKÖINEN. AAMULLA HAEN VETURIN JA PERÄVAUNUN TALLEILTA JA LAITAN KÄYNTIIN JA KATON ETTÄ REKASSA KAIKKI OK. SITTEN KÄYN HAKEMASSA PAPERIT TOIMISTOSSA JA NOUDAN LASTIN. TÄTÄ ENNEN KÄYN KAHVILLA HUOLTIKALLA JOSSA JUTTELEN MUIDEN RAHATREIDEN KANSSA. LASTIN VIETYÄNI NOUDAN TOISEN LASTIN JONKA SITTEN VIOENKIN TAKAISIN TALLEILLE JOSTA TOINEN KUSKI TOIMITTAA SEN PERILLE.
- Anonyymi
Tällähetkellä makaan hytässa euro-kossu vieressä, läppäristä tulee pornoa.
- Anonyymi
Ei hyvä ala. Harva talo maksaa täysin oikein palkat ja harvassa kalustokaan on kovin hyvää. Saatikka talo missä palkat, kalusto työnjohto hyvä... On äärimmäisen harvassa. Palkka suhteessa työhön kohtuullinen jos tes:in mukaan maksetaan. Nämä ns. Läpituntiliksaa maksavissa häviät aina.
Työvuorot usein alkaa klo 5-7 aamulla ja vuoro on usein 12-15 h. Voi alkaa myös vaikka 23.00 illalla ja päättyä klo 14 päivällä. Työajat riippuu ihan työnantajasta.
Vapauskin alkaa olla alalla kaukana. On laitteet millä seurataan ajotapoja, on paikantimia millä nähdään missä menet jne jne.- Anonyymi
Mulla työaika voi alkaa milloin vaan esim 00.00 - 6.00. Homma voi olla mikä vaan esim kuorma inariin tai kotkaan joskus myös lähialueella - 100km alueella. Sen mukaan eletään ja kuljetaan. Työpäivät on max 15h tai jos on pelkää ajoa silloin lyhempi. Tauot pidetään ja työt tehdään asiakkaan aikataulun mukaan.
- Anonyymi
Osaavia kuskeja tarvitaan koko aika, älkää myykö itseänne yhtään alihintaan. Jos isäntä on niin ahne/huonot hommat, ajakoon itse
Oma isäntäni on jota kehtaa Pomoksi kutsua. Aina kaikki omat menot onnistuu. Palkat ja lomapäivät maksetaan aina.ikinä ei edes vihjaten syytä auton ongelmista. Positiivinen ja mukava. Auttaa henkilökohtaisissa asioissa, autoa saa käyttää töis kulkemisee tai tankata oman auton firman kortilla. Työajat erittäin hyvät jq hommat mukavia ammattimiehelle.- Anonyymi
Rekkakuskin työ on älykääpiöiden työ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rekkakuskin työ on älykääpiöiden työ
Hellanduudeli kun autoissa on paikantimet ja seurataan ajotapaa.. ei enää onnistu firman laskuun omat kuutamokeikat eikä kusetus tankatessa?
- Anonyymi
Ajoin monta vuotta kotkan satamasta haminaan ja lappeenrantaan kontteja,oli siusti päivätyö
Ajoin myös kaupan rullakkojakoa täysperävaunu yhdistelmän kanssa vantaa-ja koko uudenmaan lääni alueena oli kovinta hommaa ja pitkät päivät. - Anonyymi
Mun työnantajani antaa myös tankata matkailuautoni ja henkilöautoni firman polttoainekortilla. Tulee minulle paljon halvemmaksi kuin että tankkaisin omalla pankkikortillani.
Loma-aikanakin antaa käyttää firman polttoainekorttia.- Anonyymi
Rekka-Penan työ on koiran virka, asuu kopissa, kusse renkaaseen ja haukkuu ohikulkiat.
- Anonyymi
Kovaa työtä mutta oma vapaus,ajan maataloustuotteita pirkanmaalta tornioon asti tai hankoon.
Tässä työssä ei aikataulut paina niinkuin monessa muussa ajossa,hytissä nukun ja pidän taukoja aika usein kaksi viikkoa ajoa ja10 päivää vapaata.
Kyllä tämä bussihommat voittaa mennen tullen.
Autona on vuoden vanha Scania täysperävaunulla välillä ajan myös puoliperävaunua eteläsuomen reiteillä.- Anonyymi
Alkolukot haittaa usein aamuisin töihin lähtöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkolukot haittaa usein aamuisin töihin lähtöä.
irtoperiä mäntyluodosta vuosaaren satamaan ajoin joskus
- Anonyymi
Moni ei ole täällä ilmeisesti muuta työtä tehnyt. On rekkahommissa hyviäkin puolia tehdastöihin verrattuna. Ei se ole niin mielenkiintoista olla päivä jonkun koneen äärellä usein talvella puoli kylmässä hallissa. Jatkuvassa melussa joka peittää melkein kuulosuojain radionkin.
Toiseksi osa tehdastöistä on fyysisesti todella raskaita ja palkka huonompi kuin ajo hommissa. On 8 tunnin työpäivässä tietysti puolensa. Mutta kun se ei näy tilinauhassa. Kun ylitöitä ei haluta teettää on ajo hommissa arkivapaita.
Tai sitten mitä olen vierestä nähnyt jotain vartijan hommia. Työntelet ostoskärryjä loskassa marketin pihassa tai vahdit narkkareita jossain kauppakeskuksessa. - Anonyymi
Vaikeinta on peruuttaminen laituriin tai ahtaaseen paikkaan,puoliperävaunulla jotenkuten saan laituriin kun veivaan vähän aikaa mutta täysperävaunu on vaikea menee linkkuun helposti.
Ajan pääosin nupilla ja sillä homma sujui mutta kun joudun kerran viikossa ajamaan yhdistelmää niin ei sitä opi.
Olen alalla ollut 20 vuotta ja mieluummin ajan jakelua ilman kärryä kun nolottaa kun kärry perässä ei suju peruutus.- Anonyymi
Aika harvalta peruutus sujuu kuin ajatus, enemmän mennään vähän sinnepäin, korostuu ainakin oudossa paikassa, tutussa ympäristössä paikan mitat on paremmin hallussa.
- Anonyymi
sopii sellaiselle joka ei tunne liikennesääntöjä eikä piittaa muiden turvallisuudesta -eikä käy pesulla vaan haisee kuin raato
- Anonyymi
Jakeluajo puoliperävaunun kanssa, veturi on daffi mainio auto, ajan isompiin marketteihin kuormassa on 10 paikkaa ja etäisyys 100 km ja tyhjänä takaisin, paitsi tietnekin vaihtolavat ja tyhjät tullakot takaisin.
Purkupaikat laituripaikkoja, päivän keikka 6.30-15 ei pässimpi homma bruttopalkka 3000 euroa/kk. - Anonyymi
Ajelin aikoinaan puoliperävaunua Scania 110 Super nokkamalli oli veturi,helsingissä oli asemapaikka ja ajoin mm.porkkalasta suomen sokerilta kuormia loviisa,kotka ja hämeenlinna tampere,yksi kuorma päivässä,toinen ajo lohjalta sementin ja kalkin ajo tammisaar hanko ja helsingi,vantaa ja aina päivän keikka.
Oli hyvät ajot,oi aikoja. - Anonyymi
Alalla on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on JOS työnantajallasi on kalusto asianmukaista ja maksaa TES palkat ok + monipuolisia ajoja ettei tarvitse aina ajaa samoja maisemia., sekä työvuorolistat. Toki autohommissa monissa etenkin tuo työpäivän pituus tahtoo vähän lipsua suuntaan jos toiseen.
Huonoa taas on esim.työpäivät voi olla 15 h, nukut ehkä autossa jossa uni ei ole samaa kuin kotosalla nukkuminen. Työajat voi olla mitä sattuu.., Alalla on huonoja työnantajia enemmän kuin hyviä ja tällä tarkoitan ettei työntekijästä välitetä juuri mitenkään.
No työaikojen joustavuus on usein hankalaa mutta tämäkin riippuu ihan talosta. Äkillisen vapaan saanti voi olla hankalaa. - Anonyymi
Puutavaran ajoa kuorman haku rauma-espoo ja täysperävaunu, hyvä homma ja päivätyö, itsellä ongelma täysperän peruuttaminen kun ajoin kahdeksan vuotta puoliperää konttie ajossa ja peruuttaessa ain meinaan kääntää väärinpäin.
Eiköhän täysperänkin opi kun saa treenata vasta puoli vuotta ajnaut tätä, vähän nolottaa selitellä kun vekslaa joka paikassa, puoliperän psitin paikkaan kuin paikkaan laakista.- Anonyymi
Minä ajoin ns vasikkaa,nuppina oli kaksiakselinen Sisu ja sen perässä yksiakselinen vasikka ja sitä peruutettiin samslla lailla kuin puoliperävaunua,nupin koripituud oli 7 metriä js kärry 3 metriä..
Vasikka oli mukana vain pitemmällä reissulla tre,-oulu,muuten ajo nupilla
Sisu oli lepohytillä ja oulun ja kuopion reissuilla sielä tuli nukuttua,ajo oli maataloustuotteiden kuljetusta.
- Anonyymi
Ajoin rake oy:n rautarekkaa koko uudenmaan läänin alueella,veturi oli Scania ja päivähuki.
Rake lopetti toimintansa niin siirryin Victor Ekille ajoin koko suomen alueella ja keikkoja heitin ruotsiinkin.
Rekkamiehen vapaus on työn se juttu kun lähdet nyytti päällä hki-oulu tunne on aina hyvä ja monet makoisat unet on hytin punkassa vietetty. - Anonyymi
Rehelliseesti vuosi takana .
Hirveetä paskaa koko ajan kiire , stressi ,henkivaarassa kun kiireessä joutuu lastaa , purkaa ,ajaa plus puhelin kädessä navipäällä ja epäselvät ohjeet ...
palkkaa ei haluta maksaa , tai sitten kuukauden teet töitä niska hies ja sulle jää käteen
alle 2k kuukaudessa koska joka päivä ei ole töitä , oot vaan pelinappula .
Sitt tiedät kun kokeilet voiko enempää paska olla kun kuukauden teet töitä
ja jää sama raha käteen bensakulujen jälkeen kun työttömänä ollessa.- Anonyymi
siis kaikki laskujen ja vuokran ...
Lakkoon pitäis kaikki kuskit mennä
- Anonyymi
hahaa kakkaaaaaaa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818