Marko, aivan tavallinen kolmekymppinen mies, yläkoulun ruotsin opettaja lähtee lomalle Espanjaan. Afrikassa oleskellut haarapääsky ottaa kiven mukaansa. Kivessä on hedelmälepakon verta. Haarapääsky väsyy kantamaan tuota pientä kiveä nokassaan ja pudottaa sen Espanjan kohdalla. Marko on ottamassa aurinkoa aurinko tuolissaan. Kivi putoaa hänen jalkojensa alle. Marko alkaa kaivamaan kiveä jalastansa ja heittää sen uima-altaaseen. Markolle tulee nälkä ja hän menee syömään täkäläistä ruokaa. Marko ei pese käsiänsä ennen ruokailua, kuten miehellä ei ole tapana. Marko tapaa kaverinsa Penan ja he jakavat kuulumiset. Lopuksi Marko kättelee Penaa. Pena lähtee tänään Espanjasta takaisin Suomeen. Pena lentää lentokoneella takaisin Suomeen.
Kahden viikon päästä Ebola todetaan Suomessa, kyseisellä Penalla. Haarapääskyt ovat vaarallisia= Illuminati selvitetty.
Haarapääskyssä on 10 kirjantai, Penassa on neljä kirjainta. 10 - 4 = 6. Kutonen on saatanan luvussa. Saatanassa on seitsemän kirjainta. Seitsemän on Jumalan luvussa. Jumalalla on kolme silmää. Illumintati selvitetty.
Kahden viikon päästä Ebola todetaan Suomessa, kyseisellä Penalla. Haarapääskyt ovat vaarallisia= Illuminati selvitetty.
Haarapääskyssä on 10 kirjantai, Penassa on neljä kirjainta. 10 - 4 = 6. Kutonen on saatanan luvussa. Saatanassa on seitsemän kirjainta. Seitsemän on Jumalan luvussa. Jumalalla on kolme silmää. Illumintati selvitetty.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Löysin selvästi hengenheimolaiseni. Haluatko keskustella Pienet vihreät kivensyöjät -teoriastani?
Oletko muuten Raippari?
Joo joo, Jaakossa on 6 kirjainta. Jaakko Jaakko Jaakko = 666 = Saatana.
Illuminati selvitetty! Jaakko kulta on saatanallinen laulu! Siinä on nimi Jaakko kaksi kertaa ja kolmannen kerran nimessä. Kellojasi soita on sanamuunnos sanaparille sollojasi keitä eli sielujasi keitä! Jaakko on saatana! Kengissäni on vuohen verta!
On olemassa myös palsta Huuhaa.
Ebola. Ebolassa on viisi kirjainta. Viidessä on kaksi muuta kirjainta kuin iitä. Viidessä ja kahdessa on molemmissa viisi kirjainta. 5 5 on kymmenen. Kymmenessä on k. Koossa on kolme kulmaa. Illuminatissa on kolme kulmaa. Sattumaa? En usko.
Mokomatkin! Nyt tiedän, mikä mulla on, kun tuli alkavan flunssan oireita ja lihas- ja nivelsärkyjä eri puolille kehoa. Ebolakin alkaa flunssan tapaisilla oireilla. Mitä te oikein tahdotte musta? Tartutatte ebolan jotakin kiertotietä (kaverin seefferi nuoli mun naamaa eilen, oireeton kantaja!) ja sitten teette tällasen epäsuoran uhkausviestin ja ollaan muka niin "hengenheimolaisiakin".
Tiedän, että oikeesti ebola ja laboratoriossa luotu ja että teillä on siihen lääke. Aiotte kiristää multa jotain lääkettä vastaan. Mutta ei, vien salaiset tietoni vaikka sitten hautaan asti. Te ette niitä saa! Illuminati ei voita tätä erää ainakaan!