kysymys ois siis siitä että tytöt jotka on tai ovat jäämässä "inttileskiksi" voisivat kertoo fiiliksistään... onko se niin kamalaa kun puhutaan kun poikaystävä lähtee armeijaan?
inttileski
sepä juuri
112952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Paitsi että me olimme naimisissa ja mieheni astumispäivänä esikoispoikamme oli 11 päivän ikäinen. Että revi siitä huumoria. Onneksi palveluspaikka oli lähellä kotia, vähän "löysempi" ja perhetilanne huomioitiin: mieheni sai ilta- ja jopa yövapaita viikottain. Pisin ero oli hieman vajaa kaksi viikkoa, ja kuinka hirvittävän pitkältä se tuntuikaan... Minä olin huomattavasti miestäni paremmin selvillä siitä, kuinka monta aamua on jäljellä.
Ja kun se lopulta oli ohi, tunne oli sanoinkuvaamaton! Oli täysin käsittämätöntä, ettei enää ikinä rauhan aikana tarvitse erota moisen asian vuoksi! Yhteistä aikaa osasi arvostaa monin verroin enemmän kuin ennen.
Soos 11 pv oli lapseso. kun miehesi astui?
Viestisi on suhteellisen epäselvä, mutta näin tosiaan oli. Poika syntyi 3.7. ja mies lähti inttiin 14.7.
Ja ette muuten ikinä usko, miten hitaasti viikot kuluivat, kun noin pieni ihminen ei vielä vaadi paljon mitään: lähinnä nukkuu ja syö, eli tekemistä ei todellakaan ollut! Mutta ei auttanut märehtiä sitä asiaa, vaan keskittyä muihin juttuihin, tappaa aikaa lukemalla ja käydä kavereiden luona. Ja vasta jälkeenpäin sen oikeastaan tajusinkin, miten rankkaa tuo aika oli.
Mä olen ollut heinäkuusta asti inttileski ja välillä on vähä vaikeempaa..
Ainut huonopuoli täs on se et mieheni ei nähnyt kun meidän neiti oppi konttaamaan ja kävelemään (oli 6kk ikänen ku mies lähti ny 10kk) mutta mulla ne päivät menee nopeesti neitin kans ja pahin aika on eka yö lomien jälkeen, ku pitää taas nukkua yksin..
Mies ei oo saanu yhtää enempää vapaita ym. lapsen takia, kerran on päässy iltalomille 4kk aikana..mutta ei oo enää pitkä tammikuuhun ku se on ohi=)
miehesi ei ole sitten osannut hakea lomia, sillä armeijan säännöissä on muistaakseni 18päivää eriyistä isyyspäivärahaa ja lomia kyllä saa helpommin jos on pieni lapsi kotona. tämä faktaa, itse juuri armeijas..
Joo kyllä mieheni on yrittänyt hakea lomia lapsen hoitoon ym..mutta kapteeni oli sanonu että ainut vaihtoehto on se joka pidentää lomaa hsl (jos oikeen muistan)...
Mutta onneksi meidän neitokainen on ollu helppo lapsi, joten olen kyllä pärjänny yksinki ja pianhan on tammikuu ja armeija ohi..
mä en tiedä miten joku edes kehtaa valittaa kun mies on VAAN puoli vuotta armeijassa. se aikahan meni kuin siivillä. joten, kauniisti sanottuna, älä valita. se vuoden toinen puolisko on paha, ei todellakaan ensimmäinen. ja mä sain keskenmenonkin tässä, kun mies oli poissa. tosin sai kyllä lomaa kun meni puhumaan enhetsofficerille.
Miten niin valitan??
Sanoin että vaikeitakin aikoja on ollut nimittäin lapsen kanssa, se ei nimittäin aina ole ruusuilla tanssimista tämä äitiys vaikka niin luullaan...
Ja eiköhän se ole niin että joillekkin tämä erossa oleminen on helpompaa ja joillekkin vaikeampaa...Katsos kun ihmiset kestää erilailla erilaisia asiaoita..
Kaikilla on jo lapsetkin ja mulla ei ole edes ketä jättää edes sotaleskeksi...tuntuu luuserimaiselta, intti alkaa tammikuus..
mun oikaystävä on ollut vuoden tammisaaressa armeijassa, ja minä täällä. aluksi itkin aina kun lopetettiin puhelu tai kun hän lähti lomilta takaisin. mutta nyt, kun ajattelen asiaa niin aika ei todellakaan ole ollut pahasta.
aluksi ajattelin että jos hän on siellä yksin eikä saa kavereita, mutta suomenruotsalaiset ovat ystävällistä ja reilumpaa porukkaa kuin suomalasiet. (itse olen suomenkielinin, poikaystävä ei). ikävä toki on, mutta kihlatkin on ostettu kun hän oli siellä. äkkiä se aika menee! usko mua! =)
kiitos kaikille jotka ovat jakaneet kokemuksiian... onneks tammikuuhun on vielä aikaa...:)