Lisää rakkautta

Pienen rohkaisun myötävaikutuksesta jatkan tarinaa...

* * *

Vielä aamun sarastellessa peltojen ja metsiköiden takana kävelivät Roger ja Silja tietä pitkin kohti kaupunkia. Joka kerta kun heitä tuli vastaan joku Siljalle tuntematon, otti tämä Rogeria kädestä kiinni ja käveli ylpeänä oikein likellä. Mutta heti jos tuli joku tuttu, irtautui Silja miehestä häpeissään. Näin he saavuttivat vihdoin kaupungin keskipäivällä, uupuneina ja nälissänsä.

He tarvitsivat lepoa ja ruokaa, mutta eivät tienneet missä levätä, eikä heillä ollut rahaa ruokaan. Nyt Silja jo katui tekosiaan ja ajatteli mitä ukko mahtoi tuumailla kun kumpaakaan ei näkynyt missään. Samalla hän nautti kaupungin vilinästä ja hälinästä. Oli paljon pieniä putiikkeja ja suuria kauppoja ja rikkaita ja köyhiä ihmisiä. "Täällä on vanha kirkko, jossa veljeni toimii pappina", sanoi sitten Roger. "Voimme pyytää häneltä palvelusta." "Pyydetään häneltä palvelusta", tokaisi Silja päättäväisenä. Niin he kieppuivat ihmisten lomitse vanhalle kirkolle, jossa Rogerin veli toimi pappina.

Kirkko oli suuri ja kivinen. Katossa ja seinillä oli kuvia Raamatun kohtauksista. Nyt Silja katui vielä enemmän, sillä hän oli Jumalan huoneessa synnistä likaisena. Mutta sitten hän huomasi kuvan, jossa Jeesus seurusteli huorien ja syntisten kanssa, ja rauhoittui hieman. "Minulla on tuolla kirkon pihalla oma pieni hökkeli. Voitte levätä siellä. Minä tuon teille viiniä ja ehtoollisleipää. Muuta ei nyt ole", sanoi Rogerin veli, Gunnar. Gunnar oli Rogerin kaksoisveli ja aivan saman näköinen sillä erotuksella, että oli huolitellumpi eikä aivan yhtä lihaksikas.

Kun Silja heräsi hökkelissä, ei Rogeria näkynyt missään. Vain Gunnar istui huoneen perällä häntä katsellen. "Mitä herra pappi täällä tekee?", kysyi Silja vaivautuneena. Oli hetken hiljaisuus, ennen kuin Gunnar vastasi. "Rukoilen puolestasi, sillä veljeni kertoi mitä olitte tehneet." Silja punastui kaulaan asti. "Antaakohan taivaan isä anteeksi", sanoi Silja vihdoin ääni väristen. "Isä antaa anteeksi katuvaisille." "Minullekin siis? Riittäkö, että katuu pahojen tekojensa jälkeen, ja saa anteeksi?" "Riittää." Pappi hymyili Siljalle myötätuntoisesti. Oli taas hiljaisuus, kunnes Silja rikkoi sen. "Missä on Roger?" "Hänelle tuli yllättävä meno ja palaa vasta ylihuomenna. Muuta en saanut häneltä tietää."

Oli Jumalanpalvelus, jonka Gunnar piti. Silja katseli toimitusta etupenkiltä. Kirkko oli puolillaan kansaa, edessä rikkaita ja takana köyhiä. Silja ei ollut rikas, mutta sai erikoisluvan istua edessä. Hän tunsi siitä ylpeyttä. Silja sai huomata, miten rauhallinen ja määrätietoinen mies Gunnar oli. Roger oli vähän hulivili renttu, mutta Gunnar huokui turvallisuutta ja isällisyyttä. Välistä Gunnar katsoi suoraan Siljaan ja hymyili huomaamattomasti ja Silja hymyili takaisin. Sitten, aivan yht' äkkiä, kirkon ovet paukahtivat auki ja kolme poliisimiestä astahti sisään Jumalan huoneeseen. Yksi kolmesta mylvi: "Roger Wiklund, astu esiin, jotta voimme sinut pidättää!" Näin palvelus keskeytyi. Hetken oli aivan hiljaista eikä Silja uskaltanut hengittääkään. Gunnar ei hätkähtänyt, kysyi vain rauhallisesti poliisimiehiltä: "Voinko jotenkin auttaa herroja, Jeesuksen karitsoja?" "Osoita meille Roger Wiklund." "Täällä ei ole Roger Wiklundia. Saatte toki tarkistaa vaikka koko kirkon." Poliisimiehet seisoivat mykkinä hurjistuksesta ja tarkistivat sitten koko kirkon. Mutta mitään ei löytynyt. Sillä välin Silja pyörtyi, sillä ei ollut uskaltanut hengittää pitkään aikaan.

Silja istui Gunnarin vuoteella, johon mies hänet oli kantanut toipumaan tajunnan menetyksestä. Gunnar istui tuolilla häntä vastapäätä ja puhui: ”Virkavalta etsii Rogeria, sillä häntä epäillään sinun kidnappaamisestasi.” ”Mutta eihän se ole totta!” ”Ei niin. Hänestä on kuitenkin tehty rikosilmoitus.” ”Haa, mieheni, vanha ukko!” ”Aivan niin. En paljastanut sinua heille, sillä et itse sitä vaikuttanut haluavan. Eikä sinua edes ole napattu.” ”Voi, kiitos herra pappi…” ”Sano vain Gunnar.” He katselivat toisiaan hetken vaiti. Siljaa lohdutti miehen lempeät kasvot ja rauhallinen olemus. ”Vanha ukko on hupsu”, sanoi Silja hajamielisesti irrottamatta katsettaan Gunnarin hypnotisoivista silmistä. ”Vanha ukkosi on hyvä mies…” ”Sinä olet hyvä mies.” Kaikki muu katosi heidän ympäriltään ja he olivat kaksin. ”Ah, olethan sentään pappi”, Silja muisti tajuamatta enää puoliakaan sanoistaan. Sitten Gunnar nousi, ja Silja nousi. Yhä he katselivat toisiaan, seisoessaan aivan likellä. Gunnar otti Siljan käden omaansa ja suuteli sen selkämystä. Sitten he suutelivat toisiaan suulle ja Gunnarin käden hamusivat Siljan ruumista. Näin he sitten jakoivat ilon siinä vuoteella.

Aamun sarasteessa Silja heräsi siihen, kun Gunnar kömpi ylös kapeasta punkasta. Silja katseli kun mies pukeutui papin kaapuunsa. Pukeuduttuaan Gunnar katsoi Siljaan sanoen: ”Ja nyt sitten vain kadumme, niin kyllä Jumala antaa anteeksi”. Mies lähti kirkolle kävelemään Siljan jäädessä hökkeliin. Vähän päästä Silja sanoi hiljaa ääneen: ”Kyllä Jumala on sitten hyvä”.

* * *

Jatkoa on odotettavissa.
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vooooooooi vittu!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isbell kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu