Vuotava patteriverkon putki välipohjassa

SADEVESISUIHKU :D

Huomenia ja hyvää loppiaista! Ajattelin jakaa tän mukavan aiheen, en ehkä ole ainoa suomessa kellä on tän talven aikana vesivahinko ollut.
Sain vastikää vaihdettua talooni patteriverkon varaajan.
Vanha 1,2m2 vuotava pytty, ja sen ohessa olevat putket vanhoine vuotavine lautasventtiileineen ilman minkäänlaista järkevää sunttijärjestelmää, sai siirtyä eläkkeelle, tilalle tuli kahden motin varaaja sekä OUMANIN eh 80, on muuten ihan törkeen hyvä laite.
Mutta nyt sitten alkaa Vee. Ituttaa! Yhden paikan kun saa kuntoon niin toinen narahtaa. Muualla talossa edelleen kulkee 50v. vanhat teräsputket, ja kaikki piilossa välipohjassa.
Nyt bongasin kellarin katosta märän kohdan jossa harvakseltaan tippuva vesihelmi, tämä "vuotava kohta kellarin katossa" on jonkun vanhan tukitun läpiviennin kohdalla, (neliön muotoinen reikä, joka muurattu kiinni ei tiiviisti) Itse vuotohan voi olla ja todennnäköisesti onkin jossain ihan muualla kuin sillä paikalla mistä vesi valun läpi tulee kun siitä se helpoiten pääsee läpi.
On myös voinut vuotaa siellä kaikessa rauhassa jo kauemmin, tai sit putket otti itteensä kun joutu oleen tyhjänä muutaman päivän, varaajan vaihdon yhteydessä:
Että semmosta mukavaa.
Eristeenä tuolla on onneksi LECASORA. Kuivaa varmaankin paremmin kuin esim. puru, eikä homehdu eikä lahoa tai toimi kasvattajana millekkään suomessa tutuksi tulleelle kouluntuhoajasienelle.
Suunnitelmissa oli ensikesänä laittaa kaikki patteriputket kulkemaan kellarin kattoon pintaan, sieltä vain pistoina läpi välipohjan, pattereille, ja eliminoida tikittävä piilossa oleva aikapommi.
Tämä kuitenkin ***kele päätti jysähtää vähäsen etuajassa!
Vielä sen verran että alan kohta avaamaan lattiaa "tiputuskohdan" kohdalta, ja jos löydän vuotavan putken, niin aion pärjätä sen kanssa lopputalven.
Kaikki patterit kyllä pysyy lämpimänä hyvin, eikä ihan kauheesti ole joutunut vettä verkkoon lisäileen.

2

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • promane

      En ole ammattilainen, mutta eikös nuo kosteusvaurioita ja vesivuodot pitäisi korjata heti?

    • Täysremppa

      Kannattaa tehdä kaikki käyttövesiputket uusikisi muovilla suojaputkeen ja kupariputkella tarvitaessa pintaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      46
      1548
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1385
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      312
      1380
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1145
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1111
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      68
      1093
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1032
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      178
      919
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      851
    Aihe