Passintarkastus

Maanantaiaamuna ei Tallinnan sataman passintarkastuksessa tarvinnut edes kävelyä pysäyttää, kunhan oli henkilökortti esillä. Silloin virkailija sentään katseli ohikulkevia.

Päivällä palatessamme laivalle passintarkastaja ei edes katsonut meihin päin, vaan jutteli toisen virkailijatädin kanssa tärkeämpiä juttuja. Kävelimme vain ohitse. Nyt oli vaan yksi luukku auki, joten jos olisi se toinenkin täti ollut istumassa tarkastuslukun takana, niin ei olisi ollut yhtään jonoa.

Siis kyllä Tallinnassa/Baltiassa käynti on helpottunut!

Vai oliko maanantai vain poikkeus - kertokaa lähiajan kokemuksistanne!
2783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On helpottunut. Tulimme sunnuntaina auton kanssa ja olin tosi helpottunut kuinka vaivattomasti meni. Juteltiin hieman vanhempien henkilöiden kanssa laivalla ja he olivat "rasittuneita" sisääntulosta, laiva oli aivan täysi ja vain ½h aikaa tulla laivalle.

Äänestä
  • Näinhän sen pitää mennäkin. Ainoita EU:n tuomia etuja tavalliselle suomen kansalaiselle. Voi jeesus sitä jonottelua vielä vuosi sitten. Ja pientä kiusantekoa kaupan päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallinnassa kirjoitti:

Maanantaiaamuna ei Tallinnan sataman passintarkastuksessa tarvinnut edes kävelyä pysäyttää, kunhan oli henkilökortti esillä. Silloin virkailija sentään katseli ohikulkevia.

Päivällä palatessamme laivalle passintarkastaja ei edes katsonut meihin päin, vaan jutteli toisen virkailijatädin kanssa tärkeämpiä juttuja. Kävelimme vain ohitse. Nyt oli vaan yksi luukku auki, joten jos olisi se toinenkin täti ollut istumassa tarkastuslukun takana, niin ei olisi ollut yhtään jonoa.

Siis kyllä Tallinnassa/Baltiassa käynti on helpottunut!

Vai oliko maanantai vain poikkeus - kertokaa lähiajan kokemuksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu