Pörrökarvainen punaruskea lutuinen lemmikkimme haudattiin tänään lasten kanssa pihavaahteran alle. Kuolinsyytä on mietitty lasten surun keskellä. Se oli vasta puolitoistavuotias sosiaalinen nautiskelija joka tykkäsi harjaamisesta yli kaiken ja rentoutui sohvan nurkassa nukkuen maha ylöspäin. Hereillä ollessaan se tykkäsi puskea kävelijää jalkoihin joka askeleella ja suostui aina syliin otettavaksi.
Jo pelkällä rennolla olemuksellaan se teki kaikki hyvälle mielelle. Onni ei paljon naukunut paitsi joskus sisälle pyrkiessään, mutta pian joulun jälkeen yöllä kuului keväiseen tapaan vonkuvia naukaisuja joiden valittava sävy ei jäänyt epäselväksi. Onnilla alkoi olla tihenevään tahtiin kohtauksia joissa suupielistä valui visvaa ja alaleuka tärisi. Täysillä aukiolevissa silmissä oli kauhistunut katse ja pahimmissa kohtauksissa kissa juoksi ympäri huonetta ikkunalautoja ja sohvan selkänojia pitkin. Kohtaukset kestivät ehkä noin minuutin ja väliajat se tuli kehräten syliin kuin turvaa hakien. Sunnuntaina käytimme sen päivystyksessä jossa se sai nukutuspiikin että saisi levättyä yli vuorokauden valvomisen jälkeen. Vaikutus kesti kuitenkin vain pari tuntia. Herättyään se kuljeskeli hoippuvin jaloin ympäri huonetta kuola suupielistä roikkuen. Pidin sitä sitten yön yli sylissä ja kuivailin märkää etumusta ja aamulla töihin lähtiessä jo mielessäni sen hyvästelin. Arjen koitettua eläinlääkäri totesi veren sisältävän runsaasti rasvaa ja eläimen olevan hyvin sairas mutta vailla tarkkaa diagnoosia. Sen tuska lopetettiin sitten samantien.
Tuon jälkeen mieleeni tuli että Onni ja siskonsa söivät ahnaasti joulukinkun jämiä joissa oli paljon rasvaa. Voikohan sillä olla jokin syy yhteys tapahtuneeseen.
Lapset meni viemään kynttilää.
Onnin hautajaiset
7
184
Vastaukset 7
- osanotto
Voi miten surullista.
Voi hyvinkin olla ettei kissan elimistö kestänyt suurta rasvamäärää.
Onneksi teille jäi ihan amuisto karvakerästä. - ei kinkkua kissalle
Ihan kamalaa että olette syöttäneet, ja samalla myrkyttaneet, kissanne kissoille epäkelvolla ruualla! Kissa raukka, mutta onni onnettomuudessa, kissa on nyt turvassa mullan alla.
- surullista on
Hei.
Tarviiko asia sanoa tuolla tavalla.
Voisi sen kauniimminkin sanoa.
Mutta ei tosiaan kannata suolattua kinkkua antaa kissalle. Suola on se paha.
Kannattaa jutella lastenkin kanssa, niin vältytte uusilta suruilta.
Voimia teille
- sodium
Voi kurjuus! Suolamyrkytys? Esim. jo 10 kanansydäntä täyttää päivän suolatarpeen kissalla.
- surullista
Outo lääkäri,myrkytysoireet olisi voinut tehdä vatsahuuhtelun,tai antaa hiilitabletteja.
- ????????
Todellakin outo lääkäri!
- kape pk
osan otto onnin poistumisen johdosta. minulla 14v kissa joka joitakin kertoja sairastellut virtsatietulehduksia ja kerran 2v sit turkki kaltattu pois. on maatiais kissa ehkä hivenen norjanmetsäkissaa. nimeltä hiipe vanha herra jo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511231Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215788En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765- 64732
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä26729- 135696
- 44631
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58554