Meillä on tällä hetkellä 7-vuotias kultsu-uros. Kesällä kuoli toinen jolla oli ikää jo 13 vuotta. Nämä tulivat hyvin toimeen, nuorempihan oli ollut vanhemman kanssa pennusta asti (kummatkin uroksia) Mutta siis tämä nuorempi käyttäytyy muita toisia koiria kohtaan tosi agressiivisesti. Myös ennen vanhemman kuolemaa. Ensiksi voi heiluttaa häntää ja jos päästää toisen lähelle käy heti kiinni. Ei mitään varoituksia murinaa tms.
Nyt on tullut pentukoira mummolaan ja ajattelimme kokeilla miten tutustuminen onnistuu. Lähdimme pois pihasta, kävelylle. Ja ajateltiin että siellä olisi hyvä haistella ja tutustua. Mutta samantien kun päästi narua (kummatkin hihnassa) haistelu etäisyydelle, niin kävi kiinni niin että pienelle tuli 2 hampaanjälkeä. Ja kuinka pahasti olisi purrutkaan. Mutta siis onko toivoakaan että saisi heitä tutustumaan toisiinsa vai saako pelätä jo että koira saattaisi purra myös ihmisiä?
Vihainen kultainennoutaja??
12
2896
Vastaukset
- vihainen kultsu?
Lisään vielä että peruskoulutus on kunnossa. Luoksetulo, pois-käsky, istuminen yms. Leikimme koiran kanssa ulkona, pallon noutamista jne. Käymme lenkillä metsässä missä saa olla vapaana. Mutta tämä lenkillä oleminen ja toisten koirien kohtaaminen hirvittää. Siis sekin sujuu jos vain kävelemme ohi mutta jos pääsee "tutustumaan" niin heti yrittää purra...
- Kultsutyttö
Älä päästä tutustumaan lenkillä vieraisiin koiriin. Minulla on 1v kultsunarttu joka on arka ja aggressiivinen. On koulutettu ja sosialistettu pienenä hyvin, eli sillä on luonnevika. Tätä esiintyy kultsuilla nykyään hyvin paljon, niin kuin monilla muillakin suosituilla roduilla jalostamisen takia.
- vinkujavonku
Kultsutyttö kirjoitti:

Vuoden ikäinen on vielä ihan kakara, eli sen koulutus ja sosiaalistaminen ovat aivan kesken...
- dksrpps
Meillä on toinen kultsu menossa ja näyttää tyypilliseltä hauskalta omalta itseltään. Kun tämän toisen otimme, keskustelin kennelin kanssa siitä, että olin lukenut eräistä kultaisista noutajista, joilla on ns. geenivika, joka aiheuttaa agressiivisuutta. Se juttu luki eräässä Koiramme-lehdessä ja siitä sitten vähän yllätyin, että voiko olla totta, mutta näyttipä olevan. Kennelistä ei tästä ollut mitään tietoa ja epäili koko juttua. Eli näitäkin koiria on..En sitten tiedä, mikä on aloittajan koiran vihaisuuden syy, mutta itse epäilisin tätä. Tiedän myös kaksi kultaista noutajaa, joista toinen, uros, ei siedä toisia koiria ja toinen on kova haukkuja, eivät siis ihan tyypillisiä kultsuja. Myös eräässä TV-ohjelmassa oli kerran eräs kultsu, joka vahti ruokaansa hampaat irvessä. Ei siis ole tavatonta. Itse ainakin nyt vähän seuraisin tarkemmin tilanteita ....Minusta kultsu ei saa purra, ainoastaan silloin, kun sen kimppuun hyökätään, jos ne edes silloin osaavat purra...
- Anonyymi
Kultsutyttö kirjoitti:
Älä päästä tutustumaan lenkillä vieraisiin koiriin. Minulla on 1v kultsunarttu joka on arka ja aggressiivinen. On koulutettu ja sosialistettu pienenä hyvin, eli sillä on luonnevika. Tätä esiintyy kultsuilla nykyään hyvin paljon, niin kuin monilla muillakin suosituilla roduilla jalostamisen takia.
Ei pidä paikkaansa koulutuksessa vika
- Anonyymi
dksrpps kirjoitti:
Meillä on toinen kultsu menossa ja näyttää tyypilliseltä hauskalta omalta itseltään. Kun tämän toisen otimme, keskustelin kennelin kanssa siitä, että olin lukenut eräistä kultaisista noutajista, joilla on ns. geenivika, joka aiheuttaa agressiivisuutta. Se juttu luki eräässä Koiramme-lehdessä ja siitä sitten vähän yllätyin, että voiko olla totta, mutta näyttipä olevan. Kennelistä ei tästä ollut mitään tietoa ja epäili koko juttua. Eli näitäkin koiria on..En sitten tiedä, mikä on aloittajan koiran vihaisuuden syy, mutta itse epäilisin tätä. Tiedän myös kaksi kultaista noutajaa, joista toinen, uros, ei siedä toisia koiria ja toinen on kova haukkuja, eivät siis ihan tyypillisiä kultsuja. Myös eräässä TV-ohjelmassa oli kerran eräs kultsu, joka vahti ruokaansa hampaat irvessä. Ei siis ole tavatonta. Itse ainakin nyt vähän seuraisin tarkemmin tilanteita ....Minusta kultsu ei saa purra, ainoastaan silloin, kun sen kimppuun hyökätään, jos ne edes silloin osaavat purra...
Älä puhu roskaa on täysin kouluttamatta jätetty koira. Ihmiset ottaa pennun mutta eivät vaivaudu kouluttaa koiraa. Turha puhua kun ei kerran tiedä. Kaikki rodut niin pienet kuin isotkin vaatii koulutuksen. Joka päivä lenkillä näen remmissa repiviä haukkuva hyppiviä koiria. Omista selittää mitä ihmeellisimpiä syitä. Tämä nyt on tämmöinen paras selitys ei oo oma koira. Tai pentuna tää oli ihan kiltti nyt on alkanu repiä ja haukkua. Mikä on jäänyt tekemättä KOULUTUS. Suomi on täynnä pentukouluja.,on jatkokoulutusta menee sinne jos ei itse osaa. Siellä neuvotaan mitä tehdä miten koulutusta jatkaa kotona.
- Anonyymi
dksrpps kirjoitti:
Meillä on toinen kultsu menossa ja näyttää tyypilliseltä hauskalta omalta itseltään. Kun tämän toisen otimme, keskustelin kennelin kanssa siitä, että olin lukenut eräistä kultaisista noutajista, joilla on ns. geenivika, joka aiheuttaa agressiivisuutta. Se juttu luki eräässä Koiramme-lehdessä ja siitä sitten vähän yllätyin, että voiko olla totta, mutta näyttipä olevan. Kennelistä ei tästä ollut mitään tietoa ja epäili koko juttua. Eli näitäkin koiria on..En sitten tiedä, mikä on aloittajan koiran vihaisuuden syy, mutta itse epäilisin tätä. Tiedän myös kaksi kultaista noutajaa, joista toinen, uros, ei siedä toisia koiria ja toinen on kova haukkuja, eivät siis ihan tyypillisiä kultsuja. Myös eräässä TV-ohjelmassa oli kerran eräs kultsu, joka vahti ruokaansa hampaat irvessä. Ei siis ole tavatonta. Itse ainakin nyt vähän seuraisin tarkemmin tilanteita ....Minusta kultsu ei saa purra, ainoastaan silloin, kun sen kimppuun hyökätään, jos ne edes silloin osaavat purra...
Koira osaa purra. Kaikki koirat osaavat. Koira ei pure jos sen on hoidettu oikein. Koiraa ei saa lyödä koira koulutetaan palkitsemalla. Koiralla pitää olla oma rauha. nukkua sekä ruokailla koira tarvitsee lenkkiä koulutusta virikkeita. Jos ottaa koiran on koiran kanssa oltava hyvä harrastus agility nouto näyttelyt. Koira tarvitsee aivotyoskentelya. Koulutus oikeanlainen jos ei itse osaa on olemassa koira kouluja. Siellä neuvotaan miten pitää toimia
- skhgiauy
Tosiasia on että kultsujen luonteet ei ole ennallaan. Älä päästä sitä toisen koiran luokse, ainakaan niin ettei mukana ole henkilöä joka välittömästi uskaltaa ja osaa mennä väliin jos riita alkaa. Kuulostaisi siltä että koiran luonne ei ole kohdillaan.. valitettavasti
- Anonyymi
Miten ihmeessä kultainen noutaja on vihainen kyllä on koulutus jäänyt hoitamatta. Ihmisten toisten koirien kohtaaminen on sujuttava ilman ongelmia. Itselläni 5 kuukauden ikäinen koira. Luoksetulo irtiolo sujuu hihnakavely sujuu sisasiisti. Koulutus jatkuu aina 2 vuotiaaksi asti. Antaa lelun pois samoin luun ruokakupin ilman murinoita. Sekin koulutuksen tulos. Viisi koiraa kasvattaneena tiedän kultainen noutaja vaikka on luonteeltaan aivan ihana on koulutettava kaikki rodut on koulutettava. Muuten tulee ongelmia aikuiselta koiralta on huomattavasti työläämpää kouluttaa vaarallisia tapoja pois. Toisten koirien pureminen tai ihmisten pureminen ei kuulu koiran käytökseen. Luonnevikaisia pentuja ei synny ne syntyy ihmisten koiraan kohdistuvan kohtelun seurauksena. Tämän olen keskustellut usean eläinlääkärin ja ammatikseen koiran kasvattavan ha kouluttajien kanssa. On turha syyttää koiraa vika on aina hihnan toisessa päässä.
- Anonyymi
No nyt on oikea älyttömyyden huippu. Olisiko koira jäänyt kouluttamatta tai onko koira sairas jos epäilee vie lääkäriin käytös voi muuttua kivun myötä. Miten koiraa kohdellaan. Uskon et koulutus on päin hittoa. Koulutus neuvoja saa koirankouluttajilta
- Anonyymi
Pentu koulussa ohjaajamme sanoi osuvasti koulutan ihmisiä kohtaamaan ja opettamaan koiria. En siis kouluta koiria
- Anonyymi
Hae ammattilaiselta apua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633