Vaihdevuodet pakitti...

Olin parisuhteessa 8 vuotta kestäneessä, joka päättyi 2 vuotta sitten, ollessani 48-vuotias. Jo parisuhteen aikana minulla oli muutaman vuoden ajan jo kuukautisissa ollut puolen vuoden jopa vuoden välejä, vaikka sitä ennen ne alkoivat aina kuin kellon mukaan 28 vrk välein aina 13-vuotaiaasta alkaen raskausaikoja lukuunottamatta tietenkin. Eron jälkeen kuukautiseni eivät käynnistyneet senkään vertaa ja sain Primolut-hoidon, jota otin gynekologin ohjeen mukaan muutamien kuukausien välein kohdun tyhjentämiseksi, koska limakalvoni kasvoivat edelleen.

Elin sinkkuna vuoden ja tapasin nykyisen miesystäväni. Viime kesänä, noin vuoden tapailemisen jälkeen aloin vähitellen rakastua mieheeni. Ja hip hei, tänä syksynä kuukautiset ovat tulleet taas kuin kalenterista katsoen 28 vrk välein jo muutaman kerran ihan luonnollisesti. Ilmeisesti siis rakastumiseni on lisännyt luonnollisia hormonitasojani niin, että kuukautiskierto toimii taas ainakin hetkellisesti normaalisti, mitä se ei todellakaan ole ainakaan viiteen vuoteen tehnyt :-) Seksihän on koko ajan toiminutkin, eikä varsinaisesti muita vaihdevuosioireita minulla ole ollut, kuin kuukautisten poisjääntiä.

Onko kenellekään toiselle käynyt samoin?
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiva saada lukea välillä mukaviakin uutisia vaihtareihin liittyen.

Itsekin mietin, että voisiko estrogeenin käyttö palauttaa myös omaa toimintaa, kun ennen geeliä piti laittaa tosi paljon ja yhtäkkiä sitä riittää pieni pisara aamuin illoin

Onnittelut sinulle hyvästä olosta ja rakkaasta! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä ja hän kirjoitti:

Olin parisuhteessa 8 vuotta kestäneessä, joka päättyi 2 vuotta sitten, ollessani 48-vuotias. Jo parisuhteen aikana minulla oli muutaman vuoden ajan jo kuukautisissa ollut puolen vuoden jopa vuoden välejä, vaikka sitä ennen ne alkoivat aina kuin kellon mukaan 28 vrk välein aina 13-vuotaiaasta alkaen raskausaikoja lukuunottamatta tietenkin. Eron jälkeen kuukautiseni eivät käynnistyneet senkään vertaa ja sain Primolut-hoidon, jota otin gynekologin ohjeen mukaan muutamien kuukausien välein kohdun tyhjentämiseksi, koska limakalvoni kasvoivat edelleen.

Elin sinkkuna vuoden ja tapasin nykyisen miesystäväni. Viime kesänä, noin vuoden tapailemisen jälkeen aloin vähitellen rakastua mieheeni. Ja hip hei, tänä syksynä kuukautiset ovat tulleet taas kuin kalenterista katsoen 28 vrk välein jo muutaman kerran ihan luonnollisesti. Ilmeisesti siis rakastumiseni on lisännyt luonnollisia hormonitasojani niin, että kuukautiskierto toimii taas ainakin hetkellisesti normaalisti, mitä se ei todellakaan ole ainakaan viiteen vuoteen tehnyt :-) Seksihän on koko ajan toiminutkin, eikä varsinaisesti muita vaihdevuosioireita minulla ole ollut, kuin kuukautisten poisjääntiä.

Onko kenellekään toiselle käynyt samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu