Voisiko olla näin, että tyhmyys ja rumuus ovat sittenkin yhteydessä toisiinsa? Ammattikouluissa näkee niin paljon huonosti pukeutuvia, suoraan sanottuna rumia ja idioottimaisesti käyttäytyviä ihmisiä. Väittäisin, että vähintään 70% ammattikouluopiskelijoista on juuri tämäntyyppisiä. Varsinkin miespuolisia. Tällaisia harvemmin näkyy korkeakouluissa.
Tyhmä ja ruma pää?
------
6998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suurista neroista monet on olleet rumia.Antiikin kreikkalainen filosofi Sokrates oli ruma.Ja suhteellisuusteorian luoja Álbert Einstein oli ruma pieni äijänkäppänä
Kauniit miehet on useimmiten tyhmiä
Miksi verrata ihan eri ikäryhmän ihmisiä?
Onhan ala- ja yläasteellakin aivan erilaista porukkaa.
Ja sitten tuo yhteys; entä esim. "korkeasti" koulutetut sosiaalitantat? Nehän on 90%:sesti rumia ja läskejä. Eli sun teorian mukaan ne yliopiston käyneet ihmiset on vielä tyhmiäkin.
Saattavat tietysti ollakin.
Voi olla, mutta amislaisilla on tietotaitoa, ihan koulutksenkin puolesta. Kokemusta on lukiosta, jätin kesken, ku siellä on vaan ulkonäkö ja suosio tärkeintä. Kaikki muut kamutkin on amiksessa, yksi vain lukiossa. Mullakin on ollut tuo ajatusmalli nuorempana, että lukio ja muu "korkeampi koulutus" ois parempi kuin mikään amis. En enää usko siihen kovinkaan.. Lukiolaisista muutama pääsee irti yläasteen teini-meiningistä, mutta jotkut ei. Joo. voi olla että lukiolaiset on älykkäämpiä, mut musta ne on enemmänkin kirjaviisaita.. Ja muutenkin ärsyttää se, et lukiolaiset pitää itseään parempina ja paremman näköisinä.. Ei kai amiksessa ole tarkoistuskaan näyttää missiltä, kun olet esim. autopuolella, jossa haalarit on pakko olla. Ja mitä tekevät korkeakoulutetut? Joillain aloilla eivät mitään, koska työtä ei ole. Ammattitaitoa tarvitaan ja sitä amislaisilla on ja työtäkin riittä, jos sitten vaikka pätkätöitä, mutta niitähän ne muutkin joutuu tekemään. Eikä palkka kaikilla aloilla ole hyvä, mutta ei ainakaan tartte lainoilla elää..
Ja tuohon käyttäytymiseen, kaikilla koulutusasteilla on idioottimaisesti käyttäytyviä! Lääkärikin osaa olla yhtä v****mainen kuin raksamies, kaikki riippuu tavoista, jotka on opetettu.
Oletko muuten itse lukiolainen tai vanhempi?
Ja tämä oli vain mun mielipide, en aloita riitaa tms. Et näin.
Kyllä ylioppilastutkinnon suorittaneet ja yliopistossa opiskelevat ovat varmasti KESKIMÄÄRÄISESTI älykkäämpiä kuin amislaiset, mutta ei aina. Käytöstavat eivät myöskään korreloi aina älykkyyden kanssa. Teekkarit ovat tästä hyvä esimerkki... Aika hörhöä porukkaa muutenkin ovat.
Niin. Olen joskus miettinyt, että ne ketkä käyttäytyy huonosti, on enemmän esillä kun ne ketkä käyttäytyy hyvin. Mistäköhän johtuu, en tiedä. Amiksessakin voi olla ihan hyvin käyttäytyvää porukkaa, ottakaa hei sekin asia nyt huomioon!
mut kyllä sen lukionkin voi läpi vetää paskoilla papereilla.