Olen jo muutama vuosi asunut yhdessä miehen kanssa jolla on yhteishuoltajuus lapsesta exänsä kanssa. Lapsi asuu vuoroviikoin molempien vanhempiensa luona.
Minua risoo ja ärsyttää hänen exänsä soittelu, puhelin pirisee joskus kolmekin kertaa illassa. Asiaa väännetään tikusta. Yhtä paljon mieheni taitaa soitella sinne päin. Tämä kyseinen nainen on uudessa liitossa ja luulisin ettei tunteita enää löydy minun mieheni ja hänen ex-vaimonsa välillä.
Itse minulla on myös lapsi edellisestä liitosta ja vastaava systeemi joka pelaa todella hyvin, mutta tollaista soittelua ei harjoiteta kuin vaan tosi tarpeesta. Haluan kunnioittaa ex-mieheni uutta elämää ja kotirauhaa.
Nykyisen mieheni mielestä hän ja exänsä saavat soitella niin paljon kuin haluavat. Se on lapsen hyväksi ja lapsen etu asetetaan etusijalle. Minä olen täysin samaa mieltä että lapsen etu on aina oltava ehdottomasti ykkösenä, mutta silti jatkuva soittelu ärsyttää. Tämä on mennyt niin pitkälle että minä en enää vastaa puhelimeen kotona vaan välttelen sitä.
Olenko tiukkis, vainoharhainen vai peräti mustasukkainen? Onko minun siedettävä tätä? Onko minussa vikaa? Mielenkiintoista kulla teidän ellien näkökulma asiasta.
PS. Meillä on myös yhteinen parivuotias lapsi.
Minua risoo ja ärsyttää hänen exänsä soittelu, puhelin pirisee joskus kolmekin kertaa illassa. Asiaa väännetään tikusta. Yhtä paljon mieheni taitaa soitella sinne päin. Tämä kyseinen nainen on uudessa liitossa ja luulisin ettei tunteita enää löydy minun mieheni ja hänen ex-vaimonsa välillä.
Itse minulla on myös lapsi edellisestä liitosta ja vastaava systeemi joka pelaa todella hyvin, mutta tollaista soittelua ei harjoiteta kuin vaan tosi tarpeesta. Haluan kunnioittaa ex-mieheni uutta elämää ja kotirauhaa.
Nykyisen mieheni mielestä hän ja exänsä saavat soitella niin paljon kuin haluavat. Se on lapsen hyväksi ja lapsen etu asetetaan etusijalle. Minä olen täysin samaa mieltä että lapsen etu on aina oltava ehdottomasti ykkösenä, mutta silti jatkuva soittelu ärsyttää. Tämä on mennyt niin pitkälle että minä en enää vastaa puhelimeen kotona vaan välttelen sitä.
Olenko tiukkis, vainoharhainen vai peräti mustasukkainen? Onko minun siedettävä tätä? Onko minussa vikaa? Mielenkiintoista kulla teidän ellien näkökulma asiasta.
PS. Meillä on myös yhteinen parivuotias lapsi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä kun oli mieheni kanssa vielä asiat hyvin, minua ärsytti kun joku nainen aina soitteli miehelleni. Aina oli ties mitä asiaa.
Ei se akka ajatellut aikojakaan koska soitteli. Vaikka keskellä yötä. Meillä oli vielä pieniä lapsia ja se häiritsi aina ne yösoitot.
Joskus tuli siitä oikein riitoja kun aina puhelin pirisee. Siitä sitten alkoi meidän liittomme hiipua, kun joku akka tuli siihen väliin väkisin tunkemaan....
Lopulta ärsytti niin paljon, että ajattelin pitääkö minun sietää tätä. No erohan siitä tuli ja potkaisin miehen pihalle. Että sellaisia ne vapaat akat joskus on, häiritsee...
ei tässä nyt puhuttu vapaista akoista, vaan exästä, jolla on uusi kumppani ja joka silti vääntää tikusta asiaa saadakseen puhua ex-miehensä kanssa...
Luin kyllä tekstin aivan oikein.
Mutta mulla olikin tarkoitus herättää asia, että joka hemmetin viestissä aina se ex on paha ja kiusaava osapuoli! Miksi? Miksi hänestä tehdään joka asiassa se paha?
Hän on paha, kun mies lähti, hän ei osaa kasvattaa lapsia, hän on kauhea kun soittelee, hän on aina se joka ei koskaan ole osannut mitään eikä osaa, hän on katkera, hän on ilkeä, hän on kaikkea mikä liittyy pahuuteen ja kostoon ja elämän pilajiin, eikä tiedä mitään, ja ärsyttävä ym ym! Miten ylipäätään tuollaisia ihmisä voi olla olemassa???
Mutta koskaan vika ei ole näissä uusissa naisissa, ei koskaan. Todellisia armahtajia, exän kynsistä, huonosti kasvatettujen lasten kynsistä, pahansuopien anoppien ja appien kynsistä, suvun keskeltä, suoranaisia miesten pelastajia. Ottaen huomioon, että myös nämä uudet naiset ovat jonkun jättämiä ja eronneita...eli myös niitä exiä!
juuri onkin!! Vaatii todella kypsyyttä äidiltä/isältä eron jälkeen, että antaa toisen ELÄÄ rauhassa. Äidit useinkin ovat niin katkeria jos isä alkaakin seurustella toisaalla että hinnalla millä hyvänsä täytyy saada paha olo toiselle, koska itselläkin on paha olo. Mutta siinä se juju onkin, pahan olon on hyvä purkaa vaikkapa liikuntaan, ystävien avulla jne. - ei missään nimessä lapseen tai exään.
Eihän kirjoittaja tätä pahaksi sanonut, eivätkä asiat parane syyttelemällä. On eri asia, jos se syyttely sitten helpottaa.
Pieni tarina syyllisen hakemisesta. olin au pairina 3-klapsisessa perheessä. meitä oli 2 lastenhoitajaa ja lisäksi lasten kanssa tekemisissä olivat lasten vanhemmat, siovanhemmat ja kaksi muuta hoitotyttöä. Vauvan lakki oli kadonnut. Tuossa perheessä keskityttiin etsimään syyllistä, kuka lakin on hukannut! Auttoiko se jotain? Toiko se lakin takaisin? Ei. Olisi varmaan ollut paljon parempi etsiä sitä lakkia , tai hankkia uusi.
Niistä huolimatta saa selvää...
Itse olen muuten entinen paha äitipuoli ja tuleva paha exä (odotan lasta miehelle, jonka kanssa en enää ole yhdessä). Jos asia nyut halutaan kärjistetysti ilmaista. Vihamiehiä mulla ei tietääkseni ole. Olen asiallisissa väleissä sekä kahden exäni, että näiden exien kanssa (joiden lapsille olin "paha" äitipuoli), että myös lasten. Lisäksi olen väleissä tuon exäni kanssa, jolla odotan lasta, mutta myös tämän nyksän kanssa... Pahoja meillä ei ole ollutkaan, vaikka hetkittäin itse kullakin on ollut vähän pinna kireällä. syyttelemään ei ole lähdetty, kuin korkeintaan omissa ajatuksissa.
Mulla nyt ei enää ole moista, mutta elin kaksi vuotta avossa miehen kanssa, jolla oli lapsi entisestä liitosta ja exä tosiaan soitteliyhtenään, vaikka ei ollutkaaan mitään todellista asiaa (tälläkin oli uusi mies). Olin monesti raivoissani tuosta,. silloin, kun olisimme saaneet nauttia yhdessäolosta (yhteistä aikaa oli vähän muutenkin), niin puhelin soi ja soi. Maanantaina soitto koski sitä, mihin aikaan mies hakee lapsen perjantaina. tiistain soitto koski samaa asiaa, kuten myös keskiviikon ja torstain. Torstaina noita soittoja samasta asiasta tuli vähintään kolme. Asiat olivat todellakin sellaisia, joilla ei ollut mitään tekemistä lapse edun kanssa. ne olivat vain sitä, kun miehen ex kärsi tekemisen puutteesta, tai oli turhautunut ja piti päästä jonnekin soittamaan. Nuo kaikki viikon aikana kertyneet pikkuasiat voisi hyvin hoitaa yhdellä kertaa. Joskus ehdotinkin, että tuo ex-vaimo listaisi asioita paperille viikkoa myöten jatkuvan soittelun sijaan ja puhuisi ne sitten kerralla.
Erosin miehestä vuosi sitten. Ihme, soitot kuulemma loppuivat siihen paikkaan! Mies itsekin on jälkeenpäin sanonut (olemme harvoin tekemisissä), että ymmärtää nyt miksi olin vetämässä tuosta herneitä nenään.
Pitkään yhdessä olleet ex-parikunnat kai ovat jollain tasolla vielä kauan eron jälkeenkin riippuvaisia toisistaan. He ovat tottuneet tukeutumaan toisiinsa ja purkamaan kaikki pienimmätkin asiat sille exälleen. Voi olla vaikea oppia rakentamaan elämää yhdessä uuden kumppanin kanssa, kun ei voi tehdä lapsen vuoksi exän kanssa täydellistä irtiottoa/katkaista välejä kokonaan.
Tuo viimeinen kappaleesi on niin täyttä totta.
"Pitkään yhdessä olleet ex-parikunnat kai ovat jollain tasolla vielä kauan eron jälkeenkin riippuvaisia toisistaan. He ovat tottuneet tukeutumaan toisiinsa ja purkamaan kaikki pienimmätkin asiat sille exälleen. Voi olla vaikea oppia rakentamaan elämää yhdessä uuden kumppanin kanssa, kun ei voi tehdä lapsen vuoksi exän kanssa täydellistä irtiottoa/katkaista välejä kokonaan."
Lapset ovat kuitenkin niin vahva lenkki, yhdistävä tekijä, että kannatta ehkä miettiä kaksi kertaa ennen kun lähtee suhteeseen sellaisen kanssa jolla niitä on jo edellisestä suhteesta. Toki ymmärrän myös alkuperäisen mielentilan, en minäkään pitäisi siitä jos mieheni exä soittelisi yhtenään. Onneksi heillä ei ollut lapsia, joten exällä ei ole mitään syytäkään soitella.
Olen joskus mielessäni miettinyt miten suhtautuisin jos eroaisimme mieheni kanssa ja hän aloittaisi suhteen jonkun toisen kanssa. En pysty edes kuvittelemaan tuollaista tilannetta. Lapsemme olisivat heidän kanssaan kuin uudessa perheessä, tuntuisi siltä että saisi olla koko ajan varpaillaan sen toisen naisen kanssa, koska aika yleistähän käsittääkseni on sekin, ettei uudet kumppanit aina niin ihastuneita olekaan kumppanin lapsiin.
Itse olen ajatellut, että jos ero joskus tulisi (vaikka olen valmis taistelemaan sitä vastaan kynsin hampain ja viimeiseen veripisaraan)niin itse en lähtisi enää yhteistalouteen kenenkään kanssa. Lapset saisivat asua äitinsä, ja isänsä, kanssa eri paikoissa, mutta mitään uutta miestä en tunkisi lasten elämään. Itse voi seurustella ja olla miesten kanssa tilanteissa, jossa lasten ei tarvitse olla katselemassa. No, se onkin sitten jo uusi aihe. Tarkoitus oli vain kommentoida tuota KiyaNa:n kirjoitusta.
Ihminen on kuitenkin erehtyväinen ja tunteet voivat viedä järjestä huolimatta. Itse en aikanaan rakastuessani edes tiennyt koko totuutta. Lapsi "ilmestyi" kuvuiioihin yli puolen vuoden kluluttua seurustelumme alkamisesta. Asiat eivät aina ole yksioikoisia. sanoisin noiden kokemusten kuitenkin vahvistaneen meistä kaikista itse kutakin.
Ikuisen yksineläjän osaa eron jälkeen ei kuitenkaan kannata lähteä vannomaan. Uusperheet ovat tässä eroyhteiskunnassa jo enemmän sääntö, kuin poikkeus. Yksinkään ei ole hyvä olla. Etenkään silloin, kun lapset alkavat kasvaa ja itsenäistyä.
En silti ikinä suosittelisi kenellekään suhteen aloittamista heti eron jäkeen. Uusperhe elämällä on paljon paremmat mahdollisuudet toimia silloin, kun erokriisit ovat jo takana ja elämä mullisyuksineen taas tasaantunut. uuden suhteen lähtökohdat eivät ole hyvät, jos ero on vielä osittainkin puimatta ja ex-puolisot kiinni toisissaan.
Tuttu juttu ja erittäin kiusallista.
Meillä seurustelu alkoi takkuillen, kun puoli vuotta salasimme suhteemme miehen exältä. No hän tuli eräänä aamuna hakemaan lastaan ja huomasi, että nainen oli makkarissa. Siitäkös hän pillastui ja alkoi heti inttää että kuka se on ja ymmärrät kai, että mun täytyy saada tietää.
No ei kerrottu, mutta sitten joskus sai tietää ja pitikin hirveän kuulustelun minulle.
Ennen meidän suhdettamme exä oli todella ilkeä miehelleni, mutta auta armias kun sai tietää minusta, niin jo alkoi häiriköinti.
ALkoivat satunnaiset kyläilyt ja soittelut. Kaikesta aivan turhasta. Akka oli muuttunut persoonaltaankin jopa uudeksi ihanaksi ihmiseksi ja juoposta äidistä maailman parhaaksi äidiksi. Milloin oli vaikeaa ja milloin meni hyvin, aina riitti asiaa.
Ei auttanut sekään, että uusi mies astui kuvioihin. Useita kertoja mieheni on akalle sanonut, että lakkaa soittelemasta yms. turhan päin ja kunnioittaa meidän yksityisyyttä. Minä olen mesonnut hänelle asiasta myös ja päin naamaa. Kyllä nyt on vähän rauhoittunut, mutta toivotaan, että akka pysyy hiljaa jatkossakin.
Toivon sinulle voimia ja usko pois, kannattaa puhua miehen kanssa asiasta. Ei syyttelevään sävyyn, mutta kerrot, kuinka sinä haluaisit, että voisitte yhdessä nauttia elämästänne ilman, että tuo exä sekaantuu siihen ja turhaan kiristää välejänne. Ei sellaista pidä kenenkään sietää ja jos miehesi todella välittää ja osaa ajatella, niin tekee asian eteen jotakin!