VAROITUS Fort Laurendale

Rantakrääsää ja tuliaisia ym kauppaava kauppa The Shop At Las Olas kusettaa asiakkaita! Miesmyyjä puheli lipilipi mukavia kun naismyyjä antoi kuitin allekirjoitettavaksi. Minä tyhmä, ilman silmälaseja rannalta tulleena kirjoitin nimen alle. Maksoin siis Visalla. Nainen ei summaa minulle sanonut. Kuittia eivät myöskään antaneet, vaan sen luottokorttiostostositteen.

Hälytyskellot alkoivat soida ja autossa laitoin rillit päähän ja katsoin kuittia; olivat laskuttaneet ihan liikaa. Olen satavarma että tekivät sen tahallaan, olivat sellaisia luikurin tuntuisia! Marssin vihaa puhkuen takaisin ja ärjyin ja huonolla englannilla puhisin vihasta. Muka "mistake". Sain onneksi hyvityksen tilille, mutta tahallinen teko oli. Kyselivät ostotilanteessa lähdenkö tänään jo FL:stä pois ym.

Omaa tyhmyyttäni tämä tapahtui mutta olkaa muut tarkkoina. Ja eräs ruotsalainen kertoi että olivat kusettaneet t-paidan hinnasta. 30 dollaria hihattomasta t-paidan retkusta. Nainen ei ollut kysynyt paidan hintaa etukäteen, oli vaan kertonut minkä haluaa. Paidan hintaa ei näkynyt missään. Eli miehet, älkää päästäkö naisianne yksin kauppaan huijattaviksi :)

Muualla Floridassa olen saanut hyvää ja luotettavaa palvelua, kuitti on annettu ja summa kerrottu, mutta tuolla vaistosin heti että ovat ns huijareita. Puhuivat vaan mummon pyörryksiin allekirjoitustilanteessa. Olisi pitänyt jättää nekin tuomiset kyseisestä kaupasta ostamasta!
1324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Fort Laurendale :D :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uma56 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu