Antaako kissanne silittää/rapsuttaa mahasta? Oma kissani rakastaa sitä, mutta useimmat kissat, joita olen tavannut, eivät voi sietää sitä. Aina kun olen ollut poissa kotoa niin tullessani kissa heittäytyy selälleen ja vaatii rapsutuksia mahaan :)
Edesmennyt toinen kissani kävi aina käteen kiinni kynsin ja hampain, jos erehtyi sen mahaa koskemaan, vaikka muuten oli maailman kiltein ja hellyydenkipein kissimirri. Kait se mahaan koskeminen vaatii äärimmäistä luottamusta, ennenkuin kissa antaa siihen koskea..? Sama taitaa päteä tassuihin.
Mahan rapsutus
6
4128
Vastaukset
- miumau
Minun rellukkani yleensä antaa rapsutella ja oikein ojentelee itseään, paitsi jos se on yhtään leikkisällä päällä, se käy kiinni. Ei siinä muuten mitään mutta kun se on vieroitettu liian varhain eikä se siis ole oppinut säätelemään puremistaan... näen kyllä yleensä kissan olemuksesta, hännästä, silmistä yms. milloin sitä voi rapsuttaa.
Äidilläni oli aikanaan kaksi kissaa, sisarukset. Ne olivat saaneet pienestä asti nahistella keskenään niin etteivät koskaan purreet tai raapineet ihmisiä. Toinen saattoi joskus ottaa käden käpäliensä väliin, sitten se pysähtyi ikäänkuin miettimään että hitto, mitä mä olen tekemässä, ja nuolaisi kättä. - bag_gie
kuulua niihin yksilöllisiin ominaisuuksiin.
Meiän kolmesta kisusta vain yks hurmaantuu masunrapsutuksesta. Jos sitä lähestyykään kun se jossain loikoilee se heti kierähtää selälleen ja pitää itsestään selvänä että ihmisen sen hetkinen tärkein tehtävä on rapsuttaminen. Ja ai sitä nautintoa.
Muut ei moisesta välitä vaikka silityksistä ja muusta rapsuttamisesta pitävätkin hurjasti.
Ja kaikki kolme kyllä osaavat ilmoittaa koska sitä hellyyttä tarvitaan, tunkevat syliin vaikka väkisin. - marrakech
Meiän toinen poika rakastaa maharapsutusta. Toinen antaa kyllä rapsuttaa mutta ei siitä niinkään välitä.
Sanotaan että jos kissa on luottavainen, niin se antaa rapsuttaa mahasta. - Dinsku
Meidän kissat (leikattuja kolleja) rakastaa mahan rapsutusta ja silittelyä. Aikoinaan (90-luvun alussa) meidän tyttökissa antoi silittää mahasta mutta kun kissa leikkautettiin ( silloin leikkaushaava vatsassa paljon isompi kun nykyään tytöillä) niin ei antanut enää koskaan sen jälkeen koskea maahan, paitsi suurena luottamuksen osoituksena.
- milippa
kisujen arin kohta on maha.. päällä ei luita vaan nahan alla suoraan sisäelimet.. se on tarkassa suojelussa kokoajan, ja koskea annetaan vaan luotettavan ihmisen.. pentu aika ja suhde omaan emoon varmasti myös vaikuttaa siiden, että luottaako vai ei (suhteet kasvatti perheen ihmisiin)..
kisu voi myös kehrätä ja raapia/hökkäillä käden kimppuun saman aikaisesti, silloin se ei tiedä luottaavo vai ei pitääkö siitä vai ei..
kyllä meidän kisut maharapsutuksista ainakin pitää.. :)) - maharapsutusta
ja antaa myös vieraiden tehdä sitä. Kun kulkee kissan ohi niin heti kiepsahtaa selälleen ja vaatii maharapsutusta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485356
- 483728
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963376- 313136
- 592894
- 582746
- 532400
- 381854