Sallitteko koiran kerjäyksen? Miksi sallitte/miksi ette? Häiritseekö koiran kerjääminen? Millaisena käytöksenä koette kerjäämisen ja makupalojen antamisen? Onko sillä mitään tekemistä laumahierarkia-logiikan kanssa?
Kerjätäänkö teillä?
34
2903
Vastaukset
- No no!!
Itse vihaan sitä jos koira kerjää.
Itse ollaan opetettu koiralle ettei se saa edes tulla keittiöön kun ihmiset siellä syö.
Vinkuu joskus olohuoneessa, mutta ei kauaa koska tietää ettei pääse syömään kun vasta me olemme ruokailleet ensin.
Käymme usein syömässä sellaisessa kodissa, jossa koirat saavat kerjätä ja tietenkin kerjäävät koska omistajat vähän väliä antavat pöydästä ruokaa joskus jopa omalta haarukalta yök.
Kivaa siinä sitten syödä kun iso koira painaa kuolaisen kuononsa jalan päälle:).
Mutta kukin tavallaan, itse pidän ihmisten ja koirien ruokailut täysin erillään. - Jaan herkut
Parasta varmaan olisi, jos koira ei kiinnittäisi juurikaan huomiota ihmisten ruokailuun. Itse en kuitenkaan hirveästi puutu koiran kerjäämiseen, sillä se tekee sen 'nätisti' eli ei kuolaa, vingu tai hypi. Työnnän/käsken vähän kauemmas, jos esim. sohvalla syödessä istuu kyljessä kiinni ja seuraa jokaista sipsiä sentin päästä. Tottelee siis käskyä kumminkin. Usein kyllä annankin sille maistiaisia pöydästä/naposteltavista tai ruoan loput.
- +45789048
Kerjäämisessä on tosiaan eroja. Joku kerjäläinen tunkee syliin, vinkuu ja nyhtää vaatteista. Toinen voi maata rauhallisena parin metrin päässä ja hieman vilkuillla vaivihkaa syömäreihin. Jos koiria ei ruokita pöydästä päätyvät ne usein tuohon "passiiviseen kerjäykseen", joka ei ainakaan minua haittaa. Itse tiputtelen niitä välipaloja ruoanlaiton yhteydessä mutten pöydästä.
- Tietävät missä
herkkuja on,elikkä jääkaapin edessä istutaan nätisti,katse suunnattuna oveen,että aukea jo:)Muutoin eivät kerjää,esim pöydästä.Eikä toki aina saa jääkaapistakaan,vaikka ovea yrittävät meditoidakkin ahkerasti.
- Jääkaapin ovi
kun narahtaa, niin ei montaa hetkeä kulu kun karvainen kuono pilkistää jostain huoneesta esiin. Ei varsinaisesti kerjää mutta kait se uteliaisuutta sitten on. Joskus harvoin iltakaffella tulee viereen esittämään kerjäläisoopperaa. Ei haittaa pätkääkään ja koira saa hälle kuuluvan vero-osuuden. Enkä ottanut koiraa kiusattavaksi vaan seuralaiseksi. Ja sellaisena hyvin paikkansa täyttänyt.
- 4+5
Sallin, koska ei haittaa minua yhtään. Meidän koirat ei vaan tee sitä yhtään ärsyttävästi, vaan menevät keittiön pöydän alle makaamaan ja jos tippuu, syöksyvät kimppuun. Toinen tulee välillä vähän pöydän päähän istumaan, joskus jopa hypähtää (pikkukoira) mutta lopettaa jos ei mitään saa. Sitten menee sinne pöydän alle.
Ainoa mitä oikeasti kerjäävät on piltti- tai jugurttipurkki, tunnistavat lusikan kilahtelun purkkiin, ja tulevat viereen sohvalle istumaan. Eivät väkisin tunge syliin mutta istuvat lähellä, purkista sellaset 30cm :) jos kieltää, lopettavat. Mutta harvoinpa kielletään kun ongelmaa ei oikeastaan edes ole, jugurttihetki on yhteinen herkkuhetki ja niitä harvoja ihmisten ruokia mitä koirat saavat syödä, purkista jugurtinjämät.
Jos olisi kovasti kerjäävä koira, että kuolaa, varastaa, tunkee syliin, hyppii tms, niin varmasti kiellettäisi ja kovaa. Mutta nykyinen tyyli on ihan ok.
Itse en taas ymmärrä ihmisiä jotka asettavat (mielestäni) järjettömiä tiukkapipo-ohjeita koirille; ei saa kerjätä, ei saa tulla keittiöön, ei sängylle, ei sohvalle... Meillä koirat saavat kulkea talossa aivan vapaasti, jopa saunan lauteilla ovat käyneet kun uteliaisuuttaan sinne menivät ihmettelemään. Yksi tuttuni aikanaan piti japanin pystistään kodinhoitohuoneeseen suljettuna kun koira oli yksin kotona, ja samalta koiralta oli kielletty olohuone kokonaan, eli ei ikinä kynnyksen yli, edes kun ihmiset olivat kotona.
Helpostihan jotkut ajattelee että näillä asioilla on jotain tekemistä laumahierarkian kanssa, ja voi siinä joku perä ollakin. Mutta meillä ei ainakaan koirat isottele eikä ole meitä ylempänä, vaan päinvastoin ovat erittäin alistuvaisia ja etenkin toinen on erittäin tottelevainen. Eikä pyri minnekään johtajan pallille.- 4+5
Jatkan tähän vielä että minua ei myöskään häiritse jos vieras koira kerjää, niin kauan kun ei ihan pöydälle tule. Saa istua vieressä, jopa vähän töniäkin. Joskus nostan meillä pienemmän koiran jopa syliin (hui kauhistus kukkahatuille) kun on syöty ja istutaan pöydässä vielä, saa vähän vilkasta mikä siellä pöydällä haisee. Eikä haittaa yhtään :)
- 16+6
4+5 kirjoitti:
Jatkan tähän vielä että minua ei myöskään häiritse jos vieras koira kerjää, niin kauan kun ei ihan pöydälle tule. Saa istua vieressä, jopa vähän töniäkin. Joskus nostan meillä pienemmän koiran jopa syliin (hui kauhistus kukkahatuille) kun on syöty ja istutaan pöydässä vielä, saa vähän vilkasta mikä siellä pöydällä haisee. Eikä haittaa yhtään :)
"Joskus nostan meillä pienemmän koiran jopa syliin (hui kauhistus kukkahatuille) "
Hei kuule, tuohan ei ole kauhistus kukkahatuille vaan noille "nyrkillä-oppi-koiran-päähän"-tyypeille.
- 45678+987t
Ei kerjätä.Kun koiralla on ihan omat ruuat ja ruokaajat.Ei annettu koskaan pöydästä herkkuja.
En tykkäis kerjäämisestä.Ällöä ettei sais syödä rauhassa. - Amanta55
En siedä kerjäämistä, koirat pois! Ne useinkin saavat lautaset tiskata ja jämiä syödä, mutta niiden pitää odottaa väh. 3 metrin päässä lepäillen. Lähemmäksi ei tulla eikä kytätä. Kyllä kutsutaan luo kun jotain annettavaa on.
- ärsyttävää
Meillä kerjätään aika usein. Suorastaan vongataan. Oisko pitänyt sittenkin jäädä avoliittoon?
- rumakäytös!
Mun mielestä tuo kerjääminen on yksi törkeimmistä käytöstavoista koiralla.. Eihän me ihmisetkään napsita koiran ruokakupista makupaloja kun koira syö.. jokaisella täytyy olla oma ruokarauha. Jos vertaan nyt vaikka susi laumaan, ei ne kerjää toisiltaan sielä ruokaa, jokainen odottaa omaa vuoroaan, kun "ylempiarvoinen" on syönyt. ihan tyhmää edes antaa koiralle mahdollisuutta kerjäämiseen. minä lopetan sen heti alkuun!
- Älä muuta sano
Vertaa vaan susilaumaan missä kyllä heti napsaistaan oma osuus jos paikkaa jää. Ei siellä se omergakaan istu ja odota että joku sille nyökkää vaan kerjää ja on kyllä paikalla heti kun ruokaa on saatavilla.
"Vapaassa susilaumassa pennut useimmiten syövät ensiksi. Kaikilla eläinlajeilla on ensi arvoisen tärkeää taata jälkikasvun säilyminen. Mikäli ruokaa on paljon, syö koko lauma yhdessä arvojärjestyksestä piittaamatta. Koska koiranpennullekin ruoka on tärkeä resurssi, voi se stressaantua joutuessaan odottaman ruokaansa kohtuuttoman pitkään."
Onko teillä ruokaa siis paljon vai vähän. Jos susiin vertaan ja teillä ruokaa on, niin vertaa vaan susilaumaan, ne eivät odota vuoroaan jos ruokaa on riittävästi eivätkä aiheuta toisilleen stressiä pelleilemällä ruoalla. Ei sillä tarvitse mitään johtajuutta esittää.
Toinen haluaa lauman ruokaosuudesta oman luontonsa mukaisesti myös osansa.
Tietenkin se että miten paljon kerjäämään opettaa on toinen juttu, samoin sen tajuaminen että koirasta tulee liikalihava helposti jatkuvalla lellimisellä - ja se on kiusaamista sekin, kun se koira voi huonosti! Eli totta kai voi koiran opettaa vaikka ennemmin siihen että hänkin saa omansa kyllä, mutta ei ruokapöydästä, ja siihen että ennen kupille menoa vaikka istutaan ja sitten vasta mennään. Etenkin semmoiset yli-innokkaat hotkijat hyötyy pienestä kärsivällisyyden kasvatuksesta ja se on helppo tapa myös samalla opettaa käytöstapoja.
Juttu jatkuu seuraavanlaisesti "Entäpä kun koulutat koiraasi? Syötkö aina itse palan namia ennen kuin palkitset koirasi? "
Suomennettuna: jos palkitset koirasi hyvästä koulutustilanteesta, osoitatko alistuvuutta koska mielestäsi osoitat sitä ruoan antamisella? Eipä se niin mene, ei.
Lisäksi sinun "eihän me ihmisetkään napsita koiran ruokakupista..." niin siis kummalla teillä on se ruoka ja sen resurssit, sinulla vai koirallasi? Siinä on selkeä logiikka miksi koira kerjää eikä sillä ole mitään tekemistä käytöstapojen kanssa sinällään, vaan sinulla on ruoka, ja lauman jäsen kysyy saako hänkin osan. Siinä taas ei olisi mitään logiikkaa (paitsi ihmisen logiikka tietenkin...) että sinä menisit napsimaan koiran kupista, kenelle itse sen ruoan annat ja kun sitä ruokaresurssia hallitset. Koira on lauman jäsen, tai siis sinä olet koiralauman jäsen kun kerran koira on: uskokaa jo... Koira ei ole ihminen. Sillä ei ole "törkeitä käytöstapoja" vaan ainoastaan tapoja. Törkeä käytöstapa tarkoittaisi että se tekee sitä jotenkin tahallaan ja huonouttaan. Ei tee, se vain kysyy: hei sinä lauman johtaja, oisko minullekin palanen, saisinko minäkin vähän?
Ja vielä se että sinä ajattelet ihmisenä noin "eihän mekään napsita koira kupista" vaan kun koira on koira, eikä ihminen, se ei tuota tajua vähääkään.
(Enkä tarkoittanut sillä "koira on koira" mitään kylmää suhtautumista vaan pikemminkin ymmärtämistä. Koiraa pitää rakastaa nimenomaan koirana, omana itsenään eikä tehdä siitä mitään ihmistä ja olettaa että se näkee asiat samalla tavalla)
- niin siinä kävi
Meillä kerjätään. Koira vinkuu niinkuin ei ikinä olisi ruokaa saanut. Ei ihan joka ruokailulla, mutta kun sen nenään jokin haisee hyvälle niin kitisee vieressä vaikka kuinka yrittäisi olla huomaamatta. Itseäni ei enää häiritse kun tuota kitinää on jo kohta kahdeksan vuotta kuunnellut. Hassuinta siitä tekee sen kun ollaan kylässä niin napakka EI toimii mutta kotona mikään ei auta. Olen vaan antanu kitistä
- Vierailija espoossa
Itselläni ei ole koiraa, mutta ystävättärelläni on. Se kerjää ja aina kun vaan joku istahtaakin sohvalle niin kauhea vahtaus ja kerjäys alkaa jo etukäteen, kun se tietää, että siinä kaikki pian alkavat mässyttämään herkkuja siinä ja joku saattaa pudottaakkin jotakin. On tosi stressaavaa kun kukaan siinä tilanteessa ei nauti siitä, ja kun kukaan koko talossa ei vaan tiedä miten sen käytöksen saisi loppumaan. Omistajan ei:t ei auta.
Kannattaako siinä tilanteessa pyytää jo että koira ohjattaisiin toiseen huoneeseen?
Ja miten omistajana suhteudutte sellaiseen pyyntöön, jos koira siis on paha kerjääjä?- 8+1
Tiukka ei, kuri, koiran vieminen pois, antaa vailka lelun tai luun. Kyllä se nopeasti oppii pois kerjäämisestä, jos se halutaan siitä pois opettaa. Kukaan ei saa lipsua, ei yhdenyhtäkään makupalaa kerjäämällä.
- w3e4r5ty
Älä oo huomaavinas,..... tai kommentoi että ompa se oppinut kerjääjäksi ;)
- Älkää tiputelko
Koiran eristäminen laumasta on rangaistus. Sitä ei pitäisi missään tapauksessa käyttää, että kun ystäviä tulee kylään, koira saa siitä rangaistuksen ja se eristetään: se oppii joko masentumaan teistä tai vihaamaan teitä pahimmillaan. Koska se oppii muutamassa kerrassa että jassoo, nuo paskapäät tulee ja minä joudun eristykseen. Te tuotte siis huonoa.
Lisäksi on jotensakin typerää kitistä koiran kerjäämistä "joku saattaa siinä pudottaakin jotain" mentaliteetilla, että ensin itse opetetaan koira kerjäämään ja sitten valitetaan kun se on oppinut että teidän tullessa paikalle alkaa mässytys ja tiputtelu. Ei varmaan ne ei:t auta kun on kohtalaisen hyvää työtä jo tehty ja onhan se nyt huomattavasti palkitsevampaa syödä herkkuja kun totella tyhjää nalkutusta.
Parempi olisi että sovitte kaikki että koiraa saa tervehtiä, mutta kukaan ei saa lipsua yhtään kertaa antamaan sille mitään. Omistaja voi antaa sille pari omaa murua vaikka sen omalle paikalle ennemmin, ja vaikka sitten jonkun oman luun. Sitten se oppisi että se on kannattavaa. Minusta on aina jos vaan mahdollista ennemmin kokeilla sitä kautta että tekee jonkun asian kannattavammaksi kuin sen toisen. Tässä kohtaa kerjäämällä ei koskaan saisi mitään, mutta vaikka omalla paikalla tai kupilla kyllä.
Ja lisäksi teidän tulonne olisi ihan kiva juttu.
Tosin nyt siinä menee tuhottomasti aikaa, kun on jo opittu käytös takana. - pysy pois
Kuule, sinä et mene koiran kotiin opettamaan koiraa etkä omistajaa, sillä selvä. Koira on kotonaan, eikä koiraa eristetä siksi että sinä tulet kylään, eristä itse itsesi ulos.
- nätisti saa!
Sallin "kohteliaan" kerjäyksen, koira pötköttelee jalkojeni päällä pöydän alla kun syödään, ruoan jälkeen saattaa saada vähän maistiaisia:) en sallisi vinkumista tai hyppimistä, onneksi tuo hauveli ei niin ole koskaan toiminutkaan. Ruokaa laittaessa (yhdessä aina!)saattaa koira pyytää nätisti maistiaisia joita annan kyllä, tosin ainoastaan jotain terveellistä ja koiralle sopivaa (vihanneksia,lihaa,kalaa...) Hauva saa myös nuolla tyhjät viili- ym. purkit ja tiskata puurokattilat sun muut:)
- pipsuliinikka
Ihana kun koissu tiskaa niin ihmisten ei tarvii. koirukoista on monenlaista apua ja iloa
- siitä vaan
Saa kerjätä, mutta harvemmin kerjää. Saa koira katsella kun syön, miksei saisi. Ei häiritse. Tuijottamisen. Ei ole, koiralla ja ihmisellä ei ole mitään laumahierarkiaa, ihminen ei ole koira.
- ööps
Meillä ei kerjätä, tai no haluttais kerjätä mutta käskyllä "ei kato" tietää ettei saa katsoa. Jos taas käsky ei mene perille ohjataan koira näköetäisyydeltä pois ja takaisin saa tulla vasta (ja käskystä) kun ihmiset on syöneet.
Koira aika iso (ja keittiö aika pieni) joten ruoanlaiton yhteydessäkin käsken koiran pois keittiöstä. Toki oviaukosta saa vahdata jos sitä huvittaa ja usein huvittaakin :D - vivecca
Must ei oo oikein kun koiran olemista sen omassa kotona rajotetaan kaikilla kielloilla et ei saa tulla siihen ja siihen huoneeseen, ei saa kattoo ku ihmiset syö -mitä vit... siis se koira asuu teillä, se hima on senkin hima, yrittäkää ymmärtää kun ootte koiran ottaneet. Liika kieltely ja ihme rajottelu tekee koiuran stressaantuneeks, ei se ymmärrä kaikista kielloista ja niitten tarkkotuksesta yhtikäs mitään.
- Komento koiralle
Ei minusta ole mitenkään kivaaa et koira läähättää ja kuolaa kieli pitkällä vieressä kuin ollaan syömässä. Mielellään käskee koiran pois ruokailun ajaksi.
- ...
Komento koiralle kirjoitti:
Ei minusta ole mitenkään kivaaa et koira läähättää ja kuolaa kieli pitkällä vieressä kuin ollaan syömässä. Mielellään käskee koiran pois ruokailun ajaksi.
Oon samaa mieltä, ettei koira saa kerjätä. Pidin sitä aikoinaan yhtenä tärkeimmistä asioista koulutuksessa oman koiran kanssa. En myöskään anna pöydästä IKINÄ mitään ja vaikka koirani on ahneimmasta päästä, niin ruokarauha-sääntö pitää. Molemmin puolin tietenkin.
Ystäväni koiran ärsyttävä kuolakerjuu on vuosien varrella muokannut näin jyrkän mielipiteen minulle kerjäämisestä. Päätin, ettei vieraideni ei tarvitse ikinä vaivaantua tai ärsyyntyä moisesta tavasta minun koirani kanssa. - 678+9876
Koira ymmärtää kiellot, kun sille kerrotaan mitä ne tarkoittavat.
Mikään ei ole niin kurjaa, kuin kämpässä holtittomasti koheltava kaikilta ruokaa ruinaava koira.Joka stressaantuu aina siitä kun ihmiset syö.Jos koira tietäisi miten sen kuuluu toimia, ei sen tarvitsisi turhaan stressata itseään ihmisten ruokailuista.Kun koira tietää asemansa, se ei ruinaa, vaan makoilee paikallaan välittämättä ihmisten ruokailuista.
- Täällä mä vaan
Ruokailun aikana meillä koira pysyy syrjässä makoilemassa.
Ollaan vähän opetettu sitä pienestä pitäen, että kun kiltisti ollaan, eikä tuijotella anoen tai tuoda kuonoa pöytään, saa ruokailun jälkeen hyvän makupalan, jota ei koskaan anneta pöydästä käsin. Tällä tapaa myös tietää paikkansa laumassa, kun muut syövät ensin ja sitten vasta hän. Ennen omaa ruokailuaan mulla on myös tapana syödä esim suolakeksi tms. Elokuvaa katsellessa kyllä jaksaa sen kahdesta viiteen minuuttia tuijottaa välillä, mutta kun ei anna huomiota tai toru turhia, niin köpöttelee pian omalle pedillensä. Nyttenkin juuri uunista otettu pitsa tuossa vierellä odottamassa ja koira sen kun ottaa lepoa pitkän lenkin jälkeen. :) - jookyllä
Meillä on joskus kerjätty. Nimittäin kun joku on tuonu kakaransa mukaan kun on kutsuttu kylään niin vieraat kakarat sit tuijottaa kahvipöytää kuolaten ja kitisten ja jos eivät heti saa mitä tahtoo nii hirveä itkupotkuraivari että koiratkin häiriintyy. Vanhemmat yleensä vielänapsii kakaroille etukäteen makupaloja pöydästä kun pikku kulta haluu eikä sitä mitenkään voi kieltää. Pikku kulta sit kaahaa ympäri toisen kotia makupala kourassa, murustelee joka paikkaan ja stressa ja provosoi koiraa kaikilla tavoin. Pian kiellän kakaroitten mukaan oton meille jos ei osata olla kerjäämättä makupaloja.
- Huono Päivä
kenties?
- Selvästi
Huono Päivä kirjoitti:
kenties?
on tolla vaihdevuodet meneillään...
- vanhempien valintoja
Ai, meillä vieraille lapsille tarjotaan kahvipöydästä se mikä muillekkin vieraille.Aikuiset katsovat että lapsukaiset hallitsevat pöytätavat, napostellaan vain pöydän vieressä, ja kädet pestään kun on lopetettu.
Koskaan ei ole ollut ongelmaa, etteivät vieraat aikuiset katsoisi lastensa perään.Vaan lapset käyttäytyvät kylässä kauniisti.
Yleensä annan naperoille kynät ja paperia, tai palapelejä, niin heilläkin aika kuluu paremmin.Joskus katsovat videoita, tai ovat tietokoneella.Ja kyläilystä jää kiva muisto kaikille.Meidän tuttavilla on kivoja, hyvin käyttäytyviä lapsia.
Koirat, omat ja vieraat.Eivät ole tervetulleitä lähellekkään pöytää.Niille on näytetty paikka, missä oleilevat silloin.Makoilevat kiltisti paikallaan, ja seuraavat ihmisten touhuja katseellaan.Ulos pääsevät sitten irrottelemaan välillä, niin saavat nekin nauttia vierailuista, ja toistensa seurasta.Mutta sisällä, ei riekuta.
Jos lapset käyttäytyvät teillä huonosti, se johtuu niiden hunoista vahemmista, jotka eivät viitsi lapsiaan opastaa,valitse siis kaverisi tarkemmin ;) - huonopahuono
Huono Päivä kirjoitti:
kenties?
Joo, nykykakaroilla ja mammoilla on aika usein huonoja päiviä. Pusataan kakaroita, siten ei jakseta kasvattaa ja hoitaa ja naristaan väsymystä. Mun kavereista monet jotka on hommanneet kakaroita on muuttuneet sen jälkeen ihan ihme sohvaperunoiksi. Mikään muu ei kiinnosta kuin kakaroiden jutut-vaipat, potat ja muu sen tasonen. Kkoiristakin jotkut on luopunu "pitovaikeuksien takia" kun kakara on tullu taloon.kiertoon vaan karvakaveri. Kun eijakseta huolehtia.
- Joo, joskus kyllä
vanhempien valintoja kirjoitti:
Ai, meillä vieraille lapsille tarjotaan kahvipöydästä se mikä muillekkin vieraille.Aikuiset katsovat että lapsukaiset hallitsevat pöytätavat, napostellaan vain pöydän vieressä, ja kädet pestään kun on lopetettu.
Koskaan ei ole ollut ongelmaa, etteivät vieraat aikuiset katsoisi lastensa perään.Vaan lapset käyttäytyvät kylässä kauniisti.
Yleensä annan naperoille kynät ja paperia, tai palapelejä, niin heilläkin aika kuluu paremmin.Joskus katsovat videoita, tai ovat tietokoneella.Ja kyläilystä jää kiva muisto kaikille.Meidän tuttavilla on kivoja, hyvin käyttäytyviä lapsia.
Koirat, omat ja vieraat.Eivät ole tervetulleitä lähellekkään pöytää.Niille on näytetty paikka, missä oleilevat silloin.Makoilevat kiltisti paikallaan, ja seuraavat ihmisten touhuja katseellaan.Ulos pääsevät sitten irrottelemaan välillä, niin saavat nekin nauttia vierailuista, ja toistensa seurasta.Mutta sisällä, ei riekuta.
Jos lapset käyttäytyvät teillä huonosti, se johtuu niiden hunoista vahemmista, jotka eivät viitsi lapsiaan opastaa,valitse siis kaverisi tarkemmin ;)kannattaa katsoa millaisia ihmisiä ystäväpiiriinsä ottaa. Mutta... jotkut sitten vain taitavat olla ikävyysmagneetteja. Eli millainen isäntäväki sellaisia ovat sitten usein vieraansakin. Jollekin narkkiperheelle tuottaa varmasti tuskaa vierailla huippuluokan tutkija-uraa tehneen luona ja harvoin akateeminen älykkökään alentuu mihinkään työläisperheeseen vierailulle kuin korkeintaan jos on sukulaissuhteiden vuoksi pakko.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517283Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?425102HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3012813- 1552169
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331913- 221694
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1401668Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4091606mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111467Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E131359