Voiko neitokakadulle antaa tonnikalaa purkista?
Tällanen kysymys
5
368
Vastaukset
- taru
no ei todellakaan voi.äly hoi.linnulle tonnikalaa.tai..kokeile.kerro sitten kuin käy.äly hoi älä jätä..
- -M-
Kannattaisiko ensin itse vähän ottaa asioista selvää ennen toisen teilaamista?
Kalahan on monelle linnulle ihan pääravintoa, joten ei tuo kysymys sinällään mitenkään kummallinen ole.
Vaikka papukaija toki lähinnä kasvissyöjä on, niin ei pieni määrä eläinproteiineja silloin tällöin mitenkään pahaa tee, päinvastoin esim kanamunaa tai raejuustoa kannattaa tarjota silloin tällöin linnuille lisäravinnoksi. Moni papukaija kaluaa innoissaan lounaalta jääneitä kanan tai kyljyksenluitakin, eivätkä ole mitenkään herkkiä "väärälle" ravinnolle niin kuin vaikka kani. Liikaa suolaa ja rasvaa kannattaa tietysti vältellä kun linnuille antaa maistiaisia ihmisten ruoista. - Tiipura
Joo, kokeilen toki. Tuskinpa tirppa siihen kupsahtaa, on se palvikinkkuakin palasen maistanut. *silmien pyöritys*
- -M-
Jos kelpaa niin ihan pikkuisen voi hyvin antaa maistiaisiksi (ja maalaisjärkeä kuunnellen melkein kaikkea ihmisten ruokaa). Aika suolaistahan purkkitonnikala on ja etenkin öljyyn säilötty versio rasvaistakin, joten kovin paljoa ei kannata kerralla antaa.
- Tiipura
Lintu yllätti minut aikaisemmin popsimasta tonnikalaa ja tuntui ihastuvan tähän herkkuun kovasti, joten kiva että voin vähän hemmotella sitä vastakin :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454372Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1222822Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412582Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861556Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1171498- 491219
- 851154
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En1841003- 45996
- 59993