Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kotiapu...jatko

Mallan hunajaisen pillun tuoksu tunkeutui nenääni. Tuijotin vain muutaman sentin päässä olevaan kostea pillua. Malla laski kätensä hävylleen ja levitti huulia ja työnsi sormeaan hieman sisäänsä. Tunsin kuinka kyrpäni sykki housussani. Malla liikutti sormeaan huuliensa välissä ja voihki hiljaa.
”On niin kiihottava katsoa kuinka himoitset pilluani” Malla sanoi. En vieläkään saanut sanottua mitään. Tuijotin vain kuinka Malla hyväili itseään.
”Maistappa hunajaani” Malla sanoi ja otti sormen hävystään ja työnsi sen suuhuni. Otin sormen hellästi huulieni väliin ja nussin sormea suullani.
”Etpä arvaakaan mitä täällä tapahtui juuri ennen kuin tulit” Malla sanoi.
”Enpä arvaa” sanoin kuumissani.
”Ex:ni kävi täällä uudestaan vietyään lapset vaimonsa luo. Sanoi muka unohtaneensa lasten vaatteita ja tulleensa hakemaan niitä” Malla kertoi.
”Olin juuri heittäytynyt sohvalle hyväilemään itseäni, puutteessani kun olin kun se oli tullut oven taakse”
”Siellä se oli katsonut minun tekemisiäni aikansa kunnes oli vaivihkaa hiipinyt sisälle ja seisoi hiljaa katsomassa piilossa” Malla kertoi kiihkoissaan.
” No mitä sitten” sanoin.
”No arvaa olinko nolona kun vihdoin olin raottanut silmiäni ja näin sen tuijottavan kiimaisena sormiani joita työntelin edestakaisin pillussani”
”Onneksi se oli ottanut kyrpänsä hiljaa esiin ja runkkasi siinä katsellessaan”
”No mitä sitten” kysyin.
”No, eipä tarvinnut paljoa muuta kuin laskeuduin alas sohvalta lattialle ja käänsin pilluni tarjolle”
”Kerro lisää” pyysin.
”No niin kuin tiedät, ex:lläni oli iso, 24 senttiä pitkä ja paksu kyrpä” Malla kehui kiimoissaan.
”Et voi uskoa kuinka hyvältä se tuntui kun se työnsi sitä paksua kyrpää turpeaan pilluuni” ”Valitettavasti en ehtinyt kuin hetken nauttia siitä kun se laski sisääni” Malla kertoi hieman harmistuneena. ”Siihen sitten jäin nuolemaan näppejäni kun se lähti pois”
”Mutta sitten sinä satuit tulemaan sopivasti paikalle. Arvasin, että et malta olla tulematta katsomaan suihkutteluani. Jätin ovenkin raolleen ihan tarkoituksellani jotta näkisit paremmin. Nimittäin nyt en aio jäädä ilman” Malla sanoi katsoen kiimaisena minua silmiin.
”Mutta nyt höpinät sikseen. Nyt nuolet pilluani senkin kyrpä”
Malla otti päästäni kiinni ja painoi suuni häpyään vasten. Aloin hiljaa nuolla kosteata ja turvonneita häpyhuulia. Työnsin kieleni ulos ja yritin päästä mahdollisimman syvälle huulien väliin. Työntelin kieltäni edestakaisin ja katselin kuinka Malla vikisi hiljaa silmät kiinni käsittelyssäni. Kaivoin kyrpäni esille ja aloin runkata samalla kun nussin Mallaa kielelläni. Malla alkoi voihkia yhä kovempaa. Otin vasemman käteni ja aloin työntää sormen kerrallaan Mallan pilluun samalla nuollen klitorista. Lopulta oli tunkenut kaikki sormeni huulien väliin, Malla voihki ääneen ”Tunge lisää, lisää nopeammin, nopeammin. Työnsin nyrkkiäni kuin horkassa. Malla alkoi vavista orgasmissaan ja retkahti pöydälle makaamaan. Itse nousi seisomaan ja tunsin kuinka orgasmi alkoi vapisuttaa ja samassa lennätin jo spermat Mallan vatsalle. Malla katsoi minua ja nousi ylös ja otti kyrpäni suuhunsa ja nuoli minut puhtaaksi.
"Eikös nyt olisi jo aika tehdä töitä palkan eteen" Malla sanoi ja hymyili ilkikurisesti ja laskeutui ala pöydältä. " Se korjattava vika oli tuolla yläkerrassa, Se on taas se pesukone joka reistaa" Malla sanoi. "OK" sanoin ja nostin housuni ja lähdin "hommiin".

Jatkoa seuraa kommenteja antamalla
Se todella jatkuu vain palautteiden avulla!
22529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se oli hyvä juttu, mut jatka vaansitä niin saat multa lisää palautetta...
Tykkäsin tosipaljon näistä 2 jutustas ja toivon lisää...

Äänestä

... Joohan My_O_My?? Joohan??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

My_O_My kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu