Tunnearvoa

Tämä taitaa olla normaali tilanne, että toinen vanhemmista kuolee ja sitten jääs kotitalo irtaimistoineen. Meillä tilanne on tämä, että on 7 sisarusta ja äiti kuoli. Vanhempien kotitalon osti jo ennen isän kuolemaa yksi sisaruksista. Kauppakirjassa mainitaan, että irtaimisto ei kuulu kauppaan. Ei taida tämä yksi tilan ostanut ottaa sitä mitenkään huomioon eli käyttää kaikkea kuin omaansa. Jotain kuten toisen veneen on myynyt ym. Tilanne ei ole paras mahdollinen ja mitäs sitten, kun isäkin (nyt palvelutalossa eikä ymmärrä enää tarpeeksi) kuolee ja asia tulee esille...
Tässä on sitten taas se tunnearvo eli olisin minäkin jonkun kivan esineen itselleni ottanut. Nyt tavarat ovat osittain olleet esim. kylmissä aitoissa.
Kyllähän irtaimisto mainittiin perunkirjoituksessa, mutta se vain todettiin arvoltaan pieneksi
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi olette jättäneet osituksen ja perinnönjaon äidin jälkeen hoitamatta? Sillähän tuo olisi saatu selvitettyä. Jospa tekisitte sen nyt. Soitto sisaruksille ja kamat jakoon! Tämä tietysti olisi pitänyt hoitaa ENNEN kuin se isä meni huonoon kuntoon eli nyt tarvitsette hänelle edunvalvojan.

Voittehan myös toimia niin, että kukin ottaa haluamansa tavarat säilytykseen sieltä kylmävarastosta, ja teette virallisen perinnönjaon sitten kun isästäkin on aika jättänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei oo helppoo kirjoitti:

Tämä taitaa olla normaali tilanne, että toinen vanhemmista kuolee ja sitten jääs kotitalo irtaimistoineen. Meillä tilanne on tämä, että on 7 sisarusta ja äiti kuoli. Vanhempien kotitalon osti jo ennen isän kuolemaa yksi sisaruksista. Kauppakirjassa mainitaan, että irtaimisto ei kuulu kauppaan. Ei taida tämä yksi tilan ostanut ottaa sitä mitenkään huomioon eli käyttää kaikkea kuin omaansa. Jotain kuten toisen veneen on myynyt ym. Tilanne ei ole paras mahdollinen ja mitäs sitten, kun isäkin (nyt palvelutalossa eikä ymmärrä enää tarpeeksi) kuolee ja asia tulee esille...
Tässä on sitten taas se tunnearvo eli olisin minäkin jonkun kivan esineen itselleni ottanut. Nyt tavarat ovat osittain olleet esim. kylmissä aitoissa.
Kyllähän irtaimisto mainittiin perunkirjoituksessa, mutta se vain todettiin arvoltaan pieneksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu