TV:n tarjonta

En ole piiitkään aikaan katsonut kunnolla tv:tä, mutta ohjelmatarjonta ei ole parantunut. Joskus kun erehdyn katsomaan kerran kuussa jotain Lentoturmatutkintaa, siitäkin tuntuu aina pyörivän se sama jakso. Ei ole ihmekään, että Foxilla mainostetaan aina innoissaan, kun on johonkin sarjaan saatu uusi jakso.

Sitten nämä miljoonauusinnat. Poliisiopistot, Indiana Jonesit, James Bondit ja Pulmuset ynnä muut voisi pistää pois koko ohjelmatarjonnasta pariksi vuodeksi. Vanhat leffat ovat toki halvempia pyörittää, mutta niitä on varmasti enemmänkin.

Ja nämä Arvostele mun illallinen Suomessa/Ruotsissa/Britanniassa, Poliiseja seurataan kolmessa sarjassa ja niitäkin on erimaista olevia variaatioita, mustalais/amerikkalais/venäläis/suomalais/brittiläis/rikkaat/köyhät/julkkis/kuninkaalliset häät ja Huutokauppakeisarit, varastojen metsästäjät, Isojalan metsästäjät jne.

Ja nyt keskustellaan aiheesta!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Prinsessa. Kerroinkin aiemmin, että Suomessakin on pakkosteriloitu ihmisiä ja tehty pakolla lobotomioita.

Suosittelen. Tuollaista mielenterveyshoito aikanaan oli. Lisäksi elokuva on kaikin puolin hyvin tehty.

Äänestä
  • Juu, vastasin jo aiemmin. Katson mieluummin koneelta, koska pystyn silloin itse määräämään tauot jne.

    Äänestä

Minä en paljoa TV:tä katso. Ihan katsomalla katson todella vähän, mutta monesti vilkaisen ohi kulkiessa, millaista ohjelmaa siellä on, ja katson vähän aikaa.

Äänestä

Mä katson nykyään telkkarista vaan Simpsoneita ja joskus tylsyyden koittaessa jotain Avan/Livin/Foxin/jne "aivot narikkaan"-tarjontaa. Pakko kyllä sanoa, että ärsyttää kun Simpsoneissa ne aina uusii niitä samoja jaksoja D: Ottais niitä vanhempia välillä.

Mutta muita sarjoja olenkin siirtynyt katsomaan nettiin, kun en jaksa odottaa sitä kahta kolmea vuotta mitä sen kestää kun ne ottaa uuden kauden entisen loputtua. Ja näin sitä ollaan sitten yleensä jotain kolme tai neljä vuotta alkuperäistä jäljessä. Joitain sarjoja Yle 2 ja Nelonen näyttää kyllä ihan siedettävän ajan päästä.

On kyllä muutama sarja, joita en ole jaksanut vielä katsoa netistä vaan odotan kärsivällisesti, että ne tulisi ihan telkkariin asti, suomenkielisillä teksteillä. Ehkä joskus kun on aikaa ja tylsää, voin niitäkin kattoa sitten netistä, mutta ei sillä mikään kiire ole.

Mutta esim. Skinssin kuudennen kauden suhteen meni kyllä toivo ihan totaalisesti kun Sub ei edes suostunut kertomaan, että aikooko ne näyttää sitä koskaan. Mutta nyt kaikki Skinssin seittämän tuottaria näkyy Yle Areenasta, joten katon ne sieltä, vaikkei se enää niin iso juttu olekkaan kuin joskus 17-vuotiaana, mutta ei se ole kiva jättää kesken...

Mutta kyllä musta noi Suomen isot telkkarimediat vois ottaa itseään vähän niskasta kiinni, koska tykkäisin nyt suurinta osaa kattoa ihan telkkarista...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurpizza kirjoitti:

En ole piiitkään aikaan katsonut kunnolla tv:tä, mutta ohjelmatarjonta ei ole parantunut. Joskus kun erehdyn katsomaan kerran kuussa jotain Lentoturmatutkintaa, siitäkin tuntuu aina pyörivän se sama jakso. Ei ole ihmekään, että Foxilla mainostetaan aina innoissaan, kun on johonkin sarjaan saatu uusi jakso.

Sitten nämä miljoonauusinnat. Poliisiopistot, Indiana Jonesit, James Bondit ja Pulmuset ynnä muut voisi pistää pois koko ohjelmatarjonnasta pariksi vuodeksi. Vanhat leffat ovat toki halvempia pyörittää, mutta niitä on varmasti enemmänkin.

Ja nämä Arvostele mun illallinen Suomessa/Ruotsissa/Britanniassa, Poliiseja seurataan kolmessa sarjassa ja niitäkin on erimaista olevia variaatioita, mustalais/amerikkalais/venäläis/suomalais/brittiläis/rikkaat/köyhät/julkkis/kuninkaalliset häät ja Huutokauppakeisarit, varastojen metsästäjät, Isojalan metsästäjät jne.

Ja nyt keskustellaan aiheesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu