Elän suhteessa,jossa meillä molemmilla on lapset edellisistä suhteistamme.Huolena on mieheni tyttö,joka on hirveän etäinen minulle.Ei tervehdi,ei kiitä,ei toivota hyvää yötä..eikä edes puhu kanssani.Olen yrittänyt lähestyä häntä ns.hänen ehdoillaan-Kysynyt haluaako ulos leikkimään jne.,mutta ei vastausta,ei mitään..
Yksipuolelta yrittäminen tuntuu pahalta.Haluaisin tehdä samoja asioita hänenkin kanssaan,kuin omankin lapseni kanssa.
Lapsi puhuu meillä ollessaan vaan isälleen,lähinnä semmoisia,että "Äiti sitä,äiti tätä.." Ei mitään,mitä kuuluu,miten päiväkodissa on sujunut jne.
Olen myös huomannut,että mieheni lapsi komentaa herkästi lastani,kuten myös mieheni.Minä en huomauta miehen lapselle,kuin aiheesta,mutta mies komentaa lastani lähes turhista asioista.Ei saa nauraa,ei saa laulaa,ei saa suunnilleen päästää inaustakaan.Meillä menee kasvatukselliset asiat joissain kohdin ristiin,mutta kun asian otat puheeksi,mies suuttuu ja tekeytyy puhumattomaksi tai sitten huutaa ja piikittelee minua ja lastani.
Mitä ratkaisuja tässä olisi..?
Yksipuolelta yrittäminen tuntuu pahalta.Haluaisin tehdä samoja asioita hänenkin kanssaan,kuin omankin lapseni kanssa.
Lapsi puhuu meillä ollessaan vaan isälleen,lähinnä semmoisia,että "Äiti sitä,äiti tätä.." Ei mitään,mitä kuuluu,miten päiväkodissa on sujunut jne.
Olen myös huomannut,että mieheni lapsi komentaa herkästi lastani,kuten myös mieheni.Minä en huomauta miehen lapselle,kuin aiheesta,mutta mies komentaa lastani lähes turhista asioista.Ei saa nauraa,ei saa laulaa,ei saa suunnilleen päästää inaustakaan.Meillä menee kasvatukselliset asiat joissain kohdin ristiin,mutta kun asian otat puheeksi,mies suuttuu ja tekeytyy puhumattomaksi tai sitten huutaa ja piikittelee minua ja lastani.
Mitä ratkaisuja tässä olisi..?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos miehesi on "kolmas lapsi", ei vaihtoehtoja ole, kuin se yksi. Eihän ole oikeutettua lastasi kohtaan, että lapset ovat eriarvoisia.
Kerro miehellesi, että sinulle riittää kaksi lasta talossa, voisiko hän kenties olla toinen aikuinen. Jos miehesi ei pysty keskustelemaan tästä kanssasi, ehdota perheneuvolaa. Ja jos ei käy, ei paljoa ole tehtävissä. Eihän kahden aikuisen suhde voi toimia, jos toinen ei osaa keskustella.
Ja herran jestas...Lapsesi ei saa nauraa???
Oletko varma, että haluat edes tuollaista miestä?
Mies on sitä mieltä,että perheneuvolat/ammattiauttajat ym. ovat ajan hukkaa,joten ei kai tässä vaihtoehtoja ole.Olen niitä jo hänelle ehdottanut..
Eriarvoisuus minuakin mättää,kun toiselle on sallittuja ne asiat,jotka toiselta kielletään.
Siitä olen yrittänyt puhua,että lapset ovat samanarvoisia minulle ja toivoisin myös,että hänellekkin.Mutta seinäkin vastaisi varmaan paremmin,kuin hän..Nauraminen ja laulaminen on kuulemma liian kovaäänistä,sitä ei kestä kuunnella.Olen sanonut hänelle,että lapsella on oikeus tehdä molempia,tosin jos desibelit nousevat koviksi,voi siitä huomauttaa ASIALLISESTI.Ja se jo riittää..mies suuttuu tai iskee ilmoille piikikkään kommentin..
"Mies on sitä mieltä,että perheneuvolat/ammattiauttajat ym. ovat ajan hukkaa,joten ei kai tässä vaihtoehtoja ole.Olen niitä jo hänelle ehdottanut.."
Taidanpa olla samaa mieltä vieläkin, toisaalta meillä vaikeatkin asiat puhutaan halki - ei tarvitse niihin turvautua. Sen verran luulen vaimoani kuitenkin arvostavan, että ammattiauttajan pakeille suostuisin menemään. Toivottavasti me emme kuitenkaan jouduta sellaiseen valintatilanteeseen.
"Lapsi puhuu meillä ollessaan vaan isälleen,lähinnä semmoisia,että 'Äiti sitä,äiti tätä..' Ei mitään,mitä kuuluu,miten päiväkodissa on sujunut jne."
Tunnen tuskan - puoli vuotta samaa takana, mutta ainakin nyt parempi tilanne, kun puhuin vaimoni tyttären (6v.) kanssa asiat halki. Meillä ongelma oli se, että hän koki itsensä ulkopuoliseksi, kun en huomioinut häntä hänen mielestään tarpeeksi. Eikä hän siinä ihan väärässä ollut - toisaalta muidenkin lapsien huomioiminen oli minulla jäänyt liian vähälle.
Omasta "uusperhelapsuudestani" sen verran, että älä missään olosuhteissa hyväksy sitä, että perheessä on mun lapset ja sun mukulat. Ei, ei muureja keskelle olohuonetta tai ruokapöytää kiertämään.
Muista ainakin sinä osoittaa lapsillesi, että rakastat häntä - myös sanoin ja halauksin. Tunteiden osoittamisella et menetä mitään, mutta osoittamattomat tunteet voivat olla lapsillesi suuri menetys. Mahdollisuuksiesi mukaan myös miehesi lapsille, mutta vastarinta taitaa tällä hetkellä olla liian kova; toivottavasti se heikkenee myöhemmin.
Jos miehesi sanoo, että lapsesi ei ole häntä isäksi koskaan hyväksynyt, kysy mieheltäsi, onko hän edes yrittänyt rakastaa lastasi. Lapseen voi tutustua vain lapsen ehdoilla ja asettamalla samat säännöt kaikille. Lapset ovat tarkempia tässä(kin) suhteessa, kuin luuletkaan.
Yksi pahimmista muistoista itselläni oli se, kun askartelimme ja kopioin isoveljen, siis isäpuoleni pojan, tekemisiä. Isoveli sai kiitoksia, mutta minulle isäpuoli huusi - siis TÄSMÄLLEEN samasta tekemisestä - kurkku suorana. Sitä en enää pitänyt sisälläni, vaan kerroin äidilleni. Siitä muistona edellisen kappaleen ensimmäiseen lauseeseen sisältyvä dialogi.
KYSY miehesi lapselta, mitä hän haluaisi tehdä. Ja tehkää sitten yhdessä; sitten kun hänellä ylpeys antaa myöten. Tärkeintä on kuitenkin puhua miehesi lapselle, mitä sinä odotat teidän suhteeltaanne. Aloittakaa vaikka ystävinä, ethän sinä hänen äitiään voi korvata.
"Meillä menee kasvatukselliset asiat joissain kohdin ristiin,mutta kun asian otat puheeksi,mies suuttuu ja tekeytyy puhumattomaksi tai sitten huutaa ja piikittelee minua ja lastani."
Tuosta tuli mieleen, että taitaa olla parempi pistää mies kasvamaan. "Suuttuu ja tekeytyy puhumattomaksi" kuvastaa - pakko myöntää - itseäni, sanotaanko, viisi vuotta sitten. En ollut valmis parisuhteeseen silloin, mutta kukapa sitä itselleen myöntäisi...
Kysy kuitenkin ensin mieheltäsi, mistä moinen käytös johtuu. Meillä kotona ei paljon tunteita edellä kuvattujen "barrikadien" takia osoitettu, kaipa sitten tasapuolisuuden nimissä. Tämän (tunne)kylmän sodan takia me sisarukset olemme sitten aikuisena joutuneet opettelemaan, miten se läheisin huomioidaan, miten tunteista puhutaan tai niitä ilmaistaan. Olemme kaikki yli kolmikymppisiä ja osa vasta oppinut, osa vielä opettelemassa. Yritämme kuitenkin, siispä olemme voiton puolella.
Velipojan (em. isoveli-1/2) alastomat silmät viimeisimmästä avopuolisosta eron jälkeen olivat karmeaa katsottavaa. Hän tiesi, että vika oli hänessä, mutta ei sitä, miten korjata tilanne. Vaikka erosta taitaa olla jo yli vuosi, samat silmät hänellä on vieläkin, kun parisuhdekoukerot tulevat puheeksi.
Siskoa en ole vielä eron jälkeen nähnyt, ero tuli pari viikkoa sitten. Ei ole tietääkseni voinut vieläkään tunnustaa sukulaisille, niin kova paikka se on. Minäkin luin sen rivien läpi, kun viimeksi puhelimessa juttelimme.
PS Alkoholi ei ole em. parisuhdeongelmien syy, sillä tietääkseni kaikki olemme aina olleet kohtuukäyttäjiä (yksi ei ole käyttänyt vuosiin lainkaan).
PPS Vuosi, kaksi sitten sitten en olisi pystynyt edes kirjoittamaan ylläolevaa tekstiä.
..oli asiaa joka sana.Kiva kun löytyy kohtalotovereita ja eri näkökulmia.
Yritän kyllä monin tavoin huomioida ja "ystävystyä" miehen tytön kanssa,mutta en saa siihen mitään vastakaikua.Tapasin miehen vähän hänen eronsa jälkeen ja hänen exänsä suhtautui minuun aika p-mäisesti silloin ja valitettavasti vieläkin.Hänen ystävättärensä tuli jopa haukkumaan minua kerran avioliitonrikkojaksi,kun olin miehen kanssa kaupungilla.Olen yrittänyt miehelle sanoa,että haluaisin olla edes moikkausväleissä hänen exänsä kanssa,mutta ei ole onnistunut.Tilanne on aika vaikea,koska haluaisin kuitenkin olla lapselle ystävä ja "äitipuoli",koska lapsen omaavana itsekin tiedäm,ettei omaa äitiä korvaa kukaan.Onnellinen olen,kun lapseni isän uusi puoliso on mukava sekä tyttärelleni,että minulle.Tulemme toimeen ja pystymme keskustelemaan asioista.Näin haluaisin olevan myös miehen exän kanssa,koska kyllä mieheni lapsi vaistoaa,jos hänen äitinsä ei minusta pidä ja tottakai omaksuu tältä mallia käyttäytyä minun seurassani.
Mies ei taas ole ajatellutkaan olevansa kuin isä lapselleni,koska tällä lapsella on kuulemma omakin isä.En sitä häneltä vaadikkaan,vaan lähinnä "ystävyyssuhdetta" lapseeni ja lapsien samanarvoisuutta hänenkin puoleltaan.Painostanut en ole häntä noihin asioihin,itse on saanut luoda kontaktia ja suhdetta lapseen.Mutta kun sellaista ei ole,kuin komentamisen muodossa.Muuten ei sitten välitä.
Vaikeaa on kyllä yksipuolelta yrittää.
Kasvun paikka kai olisi miehellä edessään..
"Tapasin miehen vähän hänen eronsa jälkeen ja hänen exänsä suhtautui minuun aika p-mäisesti silloin ja valitettavasti vieläkin.Hänen ystävättärensä tuli jopa haukkumaan minua kerran avioliitonrikkojaksi,kun olin miehen kanssa kaupungilla."
Noin se taisi olla isä-1/2:lla ja äidillänikin.
Isä-1/2 ja hänen "ex":änsä eivät ole puheväleissä veli-1/2:n mukaan vieläkään.
"Näin haluaisin olevan myös miehen exän kanssa,koska kyllä mieheni lapsi vaistoaa,jos hänen äitinsä ei minusta pidä ja tottakai omaksuu tältä mallia käyttäytyä minun seurassani."
Muista, että et voi olla kaikkien ystävä. Sen kun opit, niin yksi (jos toinenkin) kivi putoaa sydämmeltä. Maailmanparantajat kärsivät eniten, pessimisti ei pety.
"Mies ei taas ole ajatellutkaan olevansa kuin isä lapselleni,koska tällä lapsella on kuulemma omakin isä."
Kyseinen asenne on mielestäni erittäin paha, sai sydämmeni vuotamaan pisaran verta. Koittaisi edes ystävystyä, aikuinen se on joka tuossa tilanteessa joustaa (tai on joustamatta). Voisiko hän ystävystyä naapurin tai työkaverin lapsen kanssa? Jos voisi, miksei myös sinun lapsesi kanssa?
Kuten kerroin, ei oma isäpuoleni ollut paras isä. Tilanne ei ollut kuitenkaan noin jyrkkä. Toisaalta tulen hyvin toimeen hänenkin kanssaan nykyään (aikuisiällä vasta, tosin). Mielenkiintoisin piirre tässä on kuitenkin se, että velipuoleni on lapsuusajastamme isäänsä kohtaan paljon kriittisempi, kuin minä. Liekö nykyinen tilanne painaa...
"Painostanut en ole häntä noihin asioihin,itse on saanut luoda kontaktia ja suhdetta lapseen.Mutta kun sellaista ei ole,kuin komentamisen muodossa.Muuten ei sitten välitä."
Kuten sanoin, puhu miehesi tyttären kanssa asiat halki. 5-6 vuotias osaa suhtautua varsin aikuismaisesti asialliseen keskusteluun. Ja saa siinä jutellessa itkeäkin, myös sinä. Pyydä häntä arvioimaan itseäsi tekojen mukaan, ei sen mukaan, mitä muut sinusta puhuvat.
Tyttö luultavasti syyttää sinua vanhempiensa erosta - sylttytehtailijatarta ei tarvitse kauan hakea, vai mitä? Jos se ei pidä paikkansa, kerro hänelle totuus!
Sellainenkin mahdollisuus on, että miehesi voi syyttää _tiedostamattaan_ sinua siitä, että sinulla ja hänen tyttärellään menee huonosti. Sen taas hän projisoi lapseesi häntä haukkumalla. Jos tilanne on se, ei se ole reilua.
Vastaavassa tilanteessa sisko-1/2 tuli erittäin hyvin toimeen äitini kanssa, tosin en muista missä iässä hän kävi meillä ensimmäisen kerran. Taisi olla kouluiässä.
"Vaikeaa on kyllä yksipuolelta yrittää."
Jossakin se sekin mitta tulee täyteen, itse tiedät parhaiten. Isä-1/2 ja äitini ovat vieläkin yhdessä, vaikka pariin otteeseen liitto natisi oikein kunnolla. Eli kukin taaplaa tyylillään, tyylipisteistä viis.