Ovatko kaupungin virkamiehet ja päättäjät syyllistyneet johonkin rikokseen tai laiminlyöntiin kun ovat perustaneet tai sallineet perustaa romuautojen kaatopaikan vaajakoskelle haapatien leikkipuiston portin eteen. Mahdollisesti öljyä vuotavat liikenteestä poistetut (tai varastetut) kilvettömät autot ovat tukkineet kulkemisen rattailta jo lokakuusta lähtien . Pitää hangessa kahlata kun ei ohi pääse ja jos tulisi jokin onnettomuus ei mahdu paarit eikä ambulansi
onko ympäristörikos
emot yhdessä
1291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ennen vaaleja ollaan niin vihreitä niin vihreitä mutta siihen se loppuu 4v hällä väliä meininki seuraaviin valeihin on vielä aikaa
Siinä viereisessä talossa asuu erilaisia sosiaalisesti yhteiskuntaan vaikeasti sopeutettavia ja kaikenlaisten aineiden kanssa touhuavia epäonnistujia, joten eipä olisi ihme vaikka varastettua tavaraa lojiusikin parkkipaikalla.
Lisäksi sen leikkipuiston kohdalla jalkakäytävä on ympäristöstä poiketen kaupungin, (YIT), kontolla, joten eihän ne fallospäät saa sitä pidettyä asianmukaisessa kunnossa.
se on helppoa kuin heinänteko katsoa mikä auto liikkuu lunta katolla 20sm ei paljon ole ole liikkunut
meinaat seurakunnan asukkia seurakunta ei välitä kunhan raha ropisee kirstuun
turha tänne on kirjoitella soitto kaupungille pitäisi auttaa. kun kunnilla on lakisääteinen velvollisuus hoitaa romuautot kadunvarsilta pois ympäristöä saastuttamasta.
Saastuttamasta , eiköhän ihan oikeat ja todelliset saasteet ole ja tule muista kun romuautoista ? Sellaista sielunvalkaisua kuten entisaikaan aneiden osto tuo narina .
ei mikään pikku juttu paljonko suomessa lojuu romuautoja kadunvarsilla pihoissa ja metsissä10000 vai 50000 autoa jos jokainen tiputtaisi vain kahvikupillisen jotain nesteitä luontoon tekee se jo tuhansia litroja yhteensä sielun narinaa
Paljon pahempia aineita ne mainitun parkkipaikan viereisen talon hörhöt tiputtelevat kehoonsa.
en tunne paikkaa enkä noita hörhöjä, mutta mulle on ihan sama mitä nuppiinsa nokkivat mitä enempi sitä äkimmin niistä eroon päästään vihanneksiahan ne yleensä jo ovatkin ei niitä kukaan jää kaipaamaan ei edes sukulaiset. Puhdasta
maapalloa voisi tulevaisuudessa joku kaivatakkin jos sen tämä sukupolvi saastuttaa
ei noita romuautoja saa pois viedä niillä on jokin tärkeä rooli tälle paikkakunnalle
näin kun viime yönäkin siihen viereen ajoi henkilöauto ja mieshenkilö meni auton kilvetön punainen seat
takapenkille ja jotain touhusi (vei,etsi) noin 5-10 min ja sitten pois.Eihän sitä yöllä muuten jos ei ole tosi tärkeää asiaa.
Joku ruikutti että miksi täällä valitetaan asioista. Ensiksi tulee ymmärtää virkahenkilöiden ajatusmaailmaa!
Jos soitat kaupungin virkahenkilölle ja teet reklamaation jostakin asiasta, niin se hautautuu sen pieneen maailmaan ja unohtuu eikä se uskalla ottaa sitä esille peläten esihenkilöään.
Mutta kun fittuilee julkisesti näissä kansanmedioissa niin virkahenkilön tumpelointi tulee laajalti esille , eikä hän enää voi piilotella töppäyksiään! Siitä yksinkertaisesta syystä kannattaa aina valittaa julkisesti!
teillä sieltä kaupungista on pyrkimässä eduskuntaan taas suuri joukko valtuutettuja
ja ehkä myös joitakin virkamiehiä miten ne voisi hoitaa valtakunnan asioita kun
omalla tontillakin asiat ovat hoitamatta.ÄÄNESTÄKÄÄ huhtikuussa sellaisia ehdokkaita joilla riittää aikaa hoitaa asioitamme.