Voiko oikeusaputoimisto toimia lähimpänä

omaisena kuolemantapauksessa?
Haluan järjestää kuolemaani liittyviä asioita etukäteen ja sisarukset asioiden hoitajanina eivät kuulu kuvioihin. Voiko tästä määrätä etukäteen?
8118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voit tehdä testamentin, jossa määräät myös testamentin toimeenpanijan. Hän hoitaa asiat tahtosi mukaisesti.

Yleensä toimeenpanijaksi määrätään yksityishenkilö. Valtion viranomaista eli oikeusaputoimistoa tehtävään ei voi määrätä.

Äänestä

No miten asiat sitten hoidetaan niiden kohdalla, joilla ei ole omaisia lainkaan?

Äänestä

Valtio tulee kuvioihin sitten.
Tai testamentilla annetaan omaisuus naapurin eskolle.

Äänestä
  • Lakinainen jo kertoi testamentista ja sen täytäntöönpanijasta. Mutta jos ei ole testamenttia eikä perillisiä, niin perintö lankeaa valtiolle, kuten pekka puupää jo totesikin, ja käytännössä valtiokonttorille. Valtio / valtiokonttori ei kuitenkaan pidä välttämättä perintöä itsellään, vaan luovuttaa sen useinkin (hakemuksesta) perittävän kotikunnalle tai kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunnalle taikka perittävälle erityisen läheisille henkilöille.

    Äänestä

  • tesetamentilla ei voi kokonaan ohittaa rintaperillisiä, ainakaan ilman syytä. Syyn kanssa ilmeisesti voi, mutta yksikin rintaperillinen riittää estämään testamentin toimeenpanonon, ainakin hetkellisesti.

    Äänestä

Teetä testamentti, niin asiat hoituvat tahtosi mukaan.
Alkuperäinen testamentti kannattaa tallettaa pankin asiakirjasäilytykseen ja sieltä se sinun viimeinen tahtosi aikanaan löytyy.

Äänestä

Joo kiitos, testamentti on siis hyvä ajatus mutta se edellyttää henkilöä asioiden selvittäjäksi. Entä jos sellaista ei ole?

Äänestä
  • Jos aiot tehdä testamentin niin onhan sinulla siinä tapauksessa joku selvä kohde jonka hyväksi tuon testamentin teet! Se kohde on tietysti ensisijainen asioiden hoitaja. Jos kyse on jostain yhdistyksestä niin sitten heidän edustajansa hoitaa kaikki vaadittavat paperityöt.

    Testamentista kannattaa selvyyden vuoksi antaa toinen kappale sille, joka testamentista hyötyy. Hänen intresseissän on hoitaa asia mahdollisimman hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhotukset kirjoitti:

omaisena kuolemantapauksessa?
Haluan järjestää kuolemaani liittyviä asioita etukäteen ja sisarukset asioiden hoitajanina eivät kuulu kuvioihin. Voiko tästä määrätä etukäteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu