Sitten kun on kaikki keinot kokeiltu, perheneuvolat, nuorisopsykiatria tukihenkilöt, sossu ja mikään ei auta...
.Mitä pitäisi tehdä, kun ei enää jaksa murkku on vienyt kaiken energian töppäilyllään, sydän sykkyrässä odottaa päivin öin mitä nyt taas tapahtuu onko varasteltu, kännätty lintsattu vai tapeltu ellei sitten keksitty jotain uutta.
13 vuotias tyttö ja jo poliisin tuttu. Kotona´ei niin päihde kuin muutakaan ongelmia.
Olen parhaani tehnyt ja Rakastan lastani enemmän kuin elämääni ja silti olen niin kykenemätön suojelemaan häntä itseltään.
.Mitä pitäisi tehdä, kun ei enää jaksa murkku on vienyt kaiken energian töppäilyllään, sydän sykkyrässä odottaa päivin öin mitä nyt taas tapahtuu onko varasteltu, kännätty lintsattu vai tapeltu ellei sitten keksitty jotain uutta.
13 vuotias tyttö ja jo poliisin tuttu. Kotona´ei niin päihde kuin muutakaan ongelmia.
Olen parhaani tehnyt ja Rakastan lastani enemmän kuin elämääni ja silti olen niin kykenemätön suojelemaan häntä itseltään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ota edelleenkin yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään. Heidän velvollisuutensa on tarjota avohuollon tukitoimia (esim. perhetyö tai avohuollon sijoitus kodin ulkopuolelle) tai jos kriteerit täyttyvät, tehdä huostaanotto.
Ehdota sossulle, että tyttö menisi hänen luokseen keskustelemaan ja sossu voisi kertoa vaihtoehdot, joita on jos tytön käytös jatkuu samanlaisena. Tämäkin saattaisi jo säikäyttää tyttöä sen verran, että tilanne muuttuisi...
tuossa tapauksessa on jo avohuollon keinoja kokeiltu?
Minun neuvoni: ota yhteyttä sossuihin ja vaadi pikahuostaanottoa. Jos et itse saa lapsellesi kuria kotona niin huostaanotolla ainakin viranomaiset saavat itselleen kaikki työkalut ja myös vastuun tekemisistään. On väärin luulla että huostaanotto tekisi sinusta jotenkin huonomman vanhemman, pikemminkin kun otat asian omiin käsiisi ja vaadit asiaan puuttumista välität lapsestasi entistä enemmän. Joskus vaan ei vanhempien keinot riitä vaikka päällään seisoisi. Ja mitä kauemmin odotat sitä huonompaan kuntoon lapsesi menee.
On kokeiltu, tuntuu vaan niin pahalle aivan kuin hylkäisi lapsensa.
Kummalliselta tuntuu, että eilenkin kun tuotiin poliisikyydillä kotiin oli jäänyt kiinni varastamisesta, niin ei minkäänlaista katumusta tai häpeää. Ei mitään olan kohautus.
Miten lapsi voi viedä elämänhalun ja tuoda sijaan pelkkää epätoivoa.
Missä on se pieni tyttö, mihin on joutunut se iloinen koululainen. Mikä meni vikaan?
on, pahalta tuo päätös tuntuu mutta jos järjen kanssa ajattelet että se olisi tyttösi hyväksi niin jääkö vaihtoehtoja?
Itselläni ollut tuo sama prosessi ja nyt jälkikäteen ainoa katumuksen aihe on se että kuvittelin tytön muuttuvan/'paranevan' kotona. Sitä ei tapahdu.
Minusta se on rakkautta lastasi kohtaan, että annat asian eteen päin. Se, että jäät vain seuraamaan tilannetta, ei ole hyväksi. Tyttö kerkee tekemään niin paljon pahoja asioita, voi tapahtua sellaista, mitä ei voi ikinä korjata. Kun hän on 18-vuotias, vastuu on hänellä itsellään.
Minä teenkin voitavani, en seuraa vierestä passiivisena. Se vain on luonnoton ajatus minulle, että sijoittaisin lapseni laitokseen. Olen keskustellut vanhempien kanssa joiden lapset on olleet sijoitettuina niin siellä on usein mennyt tilanne pahempaan ja kierre pahentunut.
Miksi nykyisin niin usein murkku joutuu pois kodistaan?
Haen apua itselle ja tytölle, mutta sijoitus .....
niin kauan kuin itse jaksat ja haluat "taistella" murkkusi kanssa, ei sijoitusta tarvita. sijoitukseen joudutaan, kun vanhemmat eivät tosiaankaan välitä. eivät halua puuttua mihinkään, antavat nuoren tehdä mitä tahansa ja vain nostavat kädet kattoon. ja arvostelevat sitten sijaiskotia, jossa on normaalit säännöt. ei välttämäti edes tiukat, mutta rajoittavat. ja nuori kyllä käyttää ristiriita tilannetta hyväkseen. rikkoo sijaiskodin säännöt "vanhemmilta saamalla luvalla/tuella" mesoo ja teutaroi koetellakseen ovatko sijaisvanhemmat riittävän kovia pitääkseen sanansa. ja taustalla vanhemmat vaikeroivat, kun lapsiraukalla on niin kovaa. eli murkkuna sijoitettu villi ja rajaton nuori hakee rajojaan rajusti. rajoissa kasvanut nuorikin hakee rajojaan, mutta sittenkin hillitymmin ja vaikka välillä kovalta tuntuukin, nuori tietää että sinä välität, rakastat ja haet vaikka kissojen kanssa kotiin. ja yllättäen hän saattaa uskoa, että sinä olet oikeassa
Totta joskus on keinot vähissä ja tuntuu, ettei nuori muuta kuin takoo päätään seinään. Sitä ihmettelee, koska ei näe mitään mikä voisi olla niin huonosti, että pitää tietoisesti omien valintojen kautta tuhota tulevaisuutensa.
Vaikka sitä välillä on alamaissa ja pelkää lapsensa puolesta niin silti sitä haluaa pitää kiinni ja ottaa apua vastaan tänne kotiin.
Sijaisperhe on varmasti parempi paikka kuin lapsi-nuorikodit joiden henkilökunta vaihtuu ja on monessa vuorossa.
Arvostan työtäsi.
Vaikea vaihe tuo 13:toista vuoden ikä. Ystävättäreni tyttärellä oli tuossa iässä useampia näpistyksiä, myymälävarkauksia ja uhmakkuutta, nyt 15-vuotiaana nuo ajat ovat jääneet taakse.
Samoin meillä, poikani on nyt 16v ja 13-vuotiaana oli hänkin vaikea: poliisin tuttu hänkin, häiriköintiä, lintsausta. Monen mielestä paha ongelmanuori. Mietin sijoitusta, tuntui etten jaksa, sanat: usko, toivo ja rakkaus saivat uuden merkityksen.Kuin ihmeen kaupalla selvisimme, vaikka usein sitä epäilinkin.
On totta, että sijoitus on joskus hyvä vaihtoehto. Nuoren elämässä kuitenkin puolikin vuotta on pitkä aika, jolloin kehitystä parempaan suuntaan voi tapahtua. Asiat saattavat alkaa mennä paremminkin, jos vain jaksat tukea ja uskoa. Olet hyvä ja huolehtiva äiti, joten mahdollisuuksia parempaan voisi olla? On myös vaikea tietää, milloin tilanne on mennyt niin pitkälle, ettei muuta järkevää vaihtoehtoa ole.
Hae vielä jostain apua, puhu ystävillesi ja ota kaikki apu vastaan minkä saat ( neuvo, jonka joskus sain itsekin ).