Hei! En ollut ihan varma millä palstalla tätä kannattaa kysyä, mutta eilen tuli muistaakaseni subilla joku haastattelu Rennystä ja siitä sen ohjaamasta Manaajasta ja siinä haastattelussa Renny myönsi, että elokuvaa tehtäessä oli tapahtunut epätavallisen paljon selittämättömiä onnettomuuksia (esim. yksi helikopteri oli syöksynyt maahan ja kaikki mukana olleet menehtyivät) ja että se on tavallista tälläisia "epäluonnollisiä" kauhuelokuvia tehtäessä (siis useat onnettomuudet). Asia jäi kiinnostamaan ja tiedustelisinkin olisiko jollain enemmän tietoa asiasta (siis tapahtuuko käuhu/yliluonnollisten elokuvien filmauksissa todellakin enemmän onnettomuuksia/kuolemia/loukkaantumisia yms.) tai vaikkapa osoitteita kyseistä asiaa käsitteleville nettisivuille.
Kauhuleffoista...
kiinnostunut
81038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kahden ensimmäisen manaajan kuvauksissa on syttynyt verhoja palamaan ja tapahtunut vaikka mitä onnettomuuksia, ja niiden ohjaajat ovat kuolleet. Mutta on onneksi kuitenkin Renny vielä elossa, tiedä vaikka mitä vielä voi sattua seurauksina.. Mutta itse en kylläkääm usko että noilla on mitään asiayhteyksiä toisiinsa, vaikka aika kummallinen sattuma onkin. Mutta näin olen kuullut.
Tuosta aiheesta on ihan kirjakin olemassa, nimi on Hollywood Hex ja sitä saa Akateemisesta tilattua. Kirjoittajan nimeä en muista, sorry, mutta muistan että se on osa isompaa elokuvakirjojen sarjaa.
Siinä on juttua leffoista joiden kuvauksissa on sattunut ja tapahtunut juuri noita juttuja. Manaajan lisäksi siinä on ainakin juttua Rosemary´s Babysta, The Crowsta ja Macbethista.
Voin suositella kyseistä teosta erittäin lämpimästi aiheesta kiinnostuneille.
Ehkä lavasteet ja kaikki on ollut niin vaikuttavia ja ne on ajatellu niitä kaikkia juttuja. Sitten on tullu pupu pöksyyn ja niistä on tullut vainoharhaisia eikä kiinnitä kaikkeen huomiota.
Kuuntelin kerran raamattu opetusta, yksi pastori kertoi siitä manaajasta siitä aiemmista elokuvista, jossa se kuvattiin Irakissa siellä ihmiset uskovat Saatanaa jokin saatanan uskonto, ihan oikeasti, en muista nimeä! Ei ihme kun ihmisiä kuoli, saatana vaatii aina ihmisuhria. Se pikkutyttö jossa aiemmissa elokuvissa näytteli, kuoli mystisesti.
Ei kuollut. Hän elää yhä, esiintyi mm. uuden manaajan tuotannosta kertovassa dokkarissa. Olet niellyt myytin, jonka uskovaiset ovat keksineet ihan omasta päästään ja jolla ei ole mitään tekemistä tosielämän kanssa.
Näin on, Manaaja-elokuvan pikkutyttö Regania näytellyt Linda Blair elää ja voi hyvin; hän on esiintynyt vuosittain 1-2 filmissä sen jälkeen.
Sensijaan Poltergeist-elokuvien pikkutyttö Carol Annea näytellyt Heather O'Rourke kuoli Poltergeist III:n filmausten aikana. Hän oli koko elokuvan ajan lääkityksellä aiemmin diagnosoidun sairauden vuoksi. Kun kuvauksissa oli pidempi tauko, Heatherin terveys huononi yllättäen nopeasti, johtaen 12-vuotiaan tytön sydämen toimintahäiriöön ja kuolemaan.
Siis ehtikö ne tehdä sen elokuvan loppuun vai kuoliko se ennen sen valmistumista vai juuri kun se tuli valmiiksi jos ei niin ottiko ne jonkun sijais näyttelijän
Kummitustenmetsästäjistä kertovien televisiosarjojen kuvauksiin ilmestyy usein kummituksia. Tästä on raportoitu etenkin Ghost Whisperer -sarjan kohdalla, koska on outoa, että sarjan kuvauspaikoilla kummittelee, vaikka se on täyttä fiktiota.