Jottain vappaampaa taas...

Hitaasti tuntuu virkeys virtaavan tänä aamuna, ei missään nimessä kaipaa syvällisempiä miettimisiä, vaikka tuota jjoutavan ´ minä kun olen oikeassa....´ jonain muuna aikana voisi jatkaakin, ymmärrän hyvin, mitä jj tarkoittaa.

Kuulkaapas, kun päivä alkaa valjeta jo, sen verran jaksoin ulos vilkaista. Kauniin tummansininen aamu. Ihan omassa itsekkyydessäni, itsenäisyydessäni rupesin jotain kirjottelemaan, vapaampaa sanaa, jotta ite vähän virkistyisin. Monesti oon huomannut, että ajatustensa, tekemisiensä siirtely tänne sanoiksi, auttaa energiaa taas kiertämään. Helekatin monet sekalaiset lauantait ja sunnuntait eivät millään tunnu saavan " ajantasalle" , vaikka toisaalta väliäpä sillä. Silti tuntuu arki olevan parempi....onks Viljoo näkyny....eiku....onks huomenna maanantai.
1699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sitähän mun piti, kun monena päivänä oon yrittäny saada eräästä laulusta kiinni, oli tätä edellisessä Love-laulu-ohjelmassa. Siinä oli sellasia sanoja kun että " siksi kansasi kun kuljen ja Aina uudestaan ja Hetki ihmisellä "....ei tolleen järjestyksessä, vaan kirjotin vain paperille nuo. Siis ei eilinen Love- ohjelma.

Äänestä

Ah, kiitoksia siulle Kh, juuri tämä! Tervehdyksenä tämän lähetän Eräälle Henkilölle.

Äänestä

minullakin ajoittain pyörii mielessä kaksi laulua sieltä menneeltä ajalta, olisiko se ollut jotain kaukokaipuuta Ranskalaiset korot ja Pirkko Jaakkolan laulama Keltaruusu

Äänestä

Tänä aamuna tuli radiosta muutama tosi surkea ja pitkä musiikkikappale. Onneks klo 9 uutiset tuon viimein katkaisi.
Just kuultavan O Virran kappaleen alusta erotin Pauli Granfeldin viulusoolon. Mestareita molemmat.

https://www.youtube.com/watch?v=tIPycELfoAQ

näytiksi Ruhtinaan Viulu

Äänestä

Löytyi tähän lumiseen aamuun kaksikin keltaista ruusua, -Texasin ja -Preerian
youten on tullut muutoksia, yhdestä linkistä soi muutakin musiikkia.
Tulee nuoruus, hulluus ja rakkaus niin pintaan näistä, kai sitä on hyvä muistella silloisia aikoja ja tekosia kokemuksineen.
Olen tunneihmine ja nyt ne ovat todella pinnassa voimakkaina joku musiikkikappale laukasee menneet mieleen.
Nuoruudessamme oli unelmat ja haaveet miten eletään elämää, meniköhän monellakaan 'kirjoitusten mukaan'?
En usko että suunnitelmat ja toiveet useastikaan toteutuivat niin kuin niitä mielessä pyöriteltiin, ei minulla ainakaan paljon muuttui mutta ei paha.

Tuula-Anneli Rantanen....Keltaruusu

https://www.youtube.com/watch?v=enxD_XZy7P0

Äänestä

Lunta kyllä on ja kuinka paljon on tulematta.
Joslus tulee mieleen, että miten nykyajan nuoret haavekuvia katselee, kun aina on joku peli menossa. Vai onko se niinkuin minulla, etten jaksa kirjoitella pitkiä viestiä enkä myöskään lukea pitkään, mutta on minulla syykin siihen, näkö alkaa olla huonossa kunnossa.

Äänestä

Itekullaki jokin aisti huononee. Tuntuu kyllä, että turhaan silmistäni kaiheja leikkautin, kun ei niissä kuiteska vakavampaa ollut kuin näkö. Silmälasit tartten kuitenkin lukemiseen ja tark. työhön, tää kirjottaminen ja tekstin luku sujuu kyllä. Hajuaisti heikentynyt, maku säilynyt, vaikka usein kuulemma liittyy hajuun. No nää on pikkujuttui nää.

Äänestä
  • Sittenhän turhaan kiroilen mielessäni sitä silmälääkäriä, joka sanoi, ettei kaihisi ole vielä leikkausta vaativa.
    Niin toivoin, että olisin päässyt rillien pidosta edes ulkona liikkuissani. On sellainen ikävä taittovirhe nääs silmissäni. Vääristää maiseman ilman lasii.

    Äänestä

  • tolokun mies kirjoitti:

    Sittenhän turhaan kiroilen mielessäni sitä silmälääkäriä, joka sanoi, ettei kaihisi ole vielä leikkausta vaativa.
    Niin toivoin, että olisin päässyt rillien pidosta edes ulkona liikkuissani. On sellainen ikävä taittovirhe nääs silmissäni. Vääristää maiseman ilman lasii.

    Mut, mut...eiks vääristynyt kuva maailmasta vois ollakin mielenkiintoinen. Näkkee vaikkapa, että onpas kaunis kukkapelto tuossa, ei ookkaan, kun rillit laittaa silmilleen, vain kolkko asvaltti. Sallinet, että leikkii laskin.

    Äänestä

Suomi / love Ylen areenasta -- saa kaikki entiset ohjelmat -- niitä on sieltämukava katsella omaan parempaan aikaan .

Käytän paljon Areenaa --mutta kaikki mielenkiintoisemmat ohjelmat Ei näytetä ulkomaille .

Äänestä

Kiitos :) tännekin oli ilmestynyt niin kaunis ruusukimppu!

Äänestä
  • Onko juhlakalutar nyt lopen uupunut juhlinnasta ja hulinasta?

    Äänestä

On aikalailla :D
Mukava on kuitenkin istua työpöydän äärellä ja lukea uutisia facebook'a ja palstaa.

Samoin tyttären läsnäolo koko viikonlopun ilahdutti ja helpotti järjestelyjä. Lähinnä vilkas seurustelu monena päivänä nyt väsyttää, valvominenkin, mutta onnellinen olo on toki.

Hyvää yötä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sus.morsian kirjoitti:

Hitaasti tuntuu virkeys virtaavan tänä aamuna, ei missään nimessä kaipaa syvällisempiä miettimisiä, vaikka tuota jjoutavan ´ minä kun olen oikeassa....´ jonain muuna aikana voisi jatkaakin, ymmärrän hyvin, mitä jj tarkoittaa.

Kuulkaapas, kun päivä alkaa valjeta jo, sen verran jaksoin ulos vilkaista. Kauniin tummansininen aamu. Ihan omassa itsekkyydessäni, itsenäisyydessäni rupesin jotain kirjottelemaan, vapaampaa sanaa, jotta ite vähän virkistyisin. Monesti oon huomannut, että ajatustensa, tekemisiensä siirtely tänne sanoiksi, auttaa energiaa taas kiertämään. Helekatin monet sekalaiset lauantait ja sunnuntait eivät millään tunnu saavan " ajantasalle" , vaikka toisaalta väliäpä sillä. Silti tuntuu arki olevan parempi....onks Viljoo näkyny....eiku....onks huomenna maanantai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu