Lueskelin aiempia viestejä ja törmäsin siihen, kuinka kaikki isän uudet tyttöystävät ovat perheenrikkojia, kamalia ämmiä, vastuuttomia ja pilaavat miehen lapsen elleivät erota miestä ja lasta toisistaan. Kovin oli pahaa ja ahdasmielistä tekstiä.
Nyt mietinkin miksi isän uuden tyttöystävän katsotaan automaattisesti olevan kodinrikkoja? Onko sellainen laji olemassa, joka metsästää ainoastaan parisuhteessa olevia ja yrittää sitten tuhota kaiken? Ihan vain siksi, että on niin ilkeä ja paha ihminen?
Eikö isän uusi tyttöystävä koskaan voi yrittää tehdä parastaan lasten kanssa? Itsekkin ihan uudessa tilanteessa, epävarmana?
Nyt mietinkin miksi isän uuden tyttöystävän katsotaan automaattisesti olevan kodinrikkoja? Onko sellainen laji olemassa, joka metsästää ainoastaan parisuhteessa olevia ja yrittää sitten tuhota kaiken? Ihan vain siksi, että on niin ilkeä ja paha ihminen?
Eikö isän uusi tyttöystävä koskaan voi yrittää tehdä parastaan lasten kanssa? Itsekkin ihan uudessa tilanteessa, epävarmana?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Isien uudet tyttöystävät eivät ole sen enempää perheenrikkojia, kuin äitienkään uudet puolisot. On vain niin helppo aina syyttää omasta tuskastaan jotain ulkopuolista. Ei ulkopuolinen voi olla vastuussa toisten aikuisten valinnoista. Jos isä, tai äiti päättää jättää perheensä uuden kumppanin takia, on se hänen valintansa: hänen heikkouttaan, tai sitten vahvuuttaan.
Ei kukaan saa nautintoa toisten perheen rikkomisesta. Ei uusperhe-elämäkään ole mitään herkkua, jota himoitaan. Ei ketään varmasti houkuta ajatus siitä, että kumppanilla on lapsia aikaisemmasta suhteesta. Siihen on vain rakkauden vuoksi sopeuduttava. sopeutumiseen voi vaikuttaa jokainen, mutta oman tuskan ja murheen keskellä on vaikea olla vahva. On kyllä raskasta selvitä itse, puhumattakaan että jaksaisi vielä sen lisäksi tukea muita ja tehdä parhaansa muiden onnen eteen.
Äiti on useimmiten se, joka erotilanteessa jää lähihuoltajaksi. On selvää, että kun vastuuta on aikaisemmin ollut jakamassa kaksi ja yhtäkkiä jää yksin kaiken tuon keskelle, on vaikea ammentaa voimia muuhun. Väsymyksen ja murheiden keskellä yksinään helposti purkaa paha oloaan. Vastaavasti uudet kumppanit joutuvat suurten mullistusten kskelle uusperhe-elämänsä alussa, eivätkä jaksa olla nii ymmärtäväisiä ja tasapainoisia aikuisia, kuin pitäisi.
Emme kai me voi vaatia muilta sellaista, mihin emme kykene itsekään?
Varmasti kaikki yrittävät parhaansa: sen mihin siinä tilanteessa pystyvät ja mihin voimat riittävät. On silti vaikea kyetä ymmärtämään oman heikon olon keskellä muiden osapuolten tilanteita ja ietää sitä, että näilläkin on alkuksi paha olla.
Vaikka erosta olisi jo kauankin, uusi kumppani saatetaan leimata perheenrikkojaksi - ainakin näillä palstoilla, kun ei taustoja tunneta.
Olen huomannut,että aina nainen on se paha.Joko perheen rikkonut uusvaimo tai se kauhea mielipuolisesti kiusaava ex-vaimo.Mies vaikutta usein jotenkin värittömältä ja neutraalilta.Ihan kuin miehillä ei olisi vastuuta käytöksestään tai perheestään.
Tärkeintä on, exien ja uusien,niin miesten kuin naisten,ottaa lasten tunteet huomioon.Vaikeita aikoja tulee,riitoja ja väärinkäsityksiä.Mutta niitä nyt on muillakin kuin vain uusperheillä.
Ulkopuoliset tekevät aina yksinkertaisia päätelmiä siitä, miksi joku parisuhde on päätynyt eroon.
Haetaan helppoja vastauksia asialle, joka on monimutkainen, ja jota itse ei ymmärretä.
Yleensä kyllä ero on useiden asioiden lopputulos.
Helppo vastaus on: toinen nainen tuli ja vei miehen. Tai: mies ryyppäsi ja hakkasi. Tai: nainen lähti toisen miehen mukaan.
Tai: nainen toimi niin, ettei mies enää viihtynyt kotona ja mies vietti sitten kaiken aikansa kapakassa ja kavereitten kanssa ja sen takia lopulta ajauduttiin eroon.
Oman eroni syynä ei ole mikään noista, ei noin yksinkertaisia, yksiselitteisiä vastauksia tai syitä.
Ei miehenikään erolle.
Ehkä toinen osapuoli eronneista kuvittelee, että puoliso vielä palaa takaisin, erosta huolimatta. Että ero on kuin väliaikatila, joka päättyy ja palataan vielä yhteen ja kaikki olisi onnellisempaa. Tai että pihalle nakattu mies vielä kuitenkin kaipaa takaisin vaimonsa luokse.
Ja sitten se (mies) löytääkin uuden kumppanin, ja ajatellaan (nainen ajattelee) että tämä "kolmas osapuoli" on syy eron lopullisuuteen. "ilman sitä ämmää olisimme yhdessä tai miellä olisi ainakin hyvät välit". Se miehen - ex-miehen - uusi kumppani tekee erosta konkreettisesti lopullisen, todellisen. Ei ole paluuta enää.
Ja ennenkaikkea: mies on onnellinen. Mies on myös niin hyvä tyyppi, että joku "huoli" sen. Mie ei jäänytkään uikuttamaan yksinäisyyteensä ja exän perään vaan elää ja nauttii elämästään.
Näinpä minäkin sitä olen tuumaillut. Monimutkaisia ovat asiat.
Olen kovasti onnellinen miehestäni, hänellä on kahdeksan vuotias poika. Kun he neljä vuotta sitten erosivat lapsen äidin kanssa, mieheni antoi tilan "ex:n" uudelle miesystävälle, josta samalla tuli pojalle toinen isä. Mieheni lapsen äiti on myös ollut kiva meille/ minulle, mitään riitaa tai pahoja puheita ei ole koskaan ollut. Hän luottaa siihen, että kun poika on meillä, hän on hyvässä hoidossa. Niinkuin onkin.
Onnea ja voimia muillekin "iskän uusille tyttöystäville" :)