Palovaroitin!

mitä tekisin?

Tänä aamuna mokoma alkoi huutamaan ja punainen valo vilkkui. Talon puolesta laitettu sähköllä toimiva palovaroitin, tai savunilmaisin, kuten virallisesti lukee. Oli pakko huonoilla jaloilla nousta tikkaille, että pääsin siihen käsiksi. Jotain nappulaa painoin ja ääni lakkasi, mutta punainen vilkkui edelleen. Talokansiosta kuitenkin kerkesin sitten paremmin lukemaan. Mainittiin, että vikatilanne voi tulla jos tunnistin on pölyinen. Pyyhin sitten kostealla palovaroittimen kaikki näkyvät osat. Vähän aikaa vielä punainen vilkkui, sitten hävisi. Sen jälkeen vihreä kiinteä valo on palanut. Olisiko siis pöly aiheuttanut sen? En ollut aikoihin puhdistanut, kun on niin vaikeassa paikassa vanhalle huonojalkaiselle ihmiselle. Katsoin sähkökaapista, siellä on nappula (on/off) pelkästään palovaroittimelle. Auttaisiko hiljentäminen (jos vielä alkaa huutamaan) laittamalla off asentoon? Pikkuisen epäilen, koska palovaroittimessa on patteri. Pitäisikö ilmoittaa huoltoyhtiölle vaikka ei enää alkaisikaan huutaa? Toisin sanoen, oliko vika pölyssä, vai onko laitteessa vikaa.

14

5677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • imurointiaki

      Palovaroittimen toiminta kärsii pölystä. Teit ihan oikein kun putsasit pölyt pois.

      • slidari

        Auttaisi vielä paremmin kun putsaisit sisäosat vaikka hiustenkuivaajan kylmällä ilmalla tai pölynimurin puhaltimella.
        Ammattilaiset tekevät sen kerran vuodessa huoltokohteissa.


      • mitä tekisin?
        slidari kirjoitti:

        Auttaisi vielä paremmin kun putsaisit sisäosat vaikka hiustenkuivaajan kylmällä ilmalla tai pölynimurin puhaltimella.
        Ammattilaiset tekevät sen kerran vuodessa huoltokohteissa.

        eipä hälytys siihen loppunut. Tiistaita vastaisena yönä hälyytti taas. Tiistaina kävi sitten huoltomies vaihtamassa patterin. Ei auttanut. Samana iltapäivänä kello 17 taas hälyytti. Sitten eilen kävi sähkömies "korjailemassa" hälytintä noin kolmen aikaan iltapäivällä. Vaan kello 19 (noin) taas hälyytti kamalalla äänellä, ja sitten kello 22. Yön antoi olla rauhassa. Tosin nukkumisesta ei juuri mitään tullut, kun vain odotin, että taas alkaa huutamaan. Malttoi kuitenkin odottaa tähän aamuun vähän yli seitsemään ja sitten taas hirveä ääni. Eilen sähkömies sanoi, että jos ei korjaannu pitää vaihtaa koko palovaroitin. Äskettäin soitin ja sähkömies ilmoittaa milloin tulee vaihtamaan. Sitä nyt odottelen. Vähän pessimisti olen, auttaako edes vaihtaminen. Kyseessä on siis verkkovirralla toimiva optinen palovaroitin, jossa on patterivarmennus. Voisiko vika olla jossain piuhassa matkalla esim. kellarikerrokseen. Siellä on myös hälytys, jonka huoltoyhtiö voi peruuttaa, jos on aiheeton hälytys. Siispä soitan sinne joka kerta kun ääntä lähtee. En tuota tiennyt ennen kuin illalla ovikello soi ja siellä oli huoltoyhtiöstä ihminen kysymässä hälyytyksestä. Hän sanoi, että jos soitan, heidän ei tarvitse lähteä tarkistamaan. Onko kenelläkään arvioita mikä tuon aiheuttaa ja onko kenelläkään ollut sama vika? Hermoille käy jo vähitellen, en uskalla mihinkään lähteä, sillä jos tulee hälyytys, en ole painamassa nappulaa ja koira saattaa mennä paniikkiin. Nyt ei erikoisemmin, ei edes hauku, mutta miten suhtautuu jos en ole kotona. Toivottavasti se palovaroittimen vaihto auttaa!


    • tallkariiiiiiii

      Kytke offiin se. Laki vaatii jokaista 60 neliötä kohden palovaroittimen, se voi olla myös patterilla toimiva. Suotta kuluja sähkömiehen kautta.

    • pertsa1232

      Jos palovaroitin on sähköverkkoon kytketty, kuuluu sen kunnossapitovastuu taloyhtiölle myös mahdollisen varavirtapariston osalta. Jos taas on paristotoiminen, kuuluu vastuu osakkaalle eli asunnon omistajalle (tai asukkaalle).

      Jos siis sähkövirtaan kytketty: Älä katkaise virtaa ainakaan pysyvästi - tee ilmoitus huoltoyhtiöön ja/tai isännöitsijälle. Heidän kuuluu tilata korjaus vehkeelle taloyhtiön toimesta.

    • Voi hyvä hykkyrä

      Ei siinä sähkömiestä tarvita, jos on patterilla toimiva varotin.Jos patterin vaihdolla ei lopeta rääkymistä on varoitin silloin RIKKI JA VAIDETAAN UUTEEN.

      • mitä tekisin?

        Monta kertaa kerkesi rääkyä, mutta nyt on vaihdettu uuteen. Ei ole enää rääkymistä, mutta kyllä siitä pikkuisen sellainen tunne jäi, että aina välillä ihan odottaa, että josko kohta taas.
        Ja ei siis ollut patterilla toimiva, vaan verkkovirtaan kytketty. Patteri tosin varmistuksena. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain uuden varoittimen, ei ollut varastossa. Sähkömies kuitenkin haki sen huutavan osan pois sekä laittoin sulakkeen offiin. Oli ihanaa kun muutaman päivän sai olla ihan varma, että ei rupea rääkymään.


      • ei-kapuaja

      • EiNoin

      • vapaat_linkit

    • Mulla alko toissa yönä palovarotin piipittämään vaikka savua ei oo missään sain sen kyllä hiljaseks mutta muutaman tunnin päästä alko taas huutaa ja koko päivän on tänäänki huutanu mut aina oon sen hiljaseks saanu mut sit se taas muutaman tunnin päästä piippaa mikä mahtais olla syynä

      • Anonyymi

        Minulla sama juttu. Palovarotin alkoi vaan piipittämän. Vähä aikaa oli hilja ja taas. Ja taas. Luulin, että paristo pitäisi vaihtaa. Mutta on se kumma, että aika monella on yhtaikaisesti täsmälleen sama ongelma. Jos ilmassa oli jotain, mikä levisi huoneeseen ja alkoi varoitta? Koska ma tarkistin rappukäytäväkin. Missään ei ollut mitään vikaa. Lopulta kiskoin pariston pois. Lakkasi huutamasta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla sama juttu. Palovarotin alkoi vaan piipittämän. Vähä aikaa oli hilja ja taas. Ja taas. Luulin, että paristo pitäisi vaihtaa. Mutta on se kumma, että aika monella on yhtaikaisesti täsmälleen sama ongelma. Jos ilmassa oli jotain, mikä levisi huoneeseen ja alkoi varoitta? Koska ma tarkistin rappukäytäväkin. Missään ei ollut mitään vikaa. Lopulta kiskoin pariston pois. Lakkasi huutamasta.

        Kummallista ite testasin palovarottimeni tossa äsken ja kyllä se toimii ja oon päivällä tuulettanu huoneitaki pitämällä ikkunaa ja partsin ovee auki mut ei auttanu enkä pääse kiipeemään tuolillekaan että saisin palovarottimen irti katosta koska mun jalat on semmoset että niillä ei tuolille kannata kiipeillä mut miks toi palovarotin sit piippaa muutaman tunnin välein lyhyitä piippauksia mikä siihen on syynä


    • Anonyymi

      Aktivointialoitusten aiheiden puute todennäköisin syy !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3276
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe