Jos teitä katsotaan,

Täydellistä komeutta ja tyyliä ei yksikään (nainen) ohita katsomatta. Miehiin en kiinnitä huomiota.

Normaalina ihmisenä enimmäkseen.

Joskus on kiva katsoa iloisiin leikkimielisiin silmiin.
Vakavampi katse kertoo keskusteltavan asian aiheesta, kyyneleiset surusta, iloiset ilosta.

Yleensä keskustellessani katson aina silmiin.
Aurinkolasit otan pois silmiltä keskustellessani, mielestäni se kuuluu rehellisyyteen.

Tule hyvä katse, älä tule paha katse.

Voi ei!

Kauniina ja ystävällisesti ympäristöön suhtautuvana olen tottunut tulemaan huomatuksi. Välillä olen naureskellut, että tietyissä vaatteissa kulkiessani minun ei edelleenkään tarvitse avata itse ovia kuin harvoin.

Nautin positiivisesta huomiosta ja mukavien ihmisten kohtaamisesta. Ilo tuntea itsensä edelleen myös naiseksi. Hymyillään, kun katseemme kohtaa.

Kun on mielenkiintonen persoona, täytyy jokaisen katsoa, enimmäkseen kaikki hymyilee ystävällisesti, jokatapuksessa katseet on pelkästään ystävällisiä,
kauneus vetää katseita puoleensa, ehkä minusta loistaa kirkkaus,
sillä jumala on kanssani menin minne tahansa,

Sosiaalisena ihmisenä en kauaa jää miettimään yksittäisiä katseita. Eiköhän ihmiset yleensä ole neutraaleja katsellessaan lähimmäisiä. Ja kuka milläkin mielellä katsoo, ei ole minun pään vaiva. Jos itse olen tietoisesti syypää kieroon katseeseen, niin tehtäväni on tehdä asialle jotain.

Jatkuvasti katsotaan, ja koen katseiden olevan 'hyviä' tai neutraaleja.

Yleisin syy lienee se, ettei katsojalla ole mitään syytä laittaa silmiään kiinni tai kääntää päätään pois päin. Normaalia lauman välistä viestintää, jonka avulla esim. vältytään yhteen törmäyksiltä.

Aika tavanomaista, en kiinnitä nykyisin juuri huomiota.

Siis naiset, etenkin sinisilmäiset blondit kuolaa perään ja syö silmillään. Ukkelit kattelee katellisina ja vihaisen näköisinä.

Kaikkeen tottuu. Kyllähän mimmien kiinnostus tuntuu tietenkin mukavalta ja kateellisten ukkojen kyräily keljulta, minkäpä minä sille voin, että olen komea ja kiinnostan heteronaisia :DDD

Noin muuten, känissä oleminen on ihan kivaa, ainakin näin aluksi.


=DW=

Yritän käyttäytyä nykyisin ihmisten ilmoilla sen verran hillitysti, että en ole huomannut ainakaan mitään suurempaa yleisöjoukkoa ympärilläni.

Kauan sitten, silloin kun vielä värjäsin hiuksiani, hiusteni värjäys epäonnistui kerran täydellisesti. Tuli sammalenhomeenvihreäksi. Oli niinkuin olisi ollut vanha sateenpieksämä lehmänläjä päässä. Silloin tunsin olevani nainen, jota kaikki katsovat kahdesti.

Nuorempi tyttäreni oli lapsena arka katseille. Häntä varmaan kyllä katseltiinkin, kun oli niin söpö. Itseään häntä se häiritsi. Sen hän ratkaisi menemällä töllistelijän nenän eteen ja päsähytti suomeksi oikein liioitellun kovan p:n kanssa: "Päivää"!

Katseet ovat pakollisia kaikille, jotka eivät sokeita ole.
Kuten bessie jo kertoikin.
Aikuisen ihmisen ongelma ei koskaan ole katse.
Kokenut, aikuinen ymmärtää pelkistä vartalon värähtelyistä, kuten paraskin
Hevonen.
Ainoastaan lepset pitävät katseita tärkeinä.
Tietenkin myös ne vanhemmat ihmiset, jotka koskaan eivät haluamaansa vasta-kaikua ole saaneet.
He tekävät näitä aloituksiakin.

H.

No meitsiä useimmiten kahtotaan sen takia et muistutan kaikille jotain. Siis tavallinen pallinaama jonka erittäin moni luulee nähneensä joskus jossain aiemmin ja tämä sitten useinkaan ei jää pelkäksi katseeksi vaan tulevat puhheille. Missä on nähty, no ei missään vaan perisuomalainen naama muistuttaa kaikkia :).

Siis hyvä vai paha, no hyväpä tietehi.

Joskus katsotaan sen verran pitkään että itsekin huomaan. En luule että pahalla silmällä kuitenkaan :). Mikäs siinä. Ihan ihmisen näköinen minäkin olen.

Joskus varmaan joku katsoo tunteakseen (?) kun nuoruusaikaisia tuttujaan ehkä muistelee. Joskus taas muuten vaan, jos vaikka tykkää uudesta lierihatustani...?

Ihan sama,ei se mun leipää levennä katotaan tai ei

Olen huomannut itse katsovani liian pitkään.
Se jää vain päälle, tuijotus, Ihmisten ilmeet, suun liikkeet.
Jos joku munua katsoo niin katsoo ehkä että mitähän tuokii tuijottaa.

En katso pahalla silmällä. Jumitun.

Koin suorastaan mielikuvitusleikkiin johtaneen hetken Ateneumissa, kun viivyin Helene Sjcherfbeckin myöhäisen kauden omakuvan edessä. Lähelläni seisoi mies, joka katseli teosta. Katseemme kohtasivat, toivoin että ymmärsimme teoksen sanoman samalla tavalla "lopulta jäljellä on vain oleellinen"
Silmät ovat sielun peili, tuo hetki oli jotenkin ylevän kaunis ja sanat olisivat pilanneet mieleni lennokkuuden..............

Ainoa syy on etten ole näkymätön.

:) Kyllähän sitä aina joku kattoo, kattoo sitten millä tarkoituksella tahansa. Yks hyvä katse on, et "mahtaaks toi "aikuinen" nähdä jos mä teen jotakin kiellettyä".
No, tuli sitten tämän aloituksen tiimoilta palattua takas sinne nuoruuteen, silloin joku katto pitkäänkin, nyttemmin sitä on tapahtunut harvakseltaan. :))