Istua kun saa lämpöisessä kesämetsässä hiljaa ja olla vain, niin kuin vanhat oikeat hyvät ihmiset ovat tehneet aina ja ikuisesti töiden ja vilkkaan elämän jälkeen. Minnekään ei kiirettä, aikomusta, eikä yhtään sieluntuskaa. Sellainen on Suomi aina ollut ja sellaiseksi vaaleaverinen Aino neitokainen haluaa.
"Ai, hittolaisen itikka! Yritätkö pussata kaulaan, senkin pirupiispalainen!"
Itikka inisi ja oli alkukesän ylikypsä Ainon vieraanvaraisen laiskasta istuskelusta. Itikkalainen hätälaskeutui punaista välkkyjen puiseen sileään oksaan.
"Tämä on minun, hyvä veli!" Aino inisi.
Hän piilotti oksasen peppunsa alle piiloon. Ainon rehevä viaton takapuoli oli aistillisen epämukavan vaivautunut, istua kovalla puulla, mutta kun Aino sai itseänsä hallintaan, niin eipäs tarvinut inistä veli itikalle, vaan Aino ihan suloisen raukeasti puhalsi suojelijansa helvetin onkaloon.
"Ai kun kesä on ihanaa!" toisti Aino. "Suloinen ryöppy aivan kotinurkilla, istut vain
ja nautiskelet, eikä hätää kenestäkään. Saa tulla ja mennä ja hihhuilla ihan itse. Aaah".
Peppu alkoi puuttua. Aino heittäytyi kuumenevan auringon säteissä ihan tulppaaniksi, kuin kuningatar keskellä ikuista täydellistä, voimakkaan nousevan nautinnon huippua. Tulipuinainen kukka tuoksui bergamontille ja kotileivälle. Tuoksu levisi ympäri seutua, pölyttäen maisemaa neitseelliseen symposiumiin, joista runoilijasirkat ja räkätit Suomen suvessa ylistivät ylitse muiden. Hyvä Aino!
Ruohikolla sai selkä venyä ja kieli painua multaan, kun nuori lehmätatti kutitti jalkojen alla viileästi ja märkästi, värisyttäen hitaasti selkää myöten ylöspäin, ja kostea tuore ruohikko kovetti ruskehtavia nänniä.
"Olen sama kuin maa, maasta tulin ja maaksi tulen. Ota minua! Ota nyt, korentoa!". Koivu pudotti lehtiä päälle, tatin satajalka kiipesi alastoman Ainon karvoja pitkin, eksyen matkalla ja hädissä työntäen päätä onkaloihin. Otsalle tuli hiki. Aino vaipui kesän unohtumattomaan suomalaiseen loveen, josta tuhanneet kirjat kertovat, tuhanneet laulajat laulavat, tuhanneet talvet kiiressä talvehtivat, kunhan saa yksinäisyydessä rakastella luonnon kanssa! On lehmätatteja, on puniikkitatteja ja herkkutatteja.
"Ai, hittolaisen itikka! Yritätkö pussata kaulaan, senkin pirupiispalainen!"
Itikka inisi ja oli alkukesän ylikypsä Ainon vieraanvaraisen laiskasta istuskelusta. Itikkalainen hätälaskeutui punaista välkkyjen puiseen sileään oksaan.
"Tämä on minun, hyvä veli!" Aino inisi.
Hän piilotti oksasen peppunsa alle piiloon. Ainon rehevä viaton takapuoli oli aistillisen epämukavan vaivautunut, istua kovalla puulla, mutta kun Aino sai itseänsä hallintaan, niin eipäs tarvinut inistä veli itikalle, vaan Aino ihan suloisen raukeasti puhalsi suojelijansa helvetin onkaloon.
"Ai kun kesä on ihanaa!" toisti Aino. "Suloinen ryöppy aivan kotinurkilla, istut vain
ja nautiskelet, eikä hätää kenestäkään. Saa tulla ja mennä ja hihhuilla ihan itse. Aaah".
Peppu alkoi puuttua. Aino heittäytyi kuumenevan auringon säteissä ihan tulppaaniksi, kuin kuningatar keskellä ikuista täydellistä, voimakkaan nousevan nautinnon huippua. Tulipuinainen kukka tuoksui bergamontille ja kotileivälle. Tuoksu levisi ympäri seutua, pölyttäen maisemaa neitseelliseen symposiumiin, joista runoilijasirkat ja räkätit Suomen suvessa ylistivät ylitse muiden. Hyvä Aino!
Ruohikolla sai selkä venyä ja kieli painua multaan, kun nuori lehmätatti kutitti jalkojen alla viileästi ja märkästi, värisyttäen hitaasti selkää myöten ylöspäin, ja kostea tuore ruohikko kovetti ruskehtavia nänniä.
"Olen sama kuin maa, maasta tulin ja maaksi tulen. Ota minua! Ota nyt, korentoa!". Koivu pudotti lehtiä päälle, tatin satajalka kiipesi alastoman Ainon karvoja pitkin, eksyen matkalla ja hädissä työntäen päätä onkaloihin. Otsalle tuli hiki. Aino vaipui kesän unohtumattomaan suomalaiseen loveen, josta tuhanneet kirjat kertovat, tuhanneet laulajat laulavat, tuhanneet talvet kiiressä talvehtivat, kunhan saa yksinäisyydessä rakastella luonnon kanssa! On lehmätatteja, on puniikkitatteja ja herkkutatteja.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.