Turkua ja Naantalia dekkarimaailman taivaalle vuosikymmeniä kirjoittanut Arhippa on päässyt seittemänkymmenen puoliväliin. Ei iässä, vaan kirjojen määrässä. Pitkään on sankarin virassa päivystänyt komisario Varpu Ahava, ikäihminen jo itekkin. Arhippaa lukeneet muistavat komisarion henkilökohtaiset perhetragediat, joita nytkin jaksetaan sivuta. Samoin kuin taannoisen ryypyn päälle juttumisen, joista hän lie selvinnyt kuiville.
Nyt tapahtuma- ja murhapaikkana on läheinen Merigolf, jonka toisen omistajaperheen poika löytyy vesiesteeltä henki pois ja kallo murskana. Kun Varpu kollega Tiian kanssa ryhtyy penkomaan osakasperheiden taustoja kuva suositusta ja menestyvästä poikavainaasta saa karunsynkkiä piirteitä. Aihetta olisi useammallakin petetyllä tai loukatulla tarttua puuvitoseen ja antaa mailalle kyytiä. Kun vielä golfkeskuksen kesätyttö, nenäkäs ja utelias Lilli löytyy hengettömänä on poliiseilla pulmia kerrakseen.
Arhipan tyyliin on tarttunut outipakkasmaisia piirteitä. Väliin ujutetaan ajankohtaiskommentteja niin maahanmuutto- ja kaupunkipolitiikasta kuin televisioviihteestä. Toki rakentavassa hengessä, ei "ennen oli kaikki paremmin"- asenteella. Arkipäiväinen jaarittelu on Arhipan pysyvä ominaisuus. Valitettavasti. Hiustenpesuja, kenkienvaihtoja, teenkeittoa, sisustuesittelyjä. Välillä komisario kohtaa edellisenedellisen kirjan hahmoja ja kuulumisia vaihdetaan sivukaupalla viemättä tarinaa tai tutkintaa eteenpäin mitenkään. Kollega Tiiakin haikailee välillä pitkään muille maille lennähtänyttä tyttöystäväänsä ja Varpullekin pitäs löytää edes pätkäpoikaystävä. Jos nämä turhahkot elementit karsisi tarina mahtuisi sataan sivuun. Eikä se olisi kovin näyttävä paketti kirjakaupan tiskillä. No, kyllähän ne murhatkin lopulta selviävät vaikkei loppuratkaisua oikein uskottavana voi pitää.
Harmitonta mummoviihdettä, äkkiä luettu (210 s ) ja äkkiä unohdettu.
Nyt tapahtuma- ja murhapaikkana on läheinen Merigolf, jonka toisen omistajaperheen poika löytyy vesiesteeltä henki pois ja kallo murskana. Kun Varpu kollega Tiian kanssa ryhtyy penkomaan osakasperheiden taustoja kuva suositusta ja menestyvästä poikavainaasta saa karunsynkkiä piirteitä. Aihetta olisi useammallakin petetyllä tai loukatulla tarttua puuvitoseen ja antaa mailalle kyytiä. Kun vielä golfkeskuksen kesätyttö, nenäkäs ja utelias Lilli löytyy hengettömänä on poliiseilla pulmia kerrakseen.
Arhipan tyyliin on tarttunut outipakkasmaisia piirteitä. Väliin ujutetaan ajankohtaiskommentteja niin maahanmuutto- ja kaupunkipolitiikasta kuin televisioviihteestä. Toki rakentavassa hengessä, ei "ennen oli kaikki paremmin"- asenteella. Arkipäiväinen jaarittelu on Arhipan pysyvä ominaisuus. Valitettavasti. Hiustenpesuja, kenkienvaihtoja, teenkeittoa, sisustuesittelyjä. Välillä komisario kohtaa edellisenedellisen kirjan hahmoja ja kuulumisia vaihdetaan sivukaupalla viemättä tarinaa tai tutkintaa eteenpäin mitenkään. Kollega Tiiakin haikailee välillä pitkään muille maille lennähtänyttä tyttöystäväänsä ja Varpullekin pitäs löytää edes pätkäpoikaystävä. Jos nämä turhahkot elementit karsisi tarina mahtuisi sataan sivuun. Eikä se olisi kovin näyttävä paketti kirjakaupan tiskillä. No, kyllähän ne murhatkin lopulta selviävät vaikkei loppuratkaisua oikein uskottavana voi pitää.
Harmitonta mummoviihdettä, äkkiä luettu (210 s ) ja äkkiä unohdettu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voisi Arhippa jo lopettaa, ei sitä enää jaksoa lukea tämmöinen mummoikäinenkään (tosin suomi24:ssä mummoiän alaraja on melko alhainen, olisiko 41 vee). Minä taidan jo olla arkkukamaa.
Muistelen, että Arhippa olisi vielä joskus kymmenisen vuotta sitten kirjoittanut suht lukukelpoista tekstiä.
Taitaa Mäkelä-kustantamolla olla toistuvasti julkasevat kirjailijat harvassa, niistä vähistä on pidettävä kiinni. Ja ovat ehkä lopettaneet kustannustoimittajan vakanssit kokonaan.