Täältä on vaikea löytää mitään henkevää, ja nekin joilla sitä mahdollisesti olisi ovat oppineet pitämään vakan kannen tiukasti kiinni. Ja syystäkin. Tässä on kyseessä niinkutsuttu feralisaatio eli henkisesti on palattu kivikauteen. Kyse on poliittisesti johdetusta agendasta.
Puolueet ja ammattiliitot ovat tarkoin pitäneet huolen siitä, että feralisaatio viedään loppuun saakka. Feralisoitunut yhteisö on helposti ohjailtavissa ja provosoitavissa vaikka mihin.
Valitettavasti pitkälle edennyttä feralisaatiota on miltei mahdoton oikaista, ja se päättyy yleensä jonkinlaiseen konfliktiin.
Tässä on kyseessä niinkutsun Frankfurtin koulukunnan ja Baijerin illuminaatin kuristusote puolueiden, ammattiliittojen, muiden haltuunotettujen instituutioiden ja etenkin niiden sisään kätkeytyneiden salaperäisten järjestöjen kautta.
Agenda on massiivisesti rahoitettu ja edistetty taustatyönä miltei mielipuolisin keinoin ja välinein.
Ei tässä tosiaan mistään tämän kummemmasta ole kyse.
Puolueet ja ammattiliitot ovat tarkoin pitäneet huolen siitä, että feralisaatio viedään loppuun saakka. Feralisoitunut yhteisö on helposti ohjailtavissa ja provosoitavissa vaikka mihin.
Valitettavasti pitkälle edennyttä feralisaatiota on miltei mahdoton oikaista, ja se päättyy yleensä jonkinlaiseen konfliktiin.
Tässä on kyseessä niinkutsun Frankfurtin koulukunnan ja Baijerin illuminaatin kuristusote puolueiden, ammattiliittojen, muiden haltuunotettujen instituutioiden ja etenkin niiden sisään kätkeytyneiden salaperäisten järjestöjen kautta.
Agenda on massiivisesti rahoitettu ja edistetty taustatyönä miltei mielipuolisin keinoin ja välinein.
Ei tässä tosiaan mistään tämän kummemmasta ole kyse.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tottahan tuo, esim Iltasanomat laski noin 20 kansanedustajan putoamisen. Soukolaa ei edes mainittu vaikka kari ja lulu saavat paljon enemmän ääniä kuin ismo. Ilkkala on tehnyt niin hyvää työtä että on lähestulkoon varma läpimenijä Ismon paikalle.
Teki Kari hyvää mm. tukemalla SCC autotaloa.
Vaikka moppitukka vastusti, vai?
Ookkona opetellut sivistys-sana kirjaa ulkoa? Kantsis vähän funtsia niiden hienojen sanojen sisältöäkin ennen kuin päästelee tollasia aivopieruja.
Kyllä olen kiusaantunut tästä asiasta, koska pääpiirteissään tiedän varsin hyvin miten ja miksi feralisaatiota innokkaasti on kaikilla rintamilla edistetty.
Täällä kiipeilee muutaman hallituspuolueen salajärjestön apurit seinille, joilla ei ole muuta virkaa kuin paikantaa henkisiä arvoja esittäviä tahoja itse myönnetyillä valtuuksilla ja välineillä. Samojen puolueiden johtohahmot suoltaa tuubaa omien kanaviensa kautta, jolla ei ole mitään tekemistä tämän hetken ongelmien kanssa.
Frankfurtin koulukunta on alunperin Frankfurtin yliopistossa alkunsa saanut tieteellisiä keinoja hyödyntävä poliittinen ääri-ideologia, jonka on omaksunut täysin halosen ja lipposen sukupolvi. Henkisten arvojen mitätöinti tieteellisin keinoin on yliopistoissa kehitetty laajamittainen agenda, jonka koekaniineiksi ja koekäyttäjiksi joutuivat mm. Itä-saksalaiset. Samat itä-saksalaiset vaikuttavat tänään mm. EU:n organisaatioissa.
He ovat ensimmäiset moderneilla keinoilla sekä aivopestyt että aivopesijät, jonka jälkeen seuraava sukupolvi on jatkanut yhä kehittyneemmin keinoin ja välinein.
Tässä on asiasta lisää lontooksi: http://www.schillerinstitute.org/fid_91-96/921_frankfurt.html
pitäis joku uskonto taas opetella!
Itselleni riittää elämänkokemus ja sen mukanaan tuomat haasteet, yritykset ja erehdykset.
Esimerkkinä Angela fuhrer Merkel
Tottahan tuo aloitus on. Suomessa ja etenkin Hämeenlinnassa on vasta prekambri-kausi menossa kun muu maailma viilettää jo ainakin 2000-luvulla. Täällä on paljon yksinäisiä, alkoholismin orjia ja mielitautisia ihmisiä vailla tukiverkostoa tai olkapäätä johon nojata. Monet heistä tähän jamaan on ajanut synkkä post-kommunistinen ilmapiiri Suomessa ja etenkin Hämeenlinnassa. Jos yksikin selfie-estetään tai yksikin sielu pelastetaan sillä että ihminen pääsee avautumaan Suomi24/Hämeenlinna saitille niin hyvä. S24 tukee mielenterveystyötä !
Ps. En nosta itseäni muiden yläpuolelle vaan uskon että täysipäiset ihmiset joilla on elämä eivät koskaan edes avaa näitä sivuja !
Kuten Kiemunki?
Puhut varmaankin kh-hallituksesta ja niistä seven up persoona häiriöisistä.
Meillä aamu alkaa duunissa kahvilla ja suomi24 auki,saadaan reippaat naurut ja päivä lähtee käyntiin.
Kukas tälläisiä sivuja pelkää? Tännehän kirjoittelevat kaikki vaikka kukaanhan sitä ei myönnä....
Harmitonta mutta aina pientä asian tynkää löytyy.
> Puhut varmaankin kh-hallituksesta ja niistä seven up persoona häiriöisistä.
Puolueiden taustavoimilla on käytössään kehittynyttä teknologiaa yksilön etähallintaan. KH:n seiskaa todennäköisesti ohjataan jostakin tilannehuoneesta kuin drooneja.
Kuminaamari ja Vaappuva hanhi tietää tästä asiasta paljon paljon enemmän.
Demarit. Koskinen, Filatov, Kari & Kiemunki.
Kepu. Kaunisto
Ps Soukola, Ilkkala
KOK: Koskinen, Rautio, Isosuo