Ameriikan matka

Varasin Amerikan matkan matkatoimistosta - lento useilla lentoyhtiöillä eli Finnair, JetBlue, American Airlines, Iberia. Lähtiessä kotikentällä sanoivat, että laukut ja ihmiset voi tsekata vain New Yorkiin asti, jossa piti vaihtaa terminaalia kaikkien matkalaukkujen kanssa ja tsekata ne ja meidät JetBluen lennolla perille. Aikaa oli niukalti kun Finnair oli tunnin myöhässä.

Paluumatkalle JetBlue tsekkasi vain laukut perille asti kotiin ja meidät ihmiset vain Madridiin, jossa piti check-in'n kautta siirtyä Finnairin lennolle. Lento oli tietenkin myöhässä ja aikaa vajaa tunti siirtyä toiseen terminaaliin. Kuin ihmeen kaupalla selvittiin.

Matkatoimisto oli sitä mieltä, että pitäisi ottaa asioista selvää kun valitin.

Mielestäni yhdellä lipulla varatussa matkassa boardig-cardit pitäisi saada lähtökentällä perille asti ja samoin laukkujen pitäisi mennä perille, tosin USA:ssa eka kentällä ne siirretään tullin jälkeen hihnalle, mutta ei niitä ole ennen tarvinnut toiseen terminaaliin itse viedä.

Onko nyt siis jokin muuttunut josta en tiedä kun matkatoimisto ei selittänyt mitenkään vaan piti minua lähinnä idioottina.

Laukut ovat edelleen tulossa jossain, me ihmiset jo perillä kotona. Lentomme oli noin monimutkainen kun tilasimme sen vain muutama päivä ennen lähtöä ja parhaat reitit olivat loppuunmyytyjä.
3289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Onko nyt siis jokin muuttunut josta en tiedä kun matkatoimisto ei selittänyt mitenkään vaan piti minua lähinnä idioottina. "

Matkatavaroiden selvitys kerralla mahdollisimman pitkälle riippuu aina lentoyhtiöistä tai siitä sattuvatko ne kuulumaan johonkin samaan "allianssiin". Ilmeisesti sinulla on aikaisemmin ollut kokemusta vain tällaisista matkoista?
Matkatoimistokaan ei voi taata sitä, miten pitkälle matkatavarat milloinkin selvitetään koska se ei ole heidän toimivallassaan eikä aina edes tiedossa etukäteen koska käytännöt voivat vaihdella useinkin. Valitit siis väärään osoitteeseen.

Äänestä

Valittaa Finnairin lennoista SAS-ketjussa, ei ihme ettei matkatavarat kulje..

Äänestä
  • ÖÖ..Tota .. hetkonen..mä sinuna ottaisin Lufhansan. Koska sen lennot sopivat paremmin Unidet Ailinersin lennoille parhaiten. Matkaan lähdet 8.45 Suomesta. Sitten jatkat samalla lentoyhtiöllä klo parisen tuntia myöhemmin Lufhansan siivin Yhdysvaltoihin. Perillä olet viisi tuntia seuraavaa lentoasi ennen. Lento nro LH446 Fanfkfurt Ta mainista Yhdysvaltoihin Denveriin. Sieltä jatkolento perille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailmalla kirjoitti:

Varasin Amerikan matkan matkatoimistosta - lento useilla lentoyhtiöillä eli Finnair, JetBlue, American Airlines, Iberia. Lähtiessä kotikentällä sanoivat, että laukut ja ihmiset voi tsekata vain New Yorkiin asti, jossa piti vaihtaa terminaalia kaikkien matkalaukkujen kanssa ja tsekata ne ja meidät JetBluen lennolla perille. Aikaa oli niukalti kun Finnair oli tunnin myöhässä.

Paluumatkalle JetBlue tsekkasi vain laukut perille asti kotiin ja meidät ihmiset vain Madridiin, jossa piti check-in'n kautta siirtyä Finnairin lennolle. Lento oli tietenkin myöhässä ja aikaa vajaa tunti siirtyä toiseen terminaaliin. Kuin ihmeen kaupalla selvittiin.

Matkatoimisto oli sitä mieltä, että pitäisi ottaa asioista selvää kun valitin.

Mielestäni yhdellä lipulla varatussa matkassa boardig-cardit pitäisi saada lähtökentällä perille asti ja samoin laukkujen pitäisi mennä perille, tosin USA:ssa eka kentällä ne siirretään tullin jälkeen hihnalle, mutta ei niitä ole ennen tarvinnut toiseen terminaaliin itse viedä.

Onko nyt siis jokin muuttunut josta en tiedä kun matkatoimisto ei selittänyt mitenkään vaan piti minua lähinnä idioottina.

Laukut ovat edelleen tulossa jossain, me ihmiset jo perillä kotona. Lentomme oli noin monimutkainen kun tilasimme sen vain muutama päivä ennen lähtöä ja parhaat reitit olivat loppuunmyytyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu