On vääryys suosia jotain lastaan : O

Että käy vihaksi sellaiset vanhemmat kun on lempilapsia ja lapsenlapsia. Ja mennään siinä jopa niin pitkälle että tehdään testamentti heidän hyväkseen.
Niin ja nämä vanhemmat on jo eläessään suosineet näitä hellantelttujaan ja antanut aina tilaisuuden tullen rahaa näille.
Itse olen tasapuolinen ja katson, että lapseni perheet saavat samanarvoista ja tasapuolisesti, ketään suosimatta.
Ja on nähty kun nämä vanhukset ovat avuttomana niin ei silloin lempilapsia näy. Ja kun vanhemmat on kuolleet niin ei käydä haudalla suremassa tai hoitamassa. Tiedän tapauksen, että tämä syrjitty sitten hoitelee vanhempiensa hautoja.

Olkoonkin että tahto on saavutettu. Mutta minä sanon, että vääryys on tehty.
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi voi.
maailmassa on paljon vääryyttä ja tuo on sieltä häntäpäästä.

Äänestä
  • Että käy vihaksi sellaiset kakarat, jotka ei muuta mieti, kun perintöä vanhemmiltaan. Ja mennään sitten jopa niin pitkälle, että ryhdytään riitelemään vanhempien testamentista. Niin, ja nämä testamentilla syrjäytetyt kakarat ovat jo eläessään sotkeneet asiansa sähläämällä omat ja lastensa asiat, vaikka ovat aina tilaisuuden tullen saaneet rahaakin sotkujensa selvittämiseen.

    No niin, toivottavasti ymmärsit ironian? Se kun ei aina mene helposti perille.

    Haudalla vuoden mittaan pari kertaa käyminen ja kynttilän sytyttäminen ei ehkä ole "kunniallisille" lapsillekaan taivasosuuden lunastuksen arvoinen. Mutta miksi siitä pitäisi kenekään murhetta kantaa? Mitäpä jos ap hengenheimolaisineen keskittyisi olennaiseen eli elämään? Vääryksien tai ehkäpä oikeasti "vääryyksien" vatvominen ei johda mihinkään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suututtaa kirjoitti:

Että käy vihaksi sellaiset vanhemmat kun on lempilapsia ja lapsenlapsia. Ja mennään siinä jopa niin pitkälle että tehdään testamentti heidän hyväkseen.
Niin ja nämä vanhemmat on jo eläessään suosineet näitä hellantelttujaan ja antanut aina tilaisuuden tullen rahaa näille.
Itse olen tasapuolinen ja katson, että lapseni perheet saavat samanarvoista ja tasapuolisesti, ketään suosimatta.
Ja on nähty kun nämä vanhukset ovat avuttomana niin ei silloin lempilapsia näy. Ja kun vanhemmat on kuolleet niin ei käydä haudalla suremassa tai hoitamassa. Tiedän tapauksen, että tämä syrjitty sitten hoitelee vanhempiensa hautoja.

Olkoonkin että tahto on saavutettu. Mutta minä sanon, että vääryys on tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu