Baltic Queenin buffet

Onko tuo mistään kotoisin? Itse käynyt usein Viikkarin laivoilla buffetissa ja ne on jo niin nähty ja tarkoitus nyt siirtyä Siljan laivoille senkin suhteen. Katselin listaa ja ainakin löytyy hyvinkin erilaista kun Viikkarin buffetista.
11211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksikäs se siitä muuttuisi, olipa laiva mikä tahansa. Kilpailu pitää perussetin kasassa. Hienoudet maksaisivat.

Äänestä

Baltic queenilla olemme huomanneet buffassa sellaisen asian, että sunnuntaisin /alkuviikkoisin ainakaan ei kannata mennä syömään buffaan, koska iso osa ruoista on sellaisia, jotka ovat jääneet viikonlopun kattauksista. Mielestäni alkuviikon buffan hinta voisi olla hieman alhaisempi ja voisi olla avoimesti esillä tieto, että osa ruoasta on viikonlopusta jäänyttä, ihan ok minusta lämmittää vanhaa, jos se kerrotaan.

Äänestä
  • Onko näyttää tuota faktana? Itse olin kesäharjoittelussa nuorempana Vikingillä ja kyllä siellä ne ruuat päätyi samantien bioastioihin. En jaksa usko, että Siljalla rikotaan noin räikeästi lakia, että edellisen päivän ruoka lämmitetään uudelleen, kun sitä ei saa tehdä muuallakaan.

    Äänestä

  • Höpö höpö kirjoitti:

    Onko näyttää tuota faktana? Itse olin kesäharjoittelussa nuorempana Vikingillä ja kyllä siellä ne ruuat päätyi samantien bioastioihin. En jaksa usko, että Siljalla rikotaan noin räikeästi lakia, että edellisen päivän ruoka lämmitetään uudelleen, kun sitä ei saa tehdä muuallakaan.

    Et jaksa uskoa, että SILJALLA tehdään niin. Entäs, että Virolaisella Tallinkilla, joka muuten Siljankin omistaa? Baltic Queenilla ei ole mitään tekemistä Siljan kanssa.

    Äänestä

Sitä samaa mättöä karvalakkiporukalle kuin muillakin laivoilla. Siis niille, joille tärkeintä on iso annos, ei laatu, miljöö ja rauhallisuus sekä palvelu.

Äänestä
  • "Sitä samaa mättöä karvalakkiporukalle kuin muillakin laivoilla. Siis niille, joille tärkeintä on iso annos, ei laatu, miljöö ja rauhallisuus sekä palvelu."

    Kannattaisi edes kerran käydä laivalla ja buffetissa. Siellä jokainen ottaa mieleisensä annoksen, moni jopa pienen.

    Äänestä

  • Mikäli haluaa myös nauttia, kannattaisi edes kerran käydä laivalla ja ala cartessa.

    Rahvaan puoli on aina rahvaan puoli!

    Äänestä

Samaa teollisesti tuotettua mättöä, kuin kaikilla muillakin.

Äänestä
  • Totta, mutta hyvän makuista sentään. :)

    Äänestä

matkan pääasia
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10432887
Siitä on kauan kun Ruotsinmatkalla oli buhvetti se tärkein eli 50 luvulla kun oli kotomaassa vielä pula ja laivalta sai mm mimoosa -salaattia

Äänestä

Suurin osa buffan tarjonnasta oli huonoa tai ala-arvoista (8.5.2015). Jos ei osata tehdä esim Suhsia lainkaan ei sitä kannata myöskään tarjota - aivan onnetonta. Toinen oli Kimchi - mautonta mössöä. Kasleri oli niin kuivaa, että siihen meinasi tukehtua. Kaikki kanaruuat olivat totaalisen mauttomia, ei ne mausteet niin kallita ole. Kalaruokia oli hyvin vähän, savukala oli kuivaa - graavi aivan ok. Jälkkärit olivat ok - muut siihen se sitten jääkin. Kokonaisuutena todella heikko,a ei voi muuta sanoa.

Laivalla oli eläimellinen meteli ja mellastus - henkilökuntaa se ei tuntunut häiritsevän millään tavalla. Aivan kaikille myyntiin niin kauan kuin ostajalta löytyi rahaa. Toivottavasti ei tarvitse lähteä enää ikinä pe-la iltalähdöillä Tallinnaan - kamala kokemus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Menossa kohta kirjoitti:

Onko tuo mistään kotoisin? Itse käynyt usein Viikkarin laivoilla buffetissa ja ne on jo niin nähty ja tarkoitus nyt siirtyä Siljan laivoille senkin suhteen. Katselin listaa ja ainakin löytyy hyvinkin erilaista kun Viikkarin buffetista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu