Seisoimme korkealla kielekkeellä ja katselimme kuinka aurinko laski taivaanrannan taa. Nojasit puiseen aitaan, joka ympäröi näköalapaikkaa. Paikka oli tyhjä, ilmeisesti kukaan ei ollut uskaltautunut tällaisella pakkasella ulos. Vaihdoit välillä huokaisten painoa toiselle jalalle, muuten pysyit hiljaa. Laakso näytti kauniilta ilta-auringon loisteessa, vaikka olikin talvi. Pari kertaa sanoimme toisillemme jotain, mutta pääasiallisesti nautimme vain kauniista maisemasta ja hiljaisuudesta. Tällaisiin hetkiin ei enää ollut kovin usein aikaa. Työ vei niin paljon aikaa myös niin sanotusta vapaa-ajasta, että matkat ulkomaille tai talvisin hiihtokeskuksiin oli parempi unohtaa jo ennen kuin niistä ehti haaveilemaankaan. Tänään olimme kuitenkin päättäneet lähteä ulos, sillä molemmilla oli vapaapäivä töistä.
- Minkä värinen tuuli sinusta on ? kysyit pitkän hiljaisuuden jälkeen. Ihmettelin kysymystäsi, mutta vastasin silti.
- En tiedä, ehkä sininen.
- Mutta eihän tämä ole kovin kylmä tuuli, vaan aika lämmin. Eikö se silloin olisi punainen? Kysyit katse edelleen kauas alas laaksoon suunnattuna
- Ei. Rakkaus on punainen.
- Rakkaus, mutta puhuin tuulesta, en rakkaudesta. Sanoit ihmetellen.
- Rakkaus on punaista. Jospa tuuli sitten on vaikka keltainen. Sanoin huokaisten.
Käännyit minuun päin ja katsoit minua syvälle silmiini.
- Aurinko on keltainen.
Hymyilin ja laskin käteni kätesi päälle. Hymyilit minulle takaisin.
-Nyt tiedän! sanoin yht’äkkiä. Tuuli on violetti. Siinä on hiukan sinistä ja hiukan punaista.
Otit kädestäni kiinni ja vedit minut syliisi.
-Hassu tyttö, mutta olet oikeassa. Ei tämä tuuli niin lämmin ole, että sitä punaiseksi voisi sanoa, mutta ei niin kylmäkään että se olisi sininen.
Painoin pääni rintaasi vasten ja hymyillen suljin silmäni. Pidit minua kauan sylissäsi. Tunsin kuinka rintakehäsi nousi ja laski ja kuinka sydämesi löi. Minulla oli niin hyvä olla.
-Olet oikeassa. Sanoit hiljaa. Rakkaus on totisesti punainen.
Nostin pääni ja katsoin sinua kysyvästi.
-Kuinka niin ?
-Rakkauteni sinuun on niin syvä, että aina kun näen jotain punaista, sinä tulet mieleeni. sanoit naurahtaen.
Painoin suukon huulillesi ja laskin pääni takaisin rintaasi vasten. Kiersit kätesi taas tiukasti ympärilleni huokaisten syvään.
-Rakastan sinua.
Tunsin kuinka onnentunteeni voimistui sisälläni.
-Niin minäkin sinua.
- Minkä värinen tuuli sinusta on ? kysyit pitkän hiljaisuuden jälkeen. Ihmettelin kysymystäsi, mutta vastasin silti.
- En tiedä, ehkä sininen.
- Mutta eihän tämä ole kovin kylmä tuuli, vaan aika lämmin. Eikö se silloin olisi punainen? Kysyit katse edelleen kauas alas laaksoon suunnattuna
- Ei. Rakkaus on punainen.
- Rakkaus, mutta puhuin tuulesta, en rakkaudesta. Sanoit ihmetellen.
- Rakkaus on punaista. Jospa tuuli sitten on vaikka keltainen. Sanoin huokaisten.
Käännyit minuun päin ja katsoit minua syvälle silmiini.
- Aurinko on keltainen.
Hymyilin ja laskin käteni kätesi päälle. Hymyilit minulle takaisin.
-Nyt tiedän! sanoin yht’äkkiä. Tuuli on violetti. Siinä on hiukan sinistä ja hiukan punaista.
Otit kädestäni kiinni ja vedit minut syliisi.
-Hassu tyttö, mutta olet oikeassa. Ei tämä tuuli niin lämmin ole, että sitä punaiseksi voisi sanoa, mutta ei niin kylmäkään että se olisi sininen.
Painoin pääni rintaasi vasten ja hymyillen suljin silmäni. Pidit minua kauan sylissäsi. Tunsin kuinka rintakehäsi nousi ja laski ja kuinka sydämesi löi. Minulla oli niin hyvä olla.
-Olet oikeassa. Sanoit hiljaa. Rakkaus on totisesti punainen.
Nostin pääni ja katsoin sinua kysyvästi.
-Kuinka niin ?
-Rakkauteni sinuun on niin syvä, että aina kun näen jotain punaista, sinä tulet mieleeni. sanoit naurahtaen.
Painoin suukon huulillesi ja laskin pääni takaisin rintaasi vasten. Kiersit kätesi taas tiukasti ympärilleni huokaisten syvään.
-Rakastan sinua.
Tunsin kuinka onnentunteeni voimistui sisälläni.
-Niin minäkin sinua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En pitänyt. Tämä on niin sanotusti pätkä tekstiä, jolla ei ole mitään annettavaa lukijalleen. Kaksi ihmistä keskustelee, niin missä se nyt olikaan?
Keskustelukin on sinällään vähän tönkkö. Keskustelu siitä, minkä värinen tuuli on. Miksi sen pitäisi edes olla jonkin värinen?
Anteeksi vain, en nähnyt mitään järkeä koko tarinassa. Kuvaus maisemasta ja tunnelmastakin jäi pahasti vajaaksi.
Silmiin pistivät pahasti myös tyyliin
"-Rakkaus, mutta puhuin tuulesta, en rakkaudesta. Sanoit ihmetellen."
Tök, tök. Vuorosanaviivaa ei tulisi käyttää, jos sitä ei selvästi osaa.
Niinhän se varmaan on. Kirjoitinpahan kuitenkin. Ei kaikki pidä samoista asioista, mutta minusta tuo hetki oli elämäni ihanin tapahtuma.
Kiitos kuitenkin kommentistasi
Minusta tuo ainakin oli kaunis kirjoitus, jotenkin sellainen hempeä. ^^ Mitä muuta tässä sitten sanomaan.... Jatka samaan malliin! :)
Musta toi oli hyvä toi keskustelu siitä minkä värinen tuuli on. Se oli romanttista keskustelua eikä sen tarvi olla niin kauheen realistista. Että tök tök vaan ittelles ;]