Tilanne on tämä: Kummipoikani äiti löysi uuden miehen, ja heillä on nyt myös yhteinen lapsi; pieni tyttövauva.
Minua hieman häiritsee, kun tämä uusi mies tuntuu suhtautuvan kummipoikaani aika vieroksuen. Usein tulee sellainen olo, että hänen mielestään kummipoikani on ylimääräinen vaiva, jotain, mikä muistuttaa äidin entisestä elämästä, ja estää häntä keskittymään täysin "omaan" perheeseensä.
Kummipoikani (3v) ei esim. saa enään viedä leluja olohuoneeseen, vaan jos hän haluaa leikkiä, on hänen leikittävä yksin omassa huoneessaan.
Mies myös mietti että ostaa pojalle videot omaan huoneeseen, että sen ei tarvii olohuoneessa telkkaria katsoa. Hän myös asettaa sääntöjä tyyliin; jos tulee pisu housuun, menee videot viikoksi kieltoon.
Karkkipäivä on (se on toki hyvä asia), mutta sitten itse syö pojan edessä namia ja limpparia.
Ei hän ilkeile eikä lyö, eikä mitään, mutta jotenkin tulee sellainen olo, että hän haluaisi kummipoikani pois häiritsemästä heidän perhe-elämäänsä.
Hän kyllä muuten kohtelee poikaa ihan hyvin; ostaa tälle uusia piirrettyjä ja leluja, huolehtii että tämä syö, ja menee nukkumaan ajallaan, mutta kuitenkin... Tuntuu että poikajää hyvin paljon vaille lämpöä ja huomiota. Sen myös huomaa siitä, miten hän on kiintynyt minuun entistä enemmän, nyt kun mies on tullut kuvioihin.
Ennen hän kävi äkkiä halimassa, ja jatkoi sitten leikkiään. Nykyään hän suorastaan liimautuu minuun, haluaa halia ja leikkiä yhdessä. Vaatii jakamatonta huomiotani. Ei siinä mitään, ihanaahan se on pojan kanssa olla.
Mutta siis (tulipas taas jaariteltua), miten voin hienovaraisesti vihjata asiasta perheelle, ilman että he loukkaantuvat. En usko että he itse ovat edes huomanneet tilannetta.
Minua hieman häiritsee, kun tämä uusi mies tuntuu suhtautuvan kummipoikaani aika vieroksuen. Usein tulee sellainen olo, että hänen mielestään kummipoikani on ylimääräinen vaiva, jotain, mikä muistuttaa äidin entisestä elämästä, ja estää häntä keskittymään täysin "omaan" perheeseensä.
Kummipoikani (3v) ei esim. saa enään viedä leluja olohuoneeseen, vaan jos hän haluaa leikkiä, on hänen leikittävä yksin omassa huoneessaan.
Mies myös mietti että ostaa pojalle videot omaan huoneeseen, että sen ei tarvii olohuoneessa telkkaria katsoa. Hän myös asettaa sääntöjä tyyliin; jos tulee pisu housuun, menee videot viikoksi kieltoon.
Karkkipäivä on (se on toki hyvä asia), mutta sitten itse syö pojan edessä namia ja limpparia.
Ei hän ilkeile eikä lyö, eikä mitään, mutta jotenkin tulee sellainen olo, että hän haluaisi kummipoikani pois häiritsemästä heidän perhe-elämäänsä.
Hän kyllä muuten kohtelee poikaa ihan hyvin; ostaa tälle uusia piirrettyjä ja leluja, huolehtii että tämä syö, ja menee nukkumaan ajallaan, mutta kuitenkin... Tuntuu että poikajää hyvin paljon vaille lämpöä ja huomiota. Sen myös huomaa siitä, miten hän on kiintynyt minuun entistä enemmän, nyt kun mies on tullut kuvioihin.
Ennen hän kävi äkkiä halimassa, ja jatkoi sitten leikkiään. Nykyään hän suorastaan liimautuu minuun, haluaa halia ja leikkiä yhdessä. Vaatii jakamatonta huomiotani. Ei siinä mitään, ihanaahan se on pojan kanssa olla.
Mutta siis (tulipas taas jaariteltua), miten voin hienovaraisesti vihjata asiasta perheelle, ilman että he loukkaantuvat. En usko että he itse ovat edes huomanneet tilannetta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huono idea, että tv ja videot lapselle omaan huoneeseen. Lopputulos on se, että kouluikäisenä lapsi käy just ja just syömässä muun perheen kanssa ja muun ajan viettää huoneessaan ja katsoo telkkarista mitä huvittaa ja mihin kellonaikaan huvittaa.
Oma tv lapsen omassa huoneessa ei ole hyvä ajatus.
Aikuisen pitää pystyä joustamaan sen verran, että lapsi voi katsoa lemppariohjelmansa olohuoneen telkkarista ja videoitakin silloin kun haluaa eikä telkusta mene jotain aikuiselle tuikitärkeää juttua.
Aikuinen voi siirtää tarpeitaan, etenkin jos kyseessä on jotakin niin turhaa kuin tv-ohjelmat.
Saarnaan tästä siksi, että meidän entisessä uusperheessämme mies (ei lasten isä) määräsi mitä olohuoneen telkusta katotaan. Sieltä katsottiin sitä mitä hän halusi. Lapsille piti sitten hankkia omaan huoneeseen telkut, että saivat omat lempparinsa katosa. Ja minä katsoin makuuhuoneemme lattialla olevasta matka-tv:stä ajankohtaisohjelmat yms. vastaavat, joita tykkäsin katsoa.
Istuimme kaikki eri huoneissa katsomassa joskus jopa samaa ohjelmaa, koska mies tuijotti olohuoneen isosta telkusta formulaa ja urheilua, vaikka toisella kanavalla olisi mennyt lasten ohjelma.
Joo. Hänkin kohteli lapsia hyvin. Todella hyvin. HEI HALOO?! Onko tuo hyvää kohtelua??? Sehän on välinpitämättömyyttä !! Toisen tarpeista ei välitetä, minä itse olen ensin. Toisen mielipiteellä ei ole merkitystä, omalla on. Kompromisseja ei ole, auktoriteetti jyrää. Ei kuunnella. Ei ole perusteluita. on vain "koska minä sanon näin".
Lapseni on nyt teini-ikäinen ja viettää aikaansa liikaa huoneessaan ja katsoo yöhön asti telkkaria. En voi enää vahtia, myöhäistä.
Näin siitäkin huolimatta, ettei tuota perhettä ja miestä enää ole ole elämässämme. Erosimme.
Voisit tuohon telkkariasiaan puuttua.
Perustella sen vaikka tällä minun viisaudellani.
toinen juttu on, että pissajutut ovat vahinkoja ja lapsi on vasta 3 v. On kohtuutonta rangaista vahingosta.
Ja on kohtuutonta jos rangaistus tulee esim. 3 päivän päästä, tai seuraavana päivänä. Se on myöhästä. Ei lapsi osaa sitä yhdistää. Se pitää tulla heti, siinä.
Ja miksi vahingosta pitää rangaista??? Jo 3 v on nolona pissavahingosta, miksi siihen päälle vielä rangaistus??
Isä ei kohtele lasta hyvin, vaikka huolehtiikin joistakin asioista.
Hän kohtelee lasta välinpitämättömästi.
Viha ei ole rakkauden vastakohta.
Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys. ei kiinnosta, miltä toisesta tuntuu.
Voithan mainita. Mutta voi käydä niin, ettet kuulu enää perheen tuttavapiiriin sen jälkeen. En osaa neuvoa miten puuttua toisten lastenkasvatukseen hinotunteisesti ja välejä rikkomatta.
Voit ainakin olla hurjan paljon lapsen kanssa, ettei hän ihan rikki mene.
Äiti ei varmaankaan näe tilannetta. Hän on siinä sisällä, ulkopuolinen näkee enemmän. Ehkä äiti "selittää itselleen" nekin tapahtumat ja asiat, joissa mies hänen mielestään toimii väärin.,
Jospa miehelle ei voi puhua, suuttuu vaan.
Lyhyt nyrkkisääntö: jos lapselta vaaditaan jotain (siivous, karkkipäivä, tms), myös se sama pitää vaatia aikuiseltakin !
Jos aikuinen ei pysty siihen, ei sitä voi vaatia lapseltakaan! Eikä varsinkaan 3vuotiaalta !!
Olen itse kasvanut uusperheessä, jossa ongelmat olivat (ja ovat yhä) pahempia kuin kummipoikasi perheessä, mutta tuossa tilanteessa on päivänselvää, että aikuisten puuttumista tarvitaan. Poika selvästi joutuu kokemaan välinpitämättömyyttä, ja äidilläkin on varmasti uuden vauvan vuoksi vähemmän aikaa ja energiaa hänelle kuin ennen.
Itse olen yhä suruissani, kun perheen ulkopuoliset aikuiset eivät edes yrittäneet auttaa meitä lapsia kun vanhemmat kohtelivat väärin. Nyt aikuisena olen itse ottanut yhteyttä pikkusisareni (nyt 11v) vuoksi kuraattoriin, terkkariin,sosiaaliviranomaisiin, jotta hän saisi paremman loppulapsuuden ja nuoruuden kuin me vanhemmat siskot.
Tilanne kummipoikasi perheessä ei tunnu olevan äärimmäisen vakavan oloinen, ei väkivaltaa jne, mutta välinpitämättömyys ja juuri tuo "pysy poissa tieltä" -asenne isäpuolelta on hyvin haavoittavaa pienelle lapselle, joka kaipaa hyväksyntää ja huomiota! Tilanne on muutenkin pojalle ollut tarpeeksi mullistava, uuden siskon saaminen. Vauva saa paljon huomiota, ja vauvalla on kotona ikioma isä..
Todella hienoa, että poika on kiintynyt sinuun! Halusin tällä kirjoituksella sanoa, suorastaan painostaa sua, että et katsoisi tilannetta läpi sormien! Yritä hienovaraisesti, mutta mahdollisimman suoraan ottaa huomaamasi asiat puheeksi vaikkapa ensin pojan äidin kanssa, ehkä tämä sitten voisi puhua miehensä kanssa? Olen huomannut, että äiti voi kaikesta huolimatta olla sokea lapsen kärsimykselle.. pahinta kuitenkin on, jos äidillä on sama asenne kuin meidän äidillä; "ei sille ja sille asialle mitään kuitenkaan mahda,ANTAA OLLA"...
Tee sinä kummina parhaasi pojan hyväksi, se on läheisen aikuisen velvollisuus.