Oon 15-vuotias tyttö. Mulla on ahdistusta jolle ei oikeastaan ole mitään erityistä syytä. Ahdistun helposti todella pienistäkin asioista, ja se on alkanut tässä reilu vuoden sisällä häiritsemään mun elämää. Suurin ongelma on etten pysty nukkumaan. Oon jo pienestä asti ahdistunut nukkumaan menosta, mutta nykyään en vain pysty nukahtamaan ollenkaan. Ajatukset pyörii vaan päässä, ja normaali arki-iltoinakin saan unen n. 1.30 - 6 aikaan yöllä. Se johtaa siihen että on viikonloppuna nukuttava yksi yö 12 - 15 tunnin yöunilla.
Ahditukseni tulee yleensä aina tietyissä samoissa tilanteissa tai paikoissa. Kun herään aamulla herään ahdistukseen että pitää mennä kouluun. Yleensä koulumatka on kaikista kauheinta. Myöhästyn usein koulusta koska en vain halua enkä jaksa mennä. Ahdistun jo siitä ilmapiiristä mikä siellä on kun astun ovista sisään. Väsymykseni on varmaan yksi syy siihen että olen niin ahdistunut koulussa. Mulla ei ole luokallani yhtäkään kaveria, mutta en ole niin yksinkään. Pystyn juttelemaan kaikille luokkalaisilleni, ja ruokaluit ja välitunnit kuljen porukan mukana. En kyllä koe kuuluvani siihen ollenkaan. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä joka on eri luokalla. Sillä on kuitenkin paljon muitakin kavereita joten häntä nään aina joskus. Tuntuu että sekin ystäväsuhde on vähitellen häviämässä.
Ahdistun yksinäisyydestä, mutta tätä menoa jään aivan yksin. Itken lähes joka ilta. Ahdistun kotona, mutta koen ettei ole paikkaa minne mennä. Kotona mua ahdistaa ihan pienimmätkin asiat niin kuin keittiön valot. Joskus luulin että olen vain stressaantunut, mutta en ole tämä on pahempaa. Yleensä minulla nousee pulssi, koen etten pysty hengittämään tai tulee "pala kurkkuun". Muutaman kerran koin tukehtuvani. Tuntuu että ahdistus jotenkin hallitsee ajatuksiani. Ajattelen lähes joka asiasta ensin, että mitä muut ajattelevat minusta. En osaa olla oma itseni, en oikeastaan tiedä millainen oon. Ajattelen myös usein että mun pitää olla valmis kaikkeen. Välillä koen olevani jossain toisessa todellisuudessa. Mietin mitä tekisin jos kaikki läheiseni kuolisivat, tai millainen tulevaisuuteni olisi vai onko mulla edes sellaista. En osaa tehdä edes päätösiä, pitäisi päättää jatko-opiskelupaikasta mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Herään unistani itkien ja kaikki tälläiset ajatukset tulee päähän. Joskus niihin uniinkin.
Ahdistuksen takia katson lukuisia tv-sarjoja, koska silloin ei tarvitse ajatella mitään. Myös liikunta harrastukseni helpottaa ahdistusta, koska silloinkaan ajatuksen eivät häiritse. Tekemättömyys ahdistaa, ja sen takia yritän tehdä joka päivälle aikataulun mitä teen mihinkin kellon aikaan. Elämä tuntuu nykyään enemmänkin suorittamiselta.
Nyt lähi-aikoina tätä kaikkea paskaa on vain enemmän, ja olen yrittänyt selvittää voiko olla jokin syy miksi ahdistun niin helposti tai mistä se ylipäätänsä tulee.
Onko jollain muulla samaa? Tai osaako joku auttaa? Vai kuinka epänormaali 15-vuotias olen?
Ahditukseni tulee yleensä aina tietyissä samoissa tilanteissa tai paikoissa. Kun herään aamulla herään ahdistukseen että pitää mennä kouluun. Yleensä koulumatka on kaikista kauheinta. Myöhästyn usein koulusta koska en vain halua enkä jaksa mennä. Ahdistun jo siitä ilmapiiristä mikä siellä on kun astun ovista sisään. Väsymykseni on varmaan yksi syy siihen että olen niin ahdistunut koulussa. Mulla ei ole luokallani yhtäkään kaveria, mutta en ole niin yksinkään. Pystyn juttelemaan kaikille luokkalaisilleni, ja ruokaluit ja välitunnit kuljen porukan mukana. En kyllä koe kuuluvani siihen ollenkaan. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä joka on eri luokalla. Sillä on kuitenkin paljon muitakin kavereita joten häntä nään aina joskus. Tuntuu että sekin ystäväsuhde on vähitellen häviämässä.
Ahdistun yksinäisyydestä, mutta tätä menoa jään aivan yksin. Itken lähes joka ilta. Ahdistun kotona, mutta koen ettei ole paikkaa minne mennä. Kotona mua ahdistaa ihan pienimmätkin asiat niin kuin keittiön valot. Joskus luulin että olen vain stressaantunut, mutta en ole tämä on pahempaa. Yleensä minulla nousee pulssi, koen etten pysty hengittämään tai tulee "pala kurkkuun". Muutaman kerran koin tukehtuvani. Tuntuu että ahdistus jotenkin hallitsee ajatuksiani. Ajattelen lähes joka asiasta ensin, että mitä muut ajattelevat minusta. En osaa olla oma itseni, en oikeastaan tiedä millainen oon. Ajattelen myös usein että mun pitää olla valmis kaikkeen. Välillä koen olevani jossain toisessa todellisuudessa. Mietin mitä tekisin jos kaikki läheiseni kuolisivat, tai millainen tulevaisuuteni olisi vai onko mulla edes sellaista. En osaa tehdä edes päätösiä, pitäisi päättää jatko-opiskelupaikasta mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Herään unistani itkien ja kaikki tälläiset ajatukset tulee päähän. Joskus niihin uniinkin.
Ahdistuksen takia katson lukuisia tv-sarjoja, koska silloin ei tarvitse ajatella mitään. Myös liikunta harrastukseni helpottaa ahdistusta, koska silloinkaan ajatuksen eivät häiritse. Tekemättömyys ahdistaa, ja sen takia yritän tehdä joka päivälle aikataulun mitä teen mihinkin kellon aikaan. Elämä tuntuu nykyään enemmänkin suorittamiselta.
Nyt lähi-aikoina tätä kaikkea paskaa on vain enemmän, ja olen yrittänyt selvittää voiko olla jokin syy miksi ahdistun niin helposti tai mistä se ylipäätänsä tulee.
Onko jollain muulla samaa? Tai osaako joku auttaa? Vai kuinka epänormaali 15-vuotias olen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole epänormaali noi pohtimiset kuka mä olen tai millanen mun pitäis olla kuuluu tohon ikään.Tukeeko perhe sua tarpeeksi?Ahdistus on ikävä olotila se on sietämätöntä oikea noidankehä ja siitä pitäis pois päästä.Ahdistus ja paniikki iskee kun oikein jännittää jotain eli ei ajattele seuraavaa päivää ja kaikkee kurjaa.Liikunta vie kyl ajatukset muualle ja se on hyvä. Tarvisit nyt lisää ystäviä,vertaistukea ja kannustusta.Nukkumista ei voi pakottaa mut rauhotat kaikki ajatukset illalla ja aattelet vaan et ihanaa mennä nukkumaan on niin väsy enkä välitä vaik norsu tulis ovesta tms.:D.Mut kannattas ehkä mennä koulun terkkaril tai lääkärille jotta saisit apua ahdistukseen.
Moi Jxsxu!
Niin kuin tuossa edellä jo vinkattiin, niin koulusi terkkari varmasti osaisi auttaa sinua, jotta et joutuisi ahdistumaan ahdistuksestasi yksin. Sinä et ole epänormaali, sillä jokainen on omanlaisensa ja ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin on. Sen sijaan sinulla voisi olla helpompaa jos puhuisit asiasta, ja tietäisit, että saat apua etkä ole yksin.
On normaalia, että asiat joskus huolettavat, mutta sinun ei tarvitse kantaa niitä huolia yksin. Huolet monesti kevenevät jakamalla ne luotettavan ihmisen kanssa, ja jo puhuminen auttaa.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat sinua varten antamassa apuaan ja tukeaan. Koulussa myös kuraattori tai opo voivat neuvoa sinua eteenpäin, ja netissä saatat löytää apua täältä https://www.tukinet.net/info.tmpl.
Terkuin,
NettiSaapas
Katja Kajaanista